Tietoa kunnasta
"Elinvoimaa ja elämisen tilaa Helsingin seudulla"
Nurmijärven kunnan väkiluku on ylittänyt 40 000 asukkaan rajan ja olemme asukasluvultamme Suomen suurin kunta. Kaikista kunnista ja kaupungeista sijaluku on 24. Uudellamaalla asukkaita on enemmän ainoastaan Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Porvoossa ja Hyvinkäällä.
Nurmijärvi on vireä kasvukunta, saavutettavissa parhaimmillaan puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä ja hieman nopeammin Helsinki-Vantaan lentoasemasta. Kolme neljäsosaa Nurmijärven asukkaista asuu taajamissa.
Kunnan yleisilme on rauhaisan luonnonläheinen ja pientalovaltainen omaleimaisine kyläkeskuksineen. Suurimmat taajamat ovat Klaukkala, Kirkonkylä ja Rajamäki. Ikärakenne on nuorekas ja kunnan ovatkin valinneet asuinpaikakseen monet lapsiperheet. Noin neljännes asukkaista on alle 15-vuotiaita. Tutkimusten mukaan kuntalaiset arvostavat Nurmijärven turvallista elämää.
Työtä ja toimeentuloa
Kunnassa on reilusti yli 2000 yritystä ja runsaat 11 000 työpaikkaa. Eniten työllistävät palvelualat. Suurin työnantaja on Nurmijärven kunta noin 2500 työntekijällään. Muista mainittakoon perinteinen Altian Rajamäen tehtaat, Teknoksen jauhemaalitehdas ja palveluyrityksistä kuljetusalan Kiitosimeon- ja Korsisaari-yhtiöt. Kunnassa sijaitsevat myös Työtehoseuran aikuiskoulutuskeskus pääkonttoreineen sekä Kiljavan opisto. Kaupan ja rakentamisen alat ovat myös merkittäviä työllistäjiä.
Yritysalueita kunnassa on kymmenkunta. Näistä suurin on välittömästi moottoritien varressa sijaitseva Ilvesvuoren yritysalue.
Vapaa-aikaa, luontoa ja kulttuuria
Nurmijärvi tunnetaan myös Suomen kansalliskirjailija Aleksis Kiven syntymäkuntana. Aleksis Kivi syntyi Palojoen kylässä 10.10.1834. Museona toimivan syntymäkodin naapurissa sijaitsevalla Taaborinvuorella järjestetään kesäisin paljon kulttuuritapahtumia.
Nurmijärvellä on tilaa liikkua sekä avaraa maisemaa liikkumiseen ja retkeilyyn. Sääksjärven uimaranta ja koskialueet ovat suosittuja kohteita. Kirkasvetinen Sääksi hienoine hiekkarantoineen on Suomen suurin lähde, jonka vesi vaihtuu maaperän kautta.
Vantaanjoen päähaara kiemurtelee kunnan itäosien halki. Vantaanjoella on sivujokia eri puolilla kuntaa. Nurmijärven alueella on useita koskia, joista suurimmat Myllykoski ja Nukarinkoski, molemmat entisiä Myllypaikkoja.
Luonnosta voi nauttia myös pyöräillen, golfia pelaten tai ratsastaen.
Nimikkokasveja ja -eläimiä
Nimensä Nurmijärven kunta on saanut Nurmijärvi-nimisestä järvestä, joka kuivatettiin viljelysmaaksi osittain jo 1920-luvulla ja lopullisesti 1950-luvun alussa.
Kunnan nimikkokasvi on kivikkoalvejuuri, josta Nurmijärvellä sijainneessa Suomen ensimmäisessä lääketehtaassa valmistettiin maankuulua matolääkettä, filisiiniä. Nimikkoeläin mäyrä ja nimikkolintu palokärki puolestaan ovat löytyneet Aleksis Kiven tuotannosta.
Kaksi ystävyyskuntaa
Nurmijärvellä on virallisesti kaksi ystävyyskuntaa: Raplan kunta/maakunta Virossa ja Lilla Edet Ruotissa. Raplan kanssa yhteistyö on ollut tiiviimpää.
Historiaa
-
Nurmijärven kappeliseurakunta itsenäistyi v. 1605
-
Nurmijärven hallintopitäjä syntyi v. 1775
-
Aleksis Kivi syntyi Palojoen kylässä 10.10.1834
-
Hyvinkää erosi omaksi kunnakseen v. 1917

