Nurmijärven blogi

Ilmiöntekijät

Ilmiöntekijät

Henri – tekninen tuottaja

6.6.2019

Ilmiöntekijät-kampanja, Henri tekninen tuottaja

“Musiikki merkitsee niin helvetin paljon. Se merkitsee minulle kaikkea. Minulla ei olisi elämässä mitään ilman musiikkia. ⠀⠀⠀

⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Sain 13-vuotiaana basson ja halusin saman tien musiikkialalle. Jossain vaiheessa keksin äänitekniikan. En edes tiennyt mitä se tarkoittaa, kun menin 15-vuotiaana kansalaisopistoon opiskelemaan. Seuraavana kesänä olin talkoolaisena festareilla ja päädyin fiksaamaan monitorit Suburban Tribe -bändille. Silloin kyllä jännitti! Yleensä ollaan ekat kymmenen vuotta roudaajana, mutta minut laitettiin 16-vuotiaana suoraan miksaajaksi. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀

⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Kyllähän tässä työssä jännittää edelleen. Joskus on tehty tosi tarkka sekuntiaikataulu valoille, videoprojisoinnille ja äänille, ja välillä bändi vaan sanoo, että laita sitten jotain valoa lavalle. Tykkään vaihtelusta. ⠀
⠀ ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Pääsen tässä työssäni tapaamaan paljon ihmisiä, tunnettujakin. Täällä on jo esiintynyt Diandra, Tuomari Nurmio, Rajaton ja Ilkka Vainio. Sekin jännittää, jos tulee joku tosi ammattilainen. Mietin, osaanko hoitaa hommat sillä tasolla kuin oletetaan. Olen kyllä saanut positiivista palautetta, eli kai olen osannut.

Ilmiöntekijät-kampanja, Henri tekninen tuottaja

Metallimusiikki on minun juttuni. Lempibändini on Iron Maiden, se käynnisti koko touhun. Olen suunnilleen ainoa ihminen, joka tuntee Monikko-salin akustiikan ja laitteet näin hyvin.”

Takaisin listaukseen

Nurmijärven kunnassa työskentelee noin 1800 työntekijää. Eri ammattinimikkeitäkin on yli 200. #ilmiöntekijät-kampanja esittelee monipuolisesti Nurmijärven kunnan ammattilaisia.

Tutustu ilmiöntekijät-tarinoihin >>

Ilmiöntekijät