Kunnanjohtajan tervehdys

Tutustu Nurmijärven kuntaan kotisivuillamme!

Kunnanjohtaja Kimmo BehmNurmijärvi on asukasluvultaan Suomen suurin kunta

Nurmijärvi on jo vuosikymmeniä ollut yksi maamme nopeimmin kasvavista kunnista. Kunnan väkiluku on kasvanut 1980-luvun alusta yli viisikymmentä prosenttia. Väkiluvultamme olemme maamme kunnista 24. suurin ja kaikki edellämme ovat kaupunkeja. Nurmijärven väkiluku on nyt noin 40 000 asukasta ja kasvu jatkuu noin yhden prosentin vuosivauhdilla. Kunnan kahden päätaajaman, Kirkonkylän ja Klaukkalan, sijainti Helsingin seudulla runsaan puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingin keskustasta on tehnyt Nurmijärvestä hyvin halutun asuinkunnan.

Nurmijärvi on tunnetusti nuorten ja nuorten lapsiperheiden kunta. Väestöstä runsas neljännes on lapsia ja kouluikäisiä. Kunta onkin erityisen laajasti kehittänyt lapsiperheiden palveluita. Kaikki keskeiset kunnan peruspalvelut ovat laadukkaita ja monipuolisia. Kunta on tunnettu viihtyisyydestään ja elinympäristön turvallisuudesta.

Kansalliskirjailija Aleksis Kiven syntymäpitäjä

Nurmijärveen kuuluu kolme päätaajamaa, jotka ovat suuruusjärjestyksessä Klaukkala (noin 15 900 asukasta), Nurmijärven kirkonkylä (noin 7 700 asukasta) ja Rajamäki (noin 7 100 asukasta). Kunnan muissa kylissä ja maaseudulla asuu noin 9 300 asukasta. Kunta on saanut nimensä jo useita vuosikymmeniä sitten kuivatetun Nurmijärvi-nimisen järven mukaan.

Aleksis Kiven perintö elää edelleen voimakkaana kunnan kulttuurielämässä. Muun muassa Palojoen Taaborinvuorella vietettävät jokavuotiset Kivi-juhlat vaalivat kansalliskirjailijamme perintöä ja tuovat aina uudelleen hänen teoksensa kesäteatterin näyttämölle.

Nurmijärvi tarjoaa elinkeinoelämälle sijoittumismahdollisuuksia

Nurmijärvi tarjoaa myös elinkeinoelämälle hyvät mahdollisuudet toimia ja menestyä. Kunnassa on monipuolinen elinkeinorakenne ja vahva teollinen perinne. Yritysalueita on kymmenkunta.

Tällä hetkellä varsinkin teollisuus, logistiikka ja kauppa tarvitsevat uusia sijoituspaikkoja ja yritykset haluavat entistä enemmän tilaa hyvien kulkuyhteyksien varrelta. Kehä III on täyttymässä ja ruuhkaantunut. Parhaiten tähän kysyntään vastaa Ilvesvuoren yritysalue, joka on laajenemassa noin 150 hehtaarin tulevaisuuden alueeksi. Kunnan elinkeinopalvelut tukevat tulijoita.

Vahvan kasvun kuntana Nurmijärvellä on tarjolla tontteja ja asuntoja erilaiseen makuun myös kuntaan muuttaville työntekijöille.

Elinvoimaa ja elämisen tilaa Helsingin seudulla

Kunnan strategiassa linjaukset on tehty vuosille 2010-2020. Kunnan visio, eli tavoitetila, on kiteytetty seuraavasti: Nurmijärvi - elinvoimaa ja elämisen tilaa Helsingin seudulla. Tällä haluamme korostaa erinomaista sijaintia ja yhteistyötä Helsingin seudulla. Lisäksi haluamme korostaa omia vahvuuksiamme vetovoimaisena asumisen ja yrittämisen kuntana, jossa on toimivat laadukkaat palvelut, kestävä yhdyskuntarakenne sekä tasapainoinen talous ja osaava henkilöstö.                    

Kunnan palveluksessa on noin 2500 henkilöä. Kunta tarjoaa nuorekkaan, osaamista arvostavan ja kehittämiskykyisen työyhteisön. Työnantajana kunta on työnantajatutkimuksen mukaan turvallinen, pidetty ja haluttu.

Nurmijärvi on nykyaikaisen nuorekas, hyvin koulutetun väestön ja monien mahdollisuuksien kunta. Toivon, että löydät näiltä kuntamme kotisivuilta tarvitsemasi tiedot ja että sivut palvelevat sinua parhaalla mahdollisella tavalla.

Tervetuloa tutustumaan monien mahdollisuuksien Nurmijärveen!

Kimmo Behm
Kunnanjohtaja

 

Yhteystiedot:

Kimmo Behm
kunnanjohtaja
Puh. (09) 2500 2000, 040 317 2000