Kulttuuriperintöopetus kouluissa

Kulttuuriperintötunneilla tutustustaan oman kotiseudun menneisyyteen! Esimerkkejä tuntien teemoista: 

  • Oman kylän raitilla

    Tutustutaan pitäjän ja erityisesti oman kylän maisemiin ja ihmisiin vanhojen valokuvien sekä mahdollisesti myös karttojen ja esineiden välityksellä. Tavoitteena on oman kotikylän ja sen menneisyyden tuntemisen syventäminen ja maisemassa tapahtuneiden muutosten havaitseminen.

    Sopii parhaiten 5.–6. -luokkalaisille
  • Lapsuuden aika

    Millainen oli nurmijärveläisen lapsen arkipäivä ennen? Katsellaan museoesineitä ja vanhoja valokuvia sekä kuullaan miten lapset puettiin ja millaisia leikit ja leikkikalut olivat.

  • Leipää, silakkaa ja piimää päälle

    Millaista ruokaa Nurmijärvellä ennen syötiin? Kuullaan vanhoista ruoista, ruoanvalmistuksesta ja pöytätavoista. Entäpä mitä on pettuleipä? Kokeillaan myös kahvipapujen jauhamista kahvimyllyllä.

  • Arkipäivän askareita ja vuodenkierron juhlia

    Nurmijärveläisten elämää ennen, kun arki ja juhla pohjautuivat maatalouden vuodenkiertoon ja luonnon seuraamiseen.

  • Markalla merkkareita

    Lähihistoriaa! Tutustutaan 1970-luvun lapsuuteen.

    Sopii parhaiten 1.-2. -luokkalaisille.



Hyvää tietää kulttuuriperintöopetuksesta:

  • Oppitunnit varataan museolta, puh. 040 317 2509.
    Museon tarjoama kulttuuriperintöopetus on kouluille ilmaista.

  • Tuntien sisältöä voidaan suunnitella yhdessä luokan tarpeiden mukaan.
  • Toukokuussa museo ei järjestä kulttuuriperintöopetusta.