kesäkuu 2018 

”Markalla merkkareita” vie aikamatkalle värikkäälle 1970-luvulle

Millaista oli lapsuus ennen kännyköitä? Oletko leikkinyt Kirkonrottaa, Tervapataa tai Seinäpalloa? Onko Noppa-Noppa tv-ohjelma sinulle tuttu? Muistatko vielä ensimmäiset Pikku Kakkosen lähetykset? Entä sitkeät merirosvorahat, ”merkkarit”? Hyvinkään kaupunginmuseon, Järvenpään taidemuseon, Keravan museon, Mäntsälän museotoimen, Nurmijärven museon ja Tuusulan museon ”Markalla merkkareita” -yhteistyöhankkeessa on laadittu nykylapsille suunnattu opetuspaketti, jossa kerrotaan lapsuudesta 1970-luvulla. Hanke huipentuu kokonaisuuden julkaisuun Taidekeskus Kasarmissa Tuusulassa 19.6.2018.

”Markalla merkkareita” -hankkeen pedagogisten sisältöjen tavoitteena on innostaa nykylapset tutustumaan historiaan itse tehden ja leikin kautta. Tarinallisessa opetuspaketissa seikkailee Rekku-koira perheineen. Pakettiin kuuluu nettisivusto sekä lainattava laukku. Nettisivusto sisältää muun muassa leikkiohjeita, printattavia paperinukkeja, tietovisan, valokuvia museoiden ja yksityishenkilöiden kokoelmista, Yle Arkiston lastenohjelmia, Spotify-soittolistan sekä 1970-luvun lapsuutta koskevan kyselyn pohjalta ideoituja kuunnelmia, joiden kertojana toimii näyttelijä Juha Varis. Kioski-pelin myötä voi tutustua 70-luvun kioskin valikoimiin ja harjoitella ostostapahtumaa.

Nettisivusto on suunnattu varhaiskasvatuksen ja koulun alaluokkien käyttöön. Sen sisällöt on mietitty siten, että ne sopivat monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin ja ilmiöpohjaiseen oppimiseen. Kouluissa ja varhaiskasvatuksessa sivustoa voi käyttää joustavasti ja poimia sieltä kutakin käyttäjäryhmää kiinnostavia sisältöjä. Aineistot ovat netissä kenen tahansa käytettävissä. Sivustoon voi tutustua myös kodeissa tai harrastuksissa. Yhtenä tarkoituksena on kannustaa lapsia, vanhempia sekä isovanhempia yhteisiin muisteluhetkiin ja heittäytymään 1970-luvun tunnelmaan.

”Markalla merkkareita” -opetuspakettiin liittyvän laukun voivat Keski-Uudenmaan päiväkodit ja koulut lainata hankkeen museoista elokuusta 2018 alkaen. Laukku sisältää retkeilyaiheisen leikittävän kokonaisuuden, jonka avulla voi eläytyä 70-luvun telttaretkeen. Laukun tarpeistoa voi käyttää vapaan leikin innoittajana, mutta se sisältää myös tarpeistoa ja tehtäviä, joiden kautta voi tutustua ohjatummin 70-lukuun. Laukun ja nettisivuston sisällöt tukevat toisiaan, mutta niitä voi käyttää myös erikseen.

”Markalla merkkareita” -hankkeen projektityöntekijä Susanna Hemmilä-Peltonen (0403174147, susanna.hemmila-peltonen (at) nurmijarvi.fi) kertoo mielellään lisää hankkeesta, nettisivustosta ja lainattavista laukuista.

 

 

tammikuu 2018  

”Markalla merkkareita” – 1970-luku tutuksi

Keski-Uudenmaan kunnalliset museot ovat keränneet muistoja 1970-luvun lapsuudesta. Vastauksia nettikyselyyn tuli yhteensä 245 kappaletta.

Kerättyä aineistoa käytetään tarinallisen opetuspaketin pohjana. Museoiden yhteistyöhankkeessa valmistetaan opetusmateriaalia nettiin sekä elämyksellinen lainattava laukku, jonka avulla voi tutustua 70-luvun leluihin, leikkeihin ja kokeilla vaikkapa radionauhurin toimintaa. Tavoitteena on siirtää kulttuuriperintöä nykylapsille ja innostaa tutustumaan historiaan leikin kautta itse tehden sekä kokeillen. Tuotettava kokonaisuus on valmis syksyllä 2018.

