No Other World


On erittäin epätodennäköistä, että minkäänlainen toiminta voi kääntää ympäristölle aiheutuvat vahingot, joten seuraava paras askel on sopeutuminen uusiin olosuhteisiin. Meidän on suunniteltava uudelleen rakennuksemme, opetussuunnitelmamme ja sielumme sopimaan paremmin uuteen ympäristöön. Muutoksen on aloitettava nuorista, joilla on valta muuttaa tulevaisuutta. Siksi teemme yhteistyötä noin 160 opiskelijan ja 70 akateemikon kanssa pysäyttääksemme ympäristöongelmien kasvun ja ollaksemme osa ratkaisuja.
Aluksi koulutamme opettajiamme, jotka ymmärtävät ympäristökasvatuksen merkityksen ja roolinsa muutosprosessissa. Heidän motivaationsa heijastuu lopulta opiskelijoihin, jotka osallistuvat erilaisiin seminaareihin, konferensseihin, keskusteluihin ja työpajoihin käsitelläkseen ympäristöongelmien eri näkökohtia, oppivat ympäristöongelmien vaikutuksista ihmisten terveyteen, ymmärtävät universaaleja ratkaisuja, kuten vihreitä käytäntöjä, kierrätystä, kulutuksen vähentämistä ja jätteiden uudelleenkäyttöä.
Hankkeen tärkeimmät tulokset sisältävät koulutuksesta vastaaville suunnatun hakuteoksen kouluttajien roolista ympäristökasvatuksessa, verkkokurssin ympäristökasvatuksesta, opaskirjan kaikille ympäristöongelmista ja käytännön ratkaisuista, kansainvälisiä kestävän kehityksen kerhoja. Näin saavutetaan mahdollisimman paljon ihmisiä, jotka työskentelevät projektin parissa.
Ensimmäiset opettajien koulutusmatkat olivat koordinaatorimaahan Puolaan Rzeszowiin 9.1. – 13.1.2024 sekä Pohjois-Makedonian Skopjeen 11.2. – 17.2.2024. Sen jälkeen alkoivat opettajien ja opiskelijoiden vierailut kumppanikouluille
Sivas, Turkki, huhtikuu 2024
Turkin Sivasiin lähti huhtikuussa 2024 9 opiskelijaa ja kaksi opettajaa. Viikon aikana perehdyttiin ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ympäristöongelmiin ja valmistettiin koruja ja koriste-esineitä kierrätysmuovista.

Vierailun aikana kiersimme useammassa museossa, pari opiskelijaa sai kokeilla ebru-maalausta, kiertelimme kaupungilla ja teimme ikimuistoisen päiväretken Cappadociaan.
Nurmijärvi, Suomi, lokakuu 2024

Lokakuussa kaikki projektiin osallistuvat koulut tulivat vierailulle Suomeen. Viikon aikana riitti vilinää ja vilskettä, kun vieraille oli järjestetty erilaisia aktiviteetteja. Mm. Helsingissä vietetty päivä sekä melominen, grillailu ja saunominen Kiljavan rannalla olivat hauskoja elämyksiä kaikille. Erilaisten työpajojen ja yritysvierailujen kautta perehdyttiin viikon teemaan, joka oli kierrätys ja ”Three R’s (Reduce, Reuse, Recycle). Kuulimme aiheeseen liittyviä esitelmiä, osallistuimme Pohjois-Makedonialaisten opettajien suunnittelemaan työpajaan ja keräsimme Rajamäen toimipisteen ympäristöstä roskia. Roskia saimmekin aikamoisen saaliin! Viimeisen illan päätösjuhla kului tanssien, herkutellen ja yhdessä aikaa viettäen.


Rzeszow, Puola, tammikuu 2025
Puolan Rzeszowissa vierailimme 19.1.-25.1.2025 rehtorin, kahden opettajan ja kymmenen opiskelijan joukolla.
Kierrätysteema jatkui projektin hengen mukaisesti ja tällä kertaa perehdyimme lasin
kierrätykseen. Kävimme vierailulla Krosnon lasitehtaalla ja loppuviikosta teimme
työpajassa kierrätyslasista uusia tuotteita.
Lisäksi viikon aikana vietimme hauskan päivän Krakovassa nähtävyyksiä kierrellen. Viimeisen illan
päättöjuhla kului rennoissa merkeissä keilaten ja yhdessä aikaa viettäen. Ennen
paluuta Suomeen teimme omatoimisen retken Wieliczkan suolakaivoksille, joka on
yksi maailman vanhimpia suolakaivoksia ja Unescon maailmanperintökohde.




Jerez, Espanja, maaliskuu 2025
Lähdimme Erasmus-matkalle Espanjan Jerez:iin 16.3. kolmen opettajan sekä kymmenen opiskelijan voimin. Viikko alkoi tervetuliaisseremonialla ja tutustumalla Jerez:in kaupunkiin. Vierailimme kaupunkikierroksen lopuksi kaupungintalolla ja lisäksi opettajat tutustuivat Gonzalez Byass viinitilaan. Matkan tarkoituksena oli syventää opiskelijoiden tietämystä tekstiilien kierrättämisestä. Jokainen maa piti esityksen, miten tekstiilien kierrätystä hoidettiin heidän omassa maassaan. Tämän jälkeen vierailimme vapaaehtoisvoimin pyöritettävässä Madre Coraje kierrätyskeskuksessa. Yhden päivän saimme nauttia Sevillan upeista historiallisista nähtävyyksistä. Myös Cadiziin matkasimme päiväksi junalla kiertelemään. Pohjois-Makedonian opettajat olivat suunnitelleet hauskan työpajan opiskelijoille, missä kierrätykseen menevistä vaatteista askarreltiin taulunkehyksiä ja muistitauluja. Koska Jerez on kuuluisa Andalusian hevosistaan, meidät vietiin katsomaan myös vaikuttavaa kouluratsastusesitystä. Viikko oli todella hieno ja elämyksiä, hyvää ruokaa ja ystävällisyyttä täynnä. Päätösjuhlassa tanssimme kiitollisina ikimuistoisesta matkasta.

