Koulut

Röykän koulu

Lukuvuonna 2023 – 2024 koulussamme on 174 oppilasta sekä 25 alkuluokkien esiopetuksen oppilasta.

Röykän koulussa toimivat alkuluokat, joissa kehitetään hyvin toiminutta esi- ja alkuopetuksen yhteistyötä koulun ja lähipäiväkodissa toimineiden esiopetusryhmien kanssa. Alkuluokkia on kolme, joissa jokaisessa on esiopetuksen ja 1. sekä 2.-luokan oppilaita. Alkuluokkien henkilökuntaan kuuluu kolme luokanopettajaa, yksi koulunkäynnin ohjaaja, kolme varhaiskasvatuksen opettajaa sekä kolme varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa.

Koulumme opetuksen tärkein tavoite on laadukas perusopetus. Haluamme luoda oppilaille turvallisen, myönteisen ja kannustavan oppimisympäristön. Lähtökohtana on oppilasta kannustava pedagogiikka, joka perustuu oppilaan vastuulliseen asenteeseen opiskelussa sekä kodin ja koulun väliseen hyvään, oppilasta tukevaan yhteistyöhön. Kasvatus- ja opetustyössä korostamme terveitä elämäntapoja, tapakasvatusta, toisten kunnioittamista ja huomioimista niin, että syntyy empaattinen ilmapiiri.