Markalla merkkareita -opetuspaketti on suunnattu varhaiskasvatuksen ja alaluokkien käyttöön, mutta kuka tahansa voi tutustua siihen netissä ja heittäytyä 70-luvun tunnelmaan. Sivustolla olevia materiaaleja voi käyttää myös kotona askarteluun, leikkeihin sekä inspiraatioksi entisajan lapsuutta muisteltaessa. Mukana hankkeessa ovat Hyvinkään kaupunginmuseo, Järvenpään taidemuseo, Keravan museo, Mäntsälän museotoimi, Nurmijärven museo ja Tuusulan museo. Kaksi pilottiryhmää Keski-Uudenmaan esikouluista osallistuu myös opetuspaketin kehittämiseen.

Hankkeen projektityöntekijänä aloitti marraskuussa Susanna Hemmilä-Peltonen. Susannaan voi olla yhteydessä kaikessa aiheeseen liittyvässä. Hankkeen etenemisestä tiedotetaan mukana olevien museoiden Facebook-sivuilla ja kotisivuilla. Pysy kuulolla!

Lisätiedot:

Susanna Hemmilä-Peltonen

Hankkeen projektityöntekijä

p. 040 317 4147

susanna.hemmila-peltonen (at) nurmijarvi.fi




toukokuu 2017

Markalla merkkareita”
– nyt laitetaan 1970-luvun lapsuusmuistot pakettiin

Keski-Uudenmaan kunnalliset museot keräävät muistoja 1970-luvun lapsuudesta. Millaista oli lapsuus ennen polkupyöräkypäriä ja kännyköitä? Missä ja mitä leikittiin, mitkä olivat lempiruokia, millaisia syntymäpäiväjuhlien järjestelyt? Ja muistatteko, miten tärkeä homma oli valita irtokarkkeja kioskin valikoimista?

Keski-Uudenmaan kunnalliset museot tekevät yhdessä pedagogista tarinapakettia 1970-luvun lapsuudesta. Opetuspaketti tulee varhaiskasvatuksen ja alaluokkien käyttöön ja sen avulla innostetaan lapsia ja vanhempia ja isovanhempia yhteisiin muisteluhetkiin lapsille tutuista aiheista. Tarinoinnin yhteydessä siirtyy tietoa omasta kulttuuriperinnöstä sukupolvelta toiselle.

Museot keräävät tietoja 1970-luvun lapsuudesta kaikille halukkaille suunnatun kyselyn avulla. Myös aiheeseen liittyvät valokuvat ja esineet ovat tervetulleita ja niitä toivotaan sekä valmiiseen materiaalipakettiin että museoiden kokoelmiin, sillä 1970-lukua on paikallismuseoihin tallennettu melko vähän.  

Mukana hankkeessa ovat Hyvinkään kaupunginmuseo, Järvenpään taidemuseo, Keravan museo, Mäntsälän museotoimi, Nurmijärven museo ja Tuusulan museo. Hanke toteutetaan Museoviraston myöntämällä 40 000 euron apurahalla. Rahoituksen turvin voidaan hankkeelle palkata työntekijä, joka tuottaa opetusmateriaalin yhteistyössä varhaiskasvatuksen ammattilaisten kanssa. Multimediapaketin lisäksi suunnitteilla on virikesalkkuja, jotka ohjaavat aikakauden peleihin ja leikkeihin.

Mistä hankkeen nimi ”Markalla merkkareita” juontuu?

Merirosvorahat ovat 1970-luvun lasten yhteinen makumuisto. Alkuperäiset merirosvorahat olivat melko mietoa salmiakkilakritsia, suunnilleen kahden euron kolikon kokoisia, sitkeitä makeisia. Imeskellessä oli vaarana, että iso makeinen juuttuu kurkkuun ja salpaa hengityksen. Se koitui makeisten kohtaloksi. Tilalle tuli pienempiä ja vähemmän sitkaita makeisia. Niitä syödessä tukehtumisvaara oli pienempi, mutta maku ja ennen kaikkea kesto ei ollut sama. 

”Kioskin luukku oli korkealla, mutta sen edessä oli rappu. Sille kun nousi, yletti leuka luukun alareunaan. Kädessä oli hikinen kolikko, kokonainen markka, mitä sillä ostaisi? Hedelmäkarkit olivat kyllä parempia, mutta merirosvorahoja sai imeskellä ja pyöritellä suussa pitkään. Sanoin siis kioskintädille ”Saisinko markalla merkkareita”.

Lisätiedot:
Hyvinkään museo, Susanna Eskola tai Sari Mustajärvi, p. 040 773 6257
Järvenpään taidemuseo, Hanna Nikander, p. 040 315 2587
Keravan museo, Leena Karttunen, p. 040 318 2003
Mäntsälän museotoimi, Sirkku Mäkelä p. 040 314 5214
Nurmijärven museo, Anne Alasmaa p. 040 317 2509
Tuusulan museo, Jaana Koskenranta, p. 040 314 3460