Artikkelit

”Mutta älä nyt sentähden luule, että minä olen jo perin sekava päästäni, luettuasi, mitä olet lukenut. Minä tahdon sinulle selittää uuden terveyteni saamisen mysterium.”

—Aleksis Kiven kirje ystävälleen Kaarlo Bergbomille marras-joulukuussa, 1870.

Kuvassa Helsinkiin vuonna 1838 valmistunut Ullanlinnan kylpylaitos ja sen piharakennuksia mahd. 1870-luvulla.
Kuvassa Helsinkiin vuonna 1838 valmistunut Ullanlinnan kylpylaitos ja sen piharakennuksia mahd. 1870-luvulla. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo. CC BY 4.0

Aleksis Kivestä ja hänen tuotannostaan on kirjoitettu vuosien saatossa paljon. Kirjailijan tuotannon lisäksi myös hänen elämänvaiheet, perhesuhteet, luontosuhde, kotiseutu ja jopa hänen käyttämänsä vaatetus ovat kiinnostaneet tutkijoita.

Kivi-tutkimuksessa on pyritty löytämään syitä myös siihen, miksi August Ahlqvist kritisoi Kiveä niin ankarasti.

Näkökulmia Kiven teoksiin ja elämään tuovat myös tutkimukset, jotka liittyvät historialliseen aikakauteen eli 1800-luvun tapahtumiin, uskomuksiin ja ilmiöihin. Myös kirjoitukset, joissa tutkitaan Kiven Lapinlahden sairaalassa viettämää aikaa, liittyvät tähän aihepiiriin.

Aleksis Kivestä on saatu tietoa myös haastattelemalla henkilöitä, joilla on ollut yhtymäkohtia hänen elämäänsä. Puhtaasti muistoihin pohjautuvan tiedon totuusarvon päätteleminen voi kuitenkin olla haastavaa. Tallessa on silti monia muistelmia liittyen Kiven ulkonäköön ja hänen elämänsä aikana sattuneisiin tapahtumiin. Nämä muistelmat tuovat omanlaistaan, joskus värikästäkin, materiaalia Kivi-tutkimukseen.

Lainaukset
Aleksis Kivi: Kirjeet – kriittinen editio, Niemi, Juhani (toim.) et al. SKS/2013