Aleksis Kivi syntyi Uudellamaalla, Nurmijärven pitäjän Palojoen kylässä 10. lokakuuta 1834 Eerik Stenvallin ja Anna-Kristiina Hambergin räätäliperheeseen, jossa jo ennestään oli kolme poikaa. Aleksista nuorempi oli 13-vuotiaana kuollut Agnes-sisar.
Aleksis Kiven suku
Kiven isoisän isällä Juhana Stenvallilla oli ollut Palojoella sotilastorppa vuodesta 1766, mutta sukua on asunut useaan otteeseen myös Helsingissä. Vanhimmat tunnetut esivanhemmat ovat Yrjö Blomstedtin mukaan kotoisin Janakkalasta ja Hollolasta. Äidinisä Antti Hamberg oli seppänä Tuusulan Nahkelassa, isänisä Antti Juhana Stenvall oli Välimerelle asti purjehduksia tehnyt merimies. Setä Kalle Kustaa oli Suomen kaartin mukana Puolan kapinaa kukistamassa. Kirjailijan oma isä Eerik Stenvall oli lapsuutensa asunut Helsingissä ja käynyt siellä kouluakin. Aleksiksen vanhemmat osasivat ruotsia, jonka taidon poika hankki muutettuaan 11-vuotiaana itse Helsinkiin kouluun, joka oli edellytys ylioppilaaksi ja edelleen papiksi lukemiselle.
Ylioppilaasta kirjailijaksi
Kivi näyttääkin puhuneen eläessään ruotsia selvästi enemmän kuin suomea. Vuosien 1821–68 aikana vain seitsemän nurmijärveläispoikaa luki ylioppilaaksi. Näistä Aleksis Stenvall oli ainoa rahvaan lapsi, muut olivat säätyläislapsia. Ylioppilaaksitulovuotenaan 1857 Kivi teki oman elämänsä ja kirjallisuuden kannalta ratkaisevan ja historiallisen päätöksen ryhtyä papin viran sijasta suomenkieliseksi kirjailijaksi. Aleksis Kivi (tätä nimeä hän käytti kirjailijanimenä ensi kerran Kullervon käsikirjoituksen yhteydessä 1860) ei taloudellisista syistä voinut matkustaa ulkomaille, Turussa hän sentään kävi. Hänen lukeneisuutensa ja sen myötä näköpiirinsä ulottui kuitenkin kauas koulu- ja yliopistokirjojen ulkopuolelle maailmankirjallisuuteen. Tutkijoiden tiedossa on vain vähäinen osa, mutta Kivi luki kaikkea Heldin ja Corvinin Maailmanhistoriasta kemiallisia analyysejä käsitteleviin teoksiin, sanomalehtiin, Stagneliuksen runoihin ja Shakespearen draamoihin, joista hän tunnetusti sai vaikutteita.
Kirjallinen tuotanto
Kiven merkittävämmän kirjallisen tuotannon voi katsoa alkaneen 1850-luvun puolenvälin Bröllopsdansen-näytelmästä ja päättyneen vuonna 1871 julkaistuun näytelmään Margareta. Ensinmainitun suomenkielisen kehittelyn tuloksena syntynyt näytelmä Nummisuutarit sai vuonna 1865 valtionpalkinnon ja on yhä edelleen Kansallisteatterin useimmin esitetty kotimainen puhenäytelmä.
Kiven merkittävin tukija oli estetiikan ja nykyiskansain kirjallisuuden professori Fredrik Cygnaeus, jolle Kivi suoritti ylioppilastutkinnon ja joka ensimmäisistä palkitsemisista lähtien Kullervoon, Nummisuutareihin ja kansallisromaanin aseman saavuttaneeseen Seitsemään veljekseen asti asetti toistuvasti koko asiantuntemuksensa ja arvovaltansa Kiven lahjakkuuden ja taiteen puolelle. Vastustajista, ahdasmielisistä kirjallisen tradition vangeista, kuuluisin oli August Ahlqvist, Kiven teosten mitätöijänä kuolemattoman maineen saavuttanut suomen kielen ja kirjallisuuden professori.
