Teksti on laadittu helpottamaan Kivi-juhlien Kullervon seuraamista, mutta ilahduttaa myös Kiven teosten lukijoita ja Kiven kielestä kiinnostuneita.
Kullervo-näytelmän pakanallinen ja alkukantainen maailma on peräisin suomalaisesta kansanrunoudesta. Näytelmä pohjautuu Kalevalan runoihin 31–36. Hajanaisissa yliopisto-opiskeluissaan Kivi on kuunnellut muun muassa professori Elias Lönnrotin luentoja Kalevalasta ja professori Fr. Cygnaeuksen estetiikan luentoja, joskin sitten näytelmässään käsitellyt kalevalaista aihetta vapaasti.
Näytelmän päähenkilö on orja, eikä hänen käyttäytymistään ja kostonhaluaan voi ymmärtää korostamatta tätä seikkaa. Kullervo on vapaasta miehestä alennettu Unton orjaksi, ja merkiksi siitä on hänen otsaansa poltettu häpeällinen orjan merkki.
Kullervo: ”Karkaisinko? Mutta merkityn orjan vangitsevat ja omistajansa käteen tavaran jälleen tuovat.” – ”Merkitty juhta!”
Myös muinaisilla suomalaisilla ja ruotsalaisilla, kuten useilla kansoilla, on ollut orjia. Vapaakin mies saattoi päätyä orjaksi, jos jäi sodassa häviölle; itsensä saattoi myös myydä orjaksi. Orja oli vailla oikeuksia ja henkilökohtaista vapautta, hän oli toisen omaisuutta ja tämän mielivallasta riippuvainen. Ruotsissa orjuus kuitenkin poistettiin kuningas Maunu Eerikinpojan lailla 1300-luvulla.
Kivi on käyttänyt myös Kalevalasta tuttuja nimiä: Kullervo, Kalervo (Kullervon isä), Unto (Untamo, Kalervon veli), Ilmari (Ilmarinen), Väinö (Väinämöinen), Lemminkäinen, Ainikki, Tuulikki, Nyyrikki, Tiera, Ruotus, Kimmo. Mutta hän on antanut niille henkilöyden vapaasti.
Eräiden Kiven sanojen ja sanontojen selityksiä:
- – – kerralla kaiken perhees surmata taidan, niinkuin Kalervon perheen menetit sinä. / Koska häntä menettää koetimme, niin pettyipä neuvomme [= keinomme] kaikki. / Kuoleman ja tulen heidät menettämän pitää
Menettää – Hävittää, tuhota, surmata (sanan vanha merkitys)
- Viitaan, tuonne vuoren alle, hänen käskin, vaan en hirsistöön.
Viita – tiheä (nuori) lehtipuumetsä tai vesakko
- – – ja sitten rupesi hän kiroilemaan, kiroili ihmiset, maan ja taivaan
Kiroilla – Sättiä, sadatella, noitua
- Ei ole hän ihminen, vaan Hiien henki hänessä ihmishaamussa käy./ Enoni isä ankara Hiisi on./ Tämä juoksu Hiiteen!
Hiisi – Kansanuskomusten paha paikka tai metsän, veden tms. paha haltija
- Uskoisitko, että mietiskelen yötistä unta
Yötinen – Öinen
- Hyypiöinä manalasta nyt riensivät siihen myös Kalervo ja emäntänsä.
Hyypiö – Huuhkaja(murteellinen sana); erakoitunut ihminen
- – – hän meille surman saattaa / [Tuonelan näkymät] pitkän ikävyyden saattavat
Saattaa – aiheuttaa, tuottaa
- Ankara vieras [sanoo Unto Ilmarista] /Tästä nousee ankara palo.
Ankara – Hyvin arvokas; suuri, valtava (etenkin Kivellä)
- Kaiketi neitosten maitoa sinä seliltä soitten ja tunturien lakeilta [po. lailta] etsit.
Neitosten maito – Kalevalan 9. runossa kerrotaan, kuinka rauta syntyi kolmen luonnottaren maidosta.
- – – mutta niin hienoa [ainetta] kuin tahtoisin, en toki käsittänyt ole. / Mutta surma ei toki häntä silloin käsittänyt / Muistele lempeämme vaan, jonka molemmat tässä käsitimme / sillä tuska mieleni käsitti
Käsittää – Saada käsiinsä, löytää, tavoittaa (vanh.)
