Haikalan päiväkoti

Yleistä

Haikalan päiväkoti sijaitsee Klaukkalan pohjoisella alueella Haikalassa. Päiväkoti on perustettu vuonna 1982. Päiväkotimme ryhmät ovat Meritähdet (esiopetusryhmä alkuluokassa Metsäkylän koululla), Hylkeet (esiopetusryhmä), Delfiinit (esiopetus ja yli 3-vuotiaat), Pingviinit (esiopetusryhmä) sekä
Valaat (esiopetusryhmä). 

Päiväkotimme viidessä ryhmässä työskentelee tällä hetkellä kuusi lastentarhaopettajaa, seitsemän lastenhoitajaa ja kolme laitosapulaista. Päiväkodissamme on jakelukeittiö.  Tällä toimintakaudella tiloissamme toimii Nurmijärven musiikkiopiston musiikkileikkikoulu. 

Toiminnan painopisteet

Välittäminen on varhaiskasvatuksemme arvopohja, perusta ja tavoite. Välittämisellä me ymmärrämme huolehtimista itsestä, läheisistä ja kaukaisista ihmisistä, luonnosta ja ympäristöstä sekä ihmisten rakentamasta maailmasta. 

Liikunta, toiminnallisuus opetuksessa ja yhteisöllisyys yksikön sisällä ovat yksikössämme tärkeitä painopisteitä. Lasten ja henkilöstön vahvuudet luovat hyvän pohjan kasvaa ja kehittyä.

 

Yhteystiedot

Professorintie 5                                   01820 Klaukkala                                                                                                                                                                                

Ryhmät                                                                                                                                                      
Valaat 040 317 2646                                
Hylkeet 040 317 4235
Delfiinit 040 317 2661 
Pingviinit 040 317 2664

Metsäkylän alkuluokka
Meritähdet (eo) 040 317 4236 

paivakoti.haikala(at)nurmijarvi.fi                                   

Minna Kempas
päiväkodinjohtaja
Postiosoite:
Haikalan päiväkoti
Professorintie 5
01820 Klaukkala
Puh. 040 317 4537
Marjo Murto
varhaiskasvatuksen konsultoiva erityisopettaja
Postiosoite:
Haikalan päiväkoti
Professorintie 5
01820 Klaukkala
Puh. 040 317 4070