Tietoa presidentinvaalista

Ulkomainonta

Vuoden 2024 presidentinvaali toimitetaan 28.1.2024. Ennakkoäänestys on kotimaassa 17.-23.1.2024. Presidentinvaalin mahdollinen toinen vaali toimitetaan 11.2.2024 ja ennakkoäänestys on kotimaassa 31.1.-6.2.2024. Suomen kuntaliitto on suosittanut, että vaalien ulkomainonta aloitetaan kunnan omistamilla ja hallinnoimilla alueilla viikkoa ennen ennakkoäänestyksen alkua, joten ulkomainonta presidentinvaalissa aloitetaan 10.1.2024.

Vaalien ulkomainonta on kunnassa keskitetty kunnan omistamiin ulkomainontatelineisiin. Tienvarsimainonnasta ja -ilmoittelusta säädetään maantielain 52 ja 52 a §:ssä. Maantielakia sovelletaan asemakaava-alueen ulkopuolella. Maantien käyttäjille tarkoitetut ulkomainokset ovat kiellettyjä ilman tienpitoviranomaisen myöntämää lupaa. Em. kielto ei koske esim. vaaleja koskevaa ilmoittelua. Mainos ja ilmoitus on laadittava ja sijoitettava siten, että se sopeutuu mahdollisimman hyvin ympäristöön.

Mainonnassa otettava huomioon järjestyslain 6 §:ssä ja tieliikennelain 56 §:ssä säädetyt kiellot. Yleistä järjestystä ja turvallisuutta vaarantavan häikäisevän tai harhauttavan valon taikka liikenteenohjauslaitetta muistuttavan tai muuten turvallisuutta vaarantavan mainoksen käyttäminen on kielletty, eikä mainoksessa saa olla heijastavaa materiaalia tai pintoja. Tielle tai sen välittömään läheisyyteen ei saa asettaa merkkiä, kilpeä tai muuta laitetta, jonka voi erheellisesti käsittää liikennemerkiksi tai muuksi liikenteen ohjauslaitteeksi taikka joka voi huonontaa sellaisen näkyvyyttä. Vaalimainoksen saa kiinnittää valaisinpylvääseen, kunhan se tehdään siten, että pylvästä ei vahingoiteta.

Yllä esitetyn lisäksi ulkomainonnassa on huomioitava vaalilain säännökset, jotka edellyttävät, että vaalimainoksia ei sijoiteta ennakkoäänestys- tai äänestyspaikalle ja niiden läheisyyteen siten, että niiden voitaisiin katsoa vaikuttavan äänestäjien vaalivapauteen. Lähtökohtana on se, että vaalimainokset eivät näy vaalihuoneistoon tai sen sisäänkäyntiin. Mahdollisuuksien mukaan edellä kerrottu tulee ottaa huomioon myös liikkuvan äänestyspaikan eli vaalibussin pysäkkien läheisyydessä, toisin sanoen vaalimainokset eivät saisi sijaita vaalibussin pysäkkien välittömässä läheisyydessä. Kunnanhallitus on päättänyt mm. vaalibussin pysäkeistä 23.10.2023 antamallaan päätöksellä § 148.

Jokainen presidentinvaaleihin osallistuva puolue, valitsijayhdistys tai yhteislista saa vaalimainontaa varten kustakin vaalimainostelineestä yhden paikan. Jos puolueet ovat vaaliliitossa, on kullekin puolueelle oltava oma paikka mainostelineessä. Vaalimainospaikat telineissä vasemmalta oikealle määräytyvät sen järjestyksen mukaan, johon puolueet, valitsijayhdistykset tai yhteislistat on määrätty ehdokaslistojen yhdistelmään.

Sijoituspaikat sijaitsevat neljässä (4) päätaajamassa. Jotta tasapuolisuus paikkojen suhteen toteutuu, kunnan omistamien ulkomainontatelineiden läheisyyteen ei saa sijoittaa omia ulkovaalimainoksia.

Kunta on hankkinut vaalikäyttöä varten telineisiin taustalevyt, jotka luovutetaan vaaleissa edustettuna oleville ryhmille kunnan keskusvarastolta (Varastotie 9, 01900 Nurmijärvi). Taustalevyjä luovutetaan kuittausta vastaan kullekin ryhmälle yksi kappale mainospaikkaa kohden. Taustalevyt ovat noudettavissa keskusvarastolta 2.1.-9.1.2024. Varasto on avoinna ma-to 07:00-15:00, pe 07:00-13:00. Taustalevyjen noudosta tulee sopia etukäteen keskusvaraston kanssa joko sähköpostilla keskusvarasto@nurmijarvi.fi (aihe -kenttään Presidentinvaali) tai puhelimitse 040 317 23 25/040 317 4201. Tarvittaessa keskusvarastolta saa varalevyjä. Vaalimainostelineet ja taustalevyt kerätään vaalien jälkeen pois kunnan toimesta.

Vaalimainostelineisiin sijoitettavien julisteiden taustalevyjen koko on 805 mm x 1200 mm ja paksuus 8 mm.

Mikäli vaaleissa käytetään omaa taustalevyä, on levyn oltava sellainen, että mainos pysyy paikallaan säävaihtelusta huolimatta. Vaalimainokset sijoitetaan telineisiin vasemmalta (vasen merkitty tauluihin) lukien samassa järjestyksessä kuin ne sijoitetaan ehdokasluetteloon. Kullekin ehdolle asettajalle varataan kussakin vaalimainostelineiden sijoituspaikassa yksi (1) mainospaikka. Vaalimainoksen sijoittaja huolehtii, että vaalimainokset pysyvät telineissä ja korjaa välittömästi mahdolliset puutteet.

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 33 § kohta 10:n mukaan toimialajohtaja päättää toimialan tilojen käytöstä ja aukioloajoista sekä sen yleisten tilojen, maa-alueiden ja irtaimen omaisuuden luovuttamisesta lyhytaikaisesti ulkopuoliseen käyttöön ja niistä perittävistä korvauksista.

Päätös

Nurmijärven kunnan hankkimat vaalimainostelineet sijoitetaan Kirkonkylän, Klaukkalan, Rajamäen ja Röykän taajamiin ja niissä vaalimainonta on sallittua 10.1.2024 alkaen.

Vaalimainokset on poistettava vaaleja seuraavan vuorokauden loppuun mennessä.

Mikäli presidentin valinnassa toimitetaan toinen vaali eli toinen kierros, muiden kuin toisessa vaalissa jatkavien ehdokkaiden mainokset on poistettava ennen toisen vaalin ennakkoäänestyksen alkamista 30.1.2024 loppuun mennessä.

Vaalikäyttöön luovutettujen taustalevyjen poisvienti aloitetaan aikaisintaan 4.2.2024. Mikäli presidentinvaalit jatkuvat toiselle kierrokselle, vaalimainostelineet poistetaan aikaisintaan 18.2.2024

Vaalimainonnassa on otettava huomioon vaali-, maantie-, järjestys- ja tieliikennelaki sekä ELY-keskuksen ja Väyläviraston ohjeet.

Kunnalla on oikeus poistaa tästä päätöksestä poikkeavat mainokset mainostajan kustannuksella.

Juha Oksanen
Tekninen johtaja

Asiakirja on hyväksytty sähköisesti Nurmijärven kunnan asianhallintajärjestelmässä.

Liitteet