- Hän huoneeni kauhistus on, ei ketään hän vääjää
Vääjätä – Välittää, totella
- – enkä surmannut häntä ynnä sukunsa kanssa
Ynnä – yhdessä (vanh.)
- – – istuu meillä tämä variksen-jalka ja polttaa meitä ijankaikkisesti
Variksen-jalka – variksenvarvas, koukero, kömpelö kirjain tms.; tässä orjanmerkki
- Orjia olemme, ikeen alle meidät notkisti [= nöyryytti] kova onni.
Ies – vetojuhtien valjastuslaite
- – – kuumassa melakassa itses käytit
Melakka – melu, metakka (murt.)
- – – mutta tuskin ehdit miekkain vinkunan ennenkuin kaaduit. / Koska viimein – – meristä yhdeksännen ehdit
Ehtiä – savuttaa (vanh.)
- – – ja paikalla vasamani läpi selkänsä ammuin
Vasama – Tylppäpäinen nuoli, etenkin turkismetsästäjien käyttämä
- – – mutta mitä hankkisi mies? Karkaisinko?
Hankkia – timia jonkin aikaanamiseksi tai tekemiseksi
- – – komero niin pieni, että vanki – – tuskin kymeröissä mahtuu siinä istumaan
Kymeröissä – Kumarassa
- Väinö Tuonelasta haastelee ja sen kuumista paateroista
Paatero – Kivilohkare, paasi
- Käännä pyöräs ympäri ja kiiritä se entisyyteen takaisin
Kiiritä – kierittää, vierittää (etenkin Kivellä)
- Nähdessäni tätä, kiertoilen tässä
Kiertoilla – Kierrellä (harv.)
- Mutta annoitko jotain heille ilmeiksi?
Antaa ilmeiksi – Ilmaista
- – – mutta pilkaksi käyt tämän yhden päivän… / Syön, mutta pilkaksi syön
Pilkaksi – Pilanpäin, piloillaan
- [Leivälle puhuen:] Oletpa sileä päältänähden, mutta sisässäsi ehkä silkkoa löytyy.
Silkko – pelkistä pettujauhoista leivottu hätäleipä
- [Sinipiika tulee vasemmalta]
Sinipiika – eräs metsän haltijaolento
- – – vielä valjeta taitaa kohtalos synkeä yö; sentähden mieles masentua anna
Masentua – nöyrtyä, taipua
- Malta: jo ennen tuon pilven välttymistä / Edestänsä hetkeksi vältä
Välttyä – siirtyä syrjään, väistyä (harv.)
- Miksi ompi sydämeni jaettuna vielä ja kahdakkielin haastelee?Kahdakkielin – Kahtaanne päin, kaksimielisesti
- Niin vähäinen ja killisilmä.
Katsoa silmät killillään = katsoa silmät suurina; tuijottaa
- En ole Nyyrikki Tapion poika, vaikka nimeänsä kannan
Tapio – metsä, metsän haltija; Agricolalla metsän riistaa antava hämäläisten jumala
- – – sentähden ei malttanut paimen kohta yön ja päivän rajaa
Malttaa – Huomata (murt.)
- – – kaitsee niinkuin vuohi huhtaa.
Huhta – kaski, kaskiviljelys, joka oli hyvin tuottoisa muutaman ensimmäisen vuoden
Elää kuin vuohi huhdassa (sananparsi) = elää yltäkylläisyydessä
- – – niin huiskahtaispa vielä monen hatasarven häntä / Missä ovat lehmäni, hatasarveni kaunoiset?
