Selaa tapahtumia
Heinäkuu 2018
  MA TI KE TO PE LA SU
26 25 26 27 28 29 30 1
27 2 3 4 5 6 7 8
28 9 10 11 12 13 14 15
29 16 17 18 19 20 21 22
30 23 24 25 26 27 28 29
31 30 31 1 2 3 4 5

Pikku Papun Orkesteri

Pikku Papun Orkesteri johdattelee kuulijansa Liisa Kallion luoman Pikku Papu -hahmon musiikilliseen maailmaan. Yhtyeen konserttiohjelmistossa käsitellään ystävyyttä, iloa, kiukkua, ruoanlaittoa, toisten kanssa toimeen tulemista - koko elämän kirjoa! Kappaleet on sovitettu niin, että yleisö pääsee osallistumaan niihin paitsi laulaen, myös leikkien ja yhdessä mukana tehden.

Pikku Papun Orkesterin musiikki sopii kaiken ikäisille, koska laulujen monipuolinen, akustispainotteinen soittimisto ja eri tyylilajeilla leikittelevät sovitukset koskettavat yhtä lailla niin pieniä kuin varttuneempiakin kuulijoita.

Pikku Papun Orkesteri on Sibelius-Akatemian lastenmusiikkikurssilla vuonna 2012 toisensa kohdannut iloinen ja värikäs joukko ammattitaitoisia muusikoita. Yhtye keikkailee eri kokoisilla kokoonpanoilla säilyttäen aina huikean live-meiningin ja innostaen yleisöä mukaan laulamaan ja leikkimään!

Pikku Papu, kekseliäs kilpikonna, seikkailee laulujen lisäksi Liisa Kallion kuvakirjoissa. Pikku Papun laulut -levy julkaistiin yhdessä samannimisen kirjan kanssa (Tammi, 2012). Soili Perkiö sävelsi kirjan runot lauluiksi. Niiden sovituksista vastasi Pikku Papun Orkesteri. Varhaisiän musiikinopettajat, VaMo ry, valitsi levyn Vuoden lastenlevyksi 2012. Pikku Papun laulut ovat tulleet monille tutuiksi myös Yle TV2:n Pikku Kakkosesta ja Musarullaa-konserttisarjasta.

Liput 10 € + toimitusmaksu su (alk.1 €, www.lippu.fi) ja kaikilta R-kioskeilta. Lippuja myydään myös Monikon kahvilassa ma-ke 13-20 ja to-pe 11-18 sekä tuntia ennen tapahtuman alkamista.  www.monikkosali.fi

OSTA LIPPU: Lippupiste

Alkaa: 8.9.2018 13:00 | Päättyy 8.9.2018 13:45
Paikka: Monikkosali, Kuntotie 7, Klaukkala.
Järjestäjä: Nurmijärven kulttuuripalvelut
Hinta: 10 €

Tapahtuman järjestäjä vastaa tietojen oikeellisuudesta