Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

Älä nuku! Sunnuntaina käydään aikakautemme tärkeimmät vaalit!

21.1.2022

Vieläkö sinulla on ääni antamatta? Tuntuuko, että äänestäminen saattaa jäädä muiden kiireiden jalkoihin? Miksi juuri näissä vaaleissa on tärkeää äänestää?

  1. Nyt äänestetään tutuista asioista! Älä usko pelottelua, että aluevaaleissa olisi kyse jostain hankalasta tai kummallisesta asiasta. Kyse on lääkärissä käymisestä, neuvolapalveluista, hammashoidosta, kouluterveydenhuollosta, päiväkeskustoiminnasta, omaishoidosta, sosiaalipalveluista – asioista, joista meillä kaikilla on jonkinlaista kokemusta ja näkemystä. Palveluista, jotka kulkevat eri tavoin meidän jokaisen elämän matkalla mukana. Kenet sinä haluaisit puolestasi päättämään näistä asioista?
  1. Sinulla on mahdollisuus tehdä historiaa! Nämä ovat todennäköisesti aikakautemme merkittävimmät vaalit. Nyt luodaan Suomeen uusi hallinnon taso ja mahdollisesti myös uudenlaisia toimintatapoja. Minkälainen siitä tulee, riippuu siitä minkälaiset ihmiset tulevat valituiksi rakentamaan sitä. Uudet valtuutetut aloittavat työnsä tämän vuoden aikana sillä, että hallintorakenteet laitetaan kuntoon. Palvelutuotanto siirtyy hyvinvointialueille vuoden 2023 alusta.
  1. Sinun äänesi voi ratkaista! Näistä tulee tiukat vaalit ja jokainen ääni on merkitsevä. On hyvä myös muistaa, että paikat jaetaan puolueittain, mikä tarkoittaa, että kuntakohtaisia kiintiöitä ei ole. Sinun äänesi on yhtä merkityksellinen, kuin vaikkapa Suomen presidentin. Käytä ääntäsi ja vaikuta osaltasi!

Ennakkoäänestyksessä nurmijärveläiset olivat Keusoten alueen aktiivisimpia ja olemme ennakkoäänestyksen jälkeen hieman muita edellä äänestysprosentissa. Pidetään sama linja loppuun asti!

Vaalithan ovat itseasiassa todella innostava ja hyvän fiiliksen juttu. Virittäydy vaalitunnelmaan katsomalla kunnan vaalivideo:

 

Nurmijärven kunta ja Nurmijärven Uutiset järjestivät yhteisen vaalipaneelin Monikossa. Jos et ole vielä ehtinyt nähdä, miten puolueet pärjäsivät, katso tallenne täältä

Onko ehdokas vielä hukassa? Nurmijärveläiset ehdokkaat löydät täältä.

Aluevaalit toimitetaan sunnuntaina 23.1.2022. Väestörekisterikeskuksen lähettämässä ilmoituskortissa on mainittu äänioikeutetun äänestysalue ja äänestyspaikka. Äänioikeutettu saa äänestää vaalipäivänä 23.1.2022 vain omassa äänestyspaikassaan.

Vaalitoimitus alkaa vaalipäivänä 23.1.2022 klo 9 ja jatkuu yhtäjaksoisesti klo 20 saakka.

Olemme varautunut siihen, että äänestäminen sujuisi mahdollisimman turvallisesti koronapandemian aikana. Kunta on mahdollisuuksien mukaan järjestänyt äänestystilat niin, että ne ovat väljät ja että niissä on mahdollisimman hyvä ilmanvaihto, pintoja ja kyniä puhdistetaan 2-4 tunnin välein ja samaan aikaan äänestävien määrää rajataan ja jonottaminen järjestetään huoneiston ulkopuolella.

Muistathan, että kasvomaskin ja käsihuuhteen käyttö on tärkeää samoin kuin riittävän etäisyyden säilyttäminen muihin äänestettäessä. Vaalivirkailijat pitävät huolta turvallisuudesta äänestyspaikalla ja neuvovat ohjeiden noudattamisessa.

  • Asioi äänestyshuoneistossa mahdollisimman joutuisasti
  • Pidä turvaväliä (2 m) muihin äänestäjiin ja vaalitoimitsijoihin
  • Käytä maskia. Äänestyspaikalle on järjestetty maskeja niille, joilla sitä ei ole mukana
  • Käytä käsihuuhdetta, jota äänestyspaikalla on tarjolla
  • Seuraa vaalivirkailijan antamia ohjeita
  • vaalipäivänä karanteenissa tai eristyksessä olevan on soitettava äänestyspaikan pihalla olevaan numeroon äänestyksen mahdollistamiseksi. Äänestäjät voivat kysyä neuvoa erityisjärjestelyistä oman kuntansa keskusvaalilautakunnalta, puh 040 317 2015.

Lisätietoja turvallisesta äänestämisestä löydät täältä

Äänestyspaikkojen osoitteet

 

Nro Äänestysalueen nimi Äänestyspaikan nimi Käyntiosoite
001 Herunen Herusten Vireen tilat Herustentie 248
002 Kirkonkylä A Maaniitun koulu Heikkiläntie 27
003 Kirkonkylä B Maaniitun koulu Heikkiläntie 27
004 Kirkonkylä C Maaniitun koulu Heikkiläntie 27
005 Klaukkala A Monitoimitalo Monikko Kuntotie 7
006 Klaukkala B Monitoimitalo Monikko Kuntotie 7
007 Klaukkala C Monitoimitalo Monikko Kuntotie 7
008 Klaukkala D Monitoimitalo Monikko Kuntotie 7
009 Metsäkylä Metsäkylän koulu Järventaustantie 163
010 Lepsämä Lepsämän koulu Lepsämäntie 775
011 Nukari Nukarin koulu Nummenniityntie 14
012 Palojoki Palojoen koulu Koulunkulmantie 166
013 Perttula Keudan toimipiste Sahamäentie 92
014 Rajamäki A Kuntola Kuntolanpolku 3
015 Rajamäki B Kuntola Kuntolanpolku 3
016 Röykkä Röykän koulu Kangastie 8

 

Jännittävää vaalisunnuntaita kaikille!

 

Outi

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä