Ajankohtaista

Koronavirus, Liikunta

Nurmijärvi sulkee liikuntapaikkojaan lähikontaktin välttämiseksi

27.3.2020

Koronapandemia on saanut suomalaiset ulkoilemaan viimeisen viikon aikana jopa niin paljon, että suosituimpia ulkoilupaikkoja on jouduttu sulkemaan. Valitettavasti myös Nurmijärvellä on jouduttu tekemään päätös siitä, että muutamat suosituimmat ulkoliikuntapaikat laitetaan kiinni. Liikuntapaikoille on laitettu perjantain 27.3. aikana liikuntapaikan kiinniolosta kertovia lappuja.

Kunta sulkee sellaiset liikuntapaikat, missä yleiset ohjeet lähikontaktin välttämiseksi eivät ole toteutuneet. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi kuntoportaat, skeittipaikat, urheilualueet sekä ulkokuntolaitteet. Lisäksi olemme päättäneet edellä mainituista syistä myös toistaiseksi lopettaa ulkoilualueilla sijaitsevien nuotiopaikkojen puuhuollon.

Nurmijärven kunnasta kuitenkin korostetaan, että näillä toimenpiteillä ei missään tapauksessa haluta rajoittaa kuntalaisten liikkumista luonnossa. Päinvastoin haluamme kannustaa kuntalaisia ulkoilemaan ja liikkumaan, kunhan se vain tehdään siten, ettemme levitä virusta ulkoillessamme.  Yleisesti liikunnalla on elvyttävä ja virkistävä vaikutus ja erityisesti tässä tilanteessa se on tärkeää. Liikuntapalvelut ja Rajamäen Uimahalli muun muassa ohjeistavat sosiaalisessa mediassa, kuinka poikkeusolojen aikana voi liikkua turvallisesti.

Valtakunnallinen ulkoliikuntajärjestö Suomen Latu on myös huomioinut ihmisten tarpeen lisätä luontoliikuntaa. Järjestö on julkaissut vinkkejä siihen, miten liikunta olisi turvallista, jotta saamme ulkoilla ja harrastaa monipuolista liikuntaa myös lähitulevaisuudessa, kun pandemia vielä leviää.

Vinkit ovat seuraavat:

  1. Nyt on aikaa ulkoilulle. Nauti ja virkisty, mutta seuraa aina viranomaisen antamia ohjeita ja määräyksiä.
  2.  Jos tunnet olosi vähänkään kipeäksi tai olet toipilas, jää kotiin.
  3. Vältä sosiaalisia kontakteja. Ulkoile vain yksin tai oman perheesi kanssa.
  4. Suosi tavallisia lähimetsiä ulkoiluun ja virkistäytymiseen. Pysy poissa suosituimmista kohteista – jätä hienoihin luontokohteisiin tutustuminen pandemian jälkeiseen aikaan.
  5. Vältä ulkoliikuntapaikkoja, kuten ulkokuntosaleja, lasten leikkipuistoja ja laavuja.
  6. Käytä hanskoja, jos joudut matkalla koskemaan telineisiin, ovenkahvoihin tai muihin pintoihin.
  7. Niistä lenkilläkin vain nenäliinaan, älä räi ympäriinsä. Kanna mukana omaa roskapussia.
  8. Ohita ja tervehdi polulla vastaan tuleva henkilö vähintään kahden metrin päästä.

Vastuullisella liikkumisella voimme turvata kaikkien kanssaihmisten terveyden. Nurmijärven kunta kiittää kuntalaisia joustavuudesta poikkeusolojen aikana.

 

Takaisin listaukseen