Nurmijärvi-barometri, Viestintä
Nurmijärvi-barometri kertoo: korona ei hidastanut Nurmijärven kasvua
Haluavatko ihmiset asua kaupungissa, maaseudulla vai siltä väliltä? Onko Nurmijärvi-ilmiö tullut takaisin vai nähdäänkö muuttunut versio ilmiöstä? Nurmijärven kunta on lanseerannut Nurmijärvi-barometrin, joka tarjoaa ajanmukaista tietoa väestönkehityksestä sekä Nurmijärvellä että muissa KUUMA-kunnissa.
Nurmijärvi-barometrin mukaan koronakevät ja alkukesä eivät ole hidastaneet Nurmijärven kasvua. Vuoden 2020 ensimmäisen puolikkaan aikana Nurmijärven väkiluku on kasvanut 0,7 prosenttia, mikä tarkoittaa asukasluvun kasvua 311 henkilöllