Vanha-Klaukkaan rakennettu Pilkkeen tiedepäiväkoti Hehku tarjoaa laadukasta ja lapsilähtöistä varhaiskasvatusta lämminhenkisessä hirsipäiväkodissa 0–5-vuotiaille lapsille. Päiväkodin ovet avattiin tammikuussa 2022. Ekologisessa hirsipäiväkodissa lapset saavat nauttia raikkaasta sisäilmasta, hyvästä akustiikasta sekä massiivipuun tuomasta levollisesta ja rauhallisesta tunnelmasta. Terveellinen ja aistiystävällinen ympäristö lisää niin lasten kuin kasvattajienkin hyvinvointia päivän aikana.


Tiedepäiväkodissa keskitytään lasten ajatuksista ja kiinnostuksesta nousseiden ilmiöiden tutkimiseen ja ihmettelyyn yhdessä. Lasten iästä riippuen se voi olla esimerkiksi veden olomuotojen tarkastelua, aurinkokunnan tutkimista, sateenkaaren ihmettelyä tai kolmiulotteisten kappaleiden rakentelua. Alle kolmevuotiaiden tiedekasvatus perustuu aistien käyttämiseen, havaitsemiseen, ihmettelyyn, kyselemiseen, tarinoihin ja satuihin.
”Vanha-Klaukka on mitä parhain paikka tiedepäiväkodille, sillä rikas lähiluonto ja maaseutumainen ympäristö tarjoavat paljon virikkeitä pienelle mielelle.”
Toimitusjohtaja Minna Martikainen, Pilke päiväkodit Oy
Päiväkodin oppimisympäristöt on rakennettu siten, että ne houkuttelevat ja kannustavat tutkimiseen ja kokeiluun. Päiväkodissa on muun muassa erillinen tutkimusleikkitila, jossa pienet professorit voivat tehdä tutkimuksiaan pipeteillä, luupeilla, koeputkilla ja suurennuslaseilla. Päiväkodin piha, lähiympäristö ja erilaiset retkikohteet toimivat myös hyvinä tutkimuspaikkoina.

Lue lisää Pilke päiväkodeista täältä!
Yksityisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksut samat kuin kunnallisessa
Yksityisiin päiväkoteihin voi hakea Nurmijärven kunnalta palvelusetelin. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu on samansuuruinen kuin kunnallisessa varhaiskasvatuksessa. Palvelusetelin saa haettua Nurmijärven kunnan varhaiskasvatuksen palveluohjauksesta.
Lue lisää Nurmijärven kunnan kotisivuilta.
Voit tutustua myös muihin Nurmijärven alueen päiväkoteihin, kerhoihin ja avoimiin päiväkoteihin kunnan kotisivuilla.