Vuoden 1869 Lea -näytelmän esityksestä lähtien Kiven näytelmiä yleisölle tutuksi tehnyt teatterijohtaja Kaarlo Bergbom oli Kiven ystävä ja tukija jo vuodesta 1864. Parhaaksi ystäväkseen kirjailija on kirjeissään nimennyt koulu- ja opiskelutoverinsa, sittemmin metsänhoitaja Robert Svanströmin.
Näyttää ilmeiseltä, että monien merkittävien runojen, sekä Kihlauksen, Nummisuutarien, Lean ja Seitsemän veljeksen kehittelylle oli vain eduksi se, että Kivi joutui kirjoittamaan niitä täysin ruotsinkielisessä ympäristössä Siuntion Fanjunkarsissa ja olemaan samalla eristyksissä ystävistään, johon varojen puute hänet pakotti. Tämä oli hänelle ajoittain raskasta ja kirjeissään hän ilmaisi ikäväänsä ystäviensä pariin ja toisaalta kotipitäjäänsä Nurmijärvelle.
Fanjunkarsin emännän Charlotta Lönnqvistin voi liioittelematta asettaa Cygnaeuksen ohella kirjailijan tärkeimmäksi tukijaksi. Innoittajien joukosta voi nimetä Kiven rakastetut, helsinkiläisen vaatturimanufaktuurin omistajan tyttären Albina Palmqvistin ja mäntsäläläisen kievarinpitäjän tyttären Aurora Hemmilän. Avioliitoista ei kuitenkaan tullut mitään, sillä virkasääty-yhteiskunnassa Kiveltä puuttui kaikkein ratkaisevin: virka ja sen mukaiset tulot. Myös omaa perhettä koskevan kaipuunsa Kivi on kirjoittanut teoksiinsa.
Aleksis Kivi oli sosiaalisesti kohtalokkaalla tavalla väliinputoaja, hän ei ollut enää rahvasta, mutta ei oikein säätyläinenkään. Kiven kirjailijauran voimanlähteenä on kuitenkin hänen hämmästyttävä mielikuvituksensa, ihmistuntemuksensa ja kirjallinen lahjakkuutensa ja toisaalta teoksissa yhä uudelleen ilmenevä rakkaus ja myötätunto kanssaihmisiä kohtaan – verrattoman huumorin, komiikan ja traagisuudentajun ohella. Aleksis Kivi oli kolmen kotiseudun kasvatti – Nurmijärven, Helsingin ja Siuntion – ja näillä kaikilla oli oma, välttämätön merkityksensä hänen kasvulleen ihmisenä ja kirjailijana. Kiven äidin kotipitäjä Tuusula antoi viimeisinä vuosinaan mielisairaudesta kärsineelle kirjailijalle hautapaikan. Kuollessaan vuoden 1872 viimeisen päivän vastaisena yönä oli Aleksis Kivi 38 vuoden ikäinen, mutta kirjailijana hän on iätön. Seitsemän veljestä ja Nummisuutarit ovat Kalevalan ja Kantelettaren kaltaisia klassikoita suomalaisessa kulttuurissa.
Teksti: FL Esko Rahikainen
Esko Rahikainen (s.1942) on tietokirjailija. Rahikainen on kirjoittanut Aleksis Kivestä ja hänen teoksistaan kirjat: Tähtiä kuin Otavassa (Lintu, 1980), Kivi (Gummerus, 1984), Lumivalkea liina – Aleksis Kivi ja rakkaus (1998, Like), Metsän poika (Gummerus, 2004), Fanjunkars – Aleksis Kiven kirjailijakoti (Pro Fanjunkars -säätiö & Aleksis Kiven seura, 2008) ja Impivaaran kaski (SKS, 2009). Rahikainen on julkaissut myös lukuisia artikkeleja, tutkimuksia, suomennoksia, runoja ja sanoituksia sekä toiminut Aleksis Kiven seuran varapuheenjohtajana.