Leirit ja tapahtumat

Nuorisopalveluiden toimintaa lapsille ja nuorille

  • Toiminnot on tarkoitettu ensisijaisesti nurmijärveläisille lapsille ja nuorille.
  • ilmoittautuminen kaikkiin toimintoihin, sivun alalaidan ilmoittautumislinkin kautta. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
  • toimintaa ei järjestetä, mikäli ilmoittautuneita ei ole tarpeeksi

 

Nuorisopalveluiden kesätarjonta 2019

Nuorisopalvelut järjestää kesän 2019 aikana lapsille ja nuorille toimintaa leirien ja päivätoimintojen merkeissä. Toiminnot on tarkoitettu ensisijaisesti nurmijärveläisille lapsille ja nuorille.

  • Ilmoittautuminen kaikkiin kesätoimintoihin alkaa ma 11.3.2019 klo 8:00
  • Ilmoittautumislinkit aukeavat tämän sivun alalaitaan. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.  
  • Huomioithan ilmoittaessasi lasta, että ensimmäinen kouluvuosi tulee olla käytynä.
  • Ilmoittautumisen yhteydessä  kysytään henkilötietojen lisäksi myös terveystietoja esim. mahdollisia allergioita ja sairauksia sekä päiväleirien kohdalla, tullaanko lasta hakemaan leiriltä vai saako hän lähteä yksin kotiin.
  • Leirikirjeet, joissa on tarkempia tietoja leiriin liittyen, tulevat tälle sivulle huhti-toukokuun aikana, josta saatte tulostettua sen itsellenne (poikkeuksena edellisiin vuosiin, leirikirjettä ei enää lähetetä laskun liitteenä). 
  • Toimintaa ei järjestetä, mikäli ilmoittautuneita ei ole tarpeeksi

 

Yöleirit

Märkiön leirikeskuksessa järjestettävät leirit

  • 3. - 7.6.       Puuhaleiri 9-12 vuotiaat, painottuen Seikkailuun, hinta 100 euroa
  • 10. - 14.6.    Junnuleiri 12-15 vuotiaat, hinta 100 euroa
  • 17. - 20.6.    Puuhaleiri 8-11 vuotiaat, painottuen Luovuuteen, hinta 95 euroa
  • 24. - 28.6.    Puuhaleiri 8-11 vuotiaat, painottuen Liikuntaan, hinta 100 euroa
  • 29.7. - 2.8.   Puuhaleiri 8-12 vuotiaat, hinta 100 euroa

Lisätietoja Olli Venho p. 040 317 4026 tai olli.venho (at) nurmijarvi.fi

Märkiön yöleirien leirikirje

Maatilaleiri, Alastarolla, Kanniston kotieläintilalla

  • 10. - 14.6.    Maatilaleiri 8-12 vuotiaille, hinta 190 euroa
  • Tämän leirin erittäin korkean kiinnostuksen takia. Ilmoittautumisen yhteydessä kysytään leirille osallistujan syntymävuosi ja henkilötunnuksen loppuosa, jotta voidaan välttyä siltä, ettei samaa henkilöä ilmoiteta Maatilaleirille useampaan otteeseen ja näin täytä turhaan leirin ilmoittautumispaikkoja.
  • Leirikirje ja henkilötietolomake lähetetään laskun liitteenä (poikkeuksena muihin leireihin), sen lisäksi ne on myös tulostettavissa tästä alta.

Lisätietoja Merja Winha-Järvinen p. 040 317 2060

Maatilaleirin leirikirje ja henkilötietolomake

 

 

Päivätoiminta

Päiväleirit 8-11 vuotiaille

Päiväleirien ohjelma koostuu liikkumisesta, ulkoilusta, askartelusta ja vapaa-ajasta. Toiminta-aika on päivisin klo 9-15.

  • 3. - 7.6.       Kirkonkylä, Ahjolan (os. Nahkurintie 6), hinta 60 euroa
  • 10. - 14.6.    Rajamäen nuorisotila (os. Kievarintie 14), hinta 60 euroa
  • 17. - 20.6.    Klaukkala, Haikalan nuorisotila (os. Professorintie 5), hinta 55 euroa
  • 24. - 28.6.    Klaukkala, Monikon nuorisotila (os. Kuntotie 7), hinta 60 euroa

Lisätietoja Katja Venho p. 040 317 4021 tai katja.venho (at) nurmijarvi.fi

Päiväleirien leirikirje

Taidepäiväleiri 7-13 vuotiaille

Leirien teemana on Värikäs luonto. Teemaan tutustutaan mm. saven, maalien, paperin sekä luonnon omien värien ja materiaalien kautta. Ohjaajina toimivat Anne Kauppila, Pirjo Surakka-Cooper ja Leena Silver.

  • 3. - 7.6.       Haikalan nuorisotila (os. Professorintie 5), hinta 80 euroa
  • 29.7. - 2.8.   Haikalan nuorisotila (os. Professorintie 5), hinta 80 euroa

Tiedustelut Anne Kauppila p. 040 563 3448

Taidepäiväleirien leirikirje

      

    NURMIJÄRVEN NUORISOPALVELUT

 

ILMOITTAUTUMINEN

Valitse leiri alla olevasta listauksesta ja ilmoittautumislomake valitulle leirille  

(Täytä jokaisesta ilmoittamastasi lapsesta oma ilmoittautumislomake.) 

Tarkista, että ilmoittamasi sähköpostiosoite on oikein. Leirin ilmoittautumisesta tulee vahvistus sähköpostiin, kun olet sulkenut ilmoittautumisen jälkeen tulleen ponnahdusikkunan. Vahvistusviestissä saattaa vähän kestää, jos palvelu on ruuhkautunut.