Nuorisovaltuusto

Nuorisolain 8 §:ssä todetaan nuorten osallistumisesta ja kuulemisesta:

Nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja nuorisopolitiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn. Lisäksi nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa.

Mitä nuorisovaltuusto tekee

  • kertoo kunnan päättäjille ja nuorille toiveistaan kuten
  • nuorille halvemmat bussiliput
  • lisää tapahtumia nuorille
  • viihtyisämmäT koulujen pihat
  • lisää mausteita koulujen ruokaloihin
  • roskaamisesta on rangaistava

Miten nuorisovaltuusto toimii

  • pitää kokouksia
  • valitsee keskuudestaan 11 jäsenisen hallituksen
  • nuorisohallitus valitsee puheenjohtajan ja sihteerin
  • hallituksen jäsenistä valitaan edustajat kunnan eri lautakuntiin
  • järjestää tapahtumia
  • tekee aloitteita
  • kouluttaa itseään ja tutustuu muihin nuorisovaltuustoihin

Kuinka paljon nuorisovaltuuston jäsenenä oleminen vie aikaa

  • nuorisovaltuusto kokoontuu neljä (4) kertaa vuodessa
  • nuorisohallitus kokoontuu kahdeksan (8) kertaa vuodessa
  • lautakunnan edustajat ovat läsnä lautakunnan kokouksissa noin kahdeksan (8) kertaa vuodessa 

Nuorisovaltuusto 2011 - 2012

Isoniitun koulu

Mähönen Emma
Välimäki Katariina
Rantanen Jasmin

Klaukkalan yläaste

Koivisto Tatu
Heikkinen Juuso, nuorisovaltuuston edustaja liikuntalautakunnassa

Arkadia

Tuure Juho, nuorisovaltuuston edustaja nuorisolautakunnassa
Suolahti Tuomas, nuorisovaltuuston edustaja ympäristölautakunnassa 

Nurmijärven yhteiskoulu, yläaste

Öhman Frida
Hintikka Anni
Hirvonen Ville, nuorisovaltuuston edustaja sosiaali- ja terveyslautakunnassa
Laitinen Mikael
Hartikainen Heidi

Nurmijärven yhteiskoulu, lukio

Kuusirati Veera
Hintikka Olli, nuorisovaltuuston edustaja sivistyslautakunnassa
Linna Anni

Rajamäen yläaste

Nikkilä Mikaela
Jolkkonen Elisa
Nurmi Severi
Otsamo Ville
Ritvanen Jeremias
Kytölä Kalle
Sivula Olli
Selin Tiia

Rajamäen lukio

Nikkilä Micke
Viljamaa Siiri

Uusi nuorisovaltuusto kokoontui ensimmäisen kerran Märkiön leirikeskuksessa 28.-29.1.2011
miettimään mm. koulujen laatua.

Opastusta

Uusi nuorisovaltuuusto työskentelemässä

Kysele lisää nuorisopalveluista

Merja Winha-Jarvinen
nuorisopäällikkö
Puh. 040 317 2060
Marika Norrbacka
nuoriso-ohjaaja
Kirkonkylä, Ahjola
Puh. 040 317 2525

Nuorisovaltuutetuille voit lähettää kysymyksiä, ehdotuksia ym. sähköpostiosoitteeseen nuorisovaltuusto (at) nurmijarvi.fi