Nurmijärven blogi

Ilmiöntekijät

Ilmiöntekijät

Antero – liikuntapäällikkö

25.7.2019

Ilmiöntekijät-kampanja, Antero liikuntapäällikkö

“Lukioaikana minulla oli todella hyvä liikunnanopettaja, joka innoitti jatkamaan liikunnan parissa. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Nyt vastaan kunnan liikuntapalveluiden tulosalueesta eli liikunnan ohjauskursseista, urheiluseurayhteistyöstä ja avustusten jakamisesta. Työssäni kehitän kuntalaisten liikuntamahdollisuuksia. Ensi vuonna tulee 30 vuotta täyteen kunnalla. Tähän olen jumiutunut, mutta olen saanut olla tekemisissä aktiivisten ihmisten kanssa.⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Olen ollut tekemässä monia konkreettisia asioita liikunnan hyväksi. Olin esimerkiksi alusta asti kehittämässä Seitsemän veljeksen vaellusreittiä, joka kulkee Nurmijärven eteläosista aina Hyvinkään puolelle saakka. On ollut hienoa nähdä, että ainakin osa reitistä on aktiivisessa käytössä. Lapsenlapsille on pitänyt ylpeillä, että pappa on ollut tekemässä sitä.⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ ⠀⠀⠀⠀

Ilmiöntekijät-kampanja, Antero liikuntapäällikkö⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Pidän itseni kunnossa pyöräilemällä. Kyllähän siinä mieli rentoutuu. Varsinkin keväisin kiinnitän huomiota, että mikä lintu laulaa missäkin. Lehtometsästä alkaa kuulua mustarastaan ja punarinnan ja laulurastaan laulua. Eilen kuulin talitintin laulua. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Tässä vaiheessa liikunta on minulle nautinto. Ei saa olla liian vakavaa vaan pitää olla mukavaa myös.”

Takaisin listaukseen

Nurmijärven kunnassa työskentelee noin 1800 työntekijää. Eri ammattinimikkeitäkin on yli 200. #ilmiöntekijät-kampanja esittelee monipuolisesti Nurmijärven kunnan ammattilaisia.

Tutustu ilmiöntekijät-tarinoihin >>

Ilmiöntekijät