Hatasarvinen – Hajasarvinen
- – – mutta Ukolle kiitos / Oi! olis tämä keihäs Ukon vasama
Ukko – (pakanuuden aikainen) ylijumala
- Kumminkin peninkulman matkaa tästä
Peninkulma – etäisyyksien pituusmitta, noin 10 km
- Häntyrien maarussa [lehmät] nyt sukevasti liukkuvat
Lause nykysuomeksi – Susien mahassa nyt nopeasti liikkuvat
- Ilmari ryhtyy emäntäänsä
Ryhtyä – Tarttua, käydä käsiksi
- Hän tallukkoina miehet kimpustansa karisti
Tallukkaat – kankaiset talvijalkineet
- – – tytärtä kaksi kasvoi, kuin kaksi riippuvalehtistä halavaa
Halava – yleensä puuksi kasvava paju
- – – kiivaasti manasin häntä toivoni mukaan myöntymään
Manata – Ponnekkaasti kehottaa, vaatia
- Sinä kantaja tyly, sinä armoton toukontamma
Toukontamma – hedelmätön hevonen
- – – ja ehtooruskosta silloin paistoivat idänvuorien tutkaimet
Tutkain – kärki, huippu
- Isäni, tätä miestä kavahtakaamme
Kavahtaa – pelätä, karttaa, varoa
- – – niin hyväksi ja ihanaksi huuttu
Huuttu – mainittu, kehuttu (huudettu)
- Hiiteen tämä syleileminen ja mairitus
Mairitus – mielistely, liehakointi
- Mutta ennätti mua ankara onni
Ennättää – saavuttaa kohdata
- vaivaa kuin hätäräsilmäistä karvas kaasu ja sauhu
Hätäräsilmäinen – tihrusilmäinen
- Sentähden kyysän paahteesta nyt karkasin
Kyysän paahde – hökkelin paahteinen ilma
- Hänellä oli musta hame punareunaisella miehustalla
Miehusta – vyötärö
- – – ja hiukset pellavankarvaiset
Karvaiset – väriset
- – – kunnaalle korkealle huoneemme rakennamme / Koskas isäs huoneen jätit?
Huone – talo (vanh. kirjakielessä)
- Ellös, neitoseni, kamastuko
Kamastua – kauhistua (harv.)
- – – taivaan nuoli mietä uhkaa
Ukkosen nuoli tai taivaan nuoli – salama
- – – pyhi kasvoiltasi hapenet
Hapenet – hiukset
- – – myrky käy; minä vältän sen edestä
Välttää – väistyä
- – – hän juoksee perin toisiin ilmoihin / Miehet, kuinka seisovat ilmat nyt?
Ilmat – tässä (ilman)suunta, tienoot
- – – Niin kuin mielipuoli Ahden saaliiksi hän lähti
Ahti – vedenhaltija
- Tuolta tulee viimein vastahamme Lappi leivätön ja sentään parhaaksi näin ajoissa takaisin kääntyä
Sanonta ”Leivätön Lappi” on ollut tuttu kautta maan
Sentään – sen tähden
- Mihin tarkoitat? / Vihamiesnä sinne tarkoitan
Tarkoittaa – tähdätä, suunnata
- – – ja yksi kämäys, niinon se pivossamme
Kämäys – isku
Pivo – koura. kämmen
- Kulta on saakeli tuomaan nokkavuoria ja ilon pöhnää
Kestitys, jolla nokka vuorataan
- Tänne soittos, Tiimanen, sitä tarvitsen
Soitto – soihtu
- Emmehän tiedä missä meidänkin nahkamme viimein naulitaan
= millaisen lopun saamme
- – – ja niin yhdymme tähän iltapystyä viettämään
Iltainen pystyvalkea takassa
- Olethan miekkani – – Mene hetkeksi huotraas vielä
Huotra – miekan tuppi
- – – (Näkyy Tuonen) enokas virta
Enokas – vuolas
Kiven kielessä esiintyy sellaisia vanhan kirjakielen mukaisia monikon kolmannen persoonan muotoja, joissa persoonapäätteenä on vain -t.
- – – Hänen murhasit he ja viskasit kurjan kujalle kuin koiran./ – – koska he tuhaksi ja tomuksi tulit/ – – ja kättä puristaisit Kalervo ja Unto.
Kivellä on myös Nurmijärven murteeseen kuuluvia keskiuusimaalaisia verbinmuotoja, jotka johtuvat kahden verbityypin (palaa – palata) taivutuksen sekaantumisesta.
- – – Mitä maksatte, jos johtaan teitä Untolaan?/ – – eipä enää mieltänsä hallita tainnut, vaan raivoi niin kuin järjetön. / Kaksi veljeä silloin toinen toistaan verisesti vainoivat.
Tekstin on julkaistu alun perin Kivi-juhlien Kullervo-näytelmän 2005 – 2006 käsiohjelmassa.
Teksti: FL Pirjo Itkonen
Pirjo Itkonen (1938-2011) oli opettaja ja kirjailija, joka tutki kotipaikkakuntansa Nurmijärven kieltä ja kulttuuria. Itkosen teoksia ovat: Kylää ja kyläläisiä (1998), Nurkkakiviä (Itkonen, Pirjo, Koskela, Leena & Yli-Paavola, Jaakko, 2006), Kierros Kirstaassa (2009) sekä (toim.) Eteläisessä Hämeessä, kirjallisia kuvia Nurmijärveltä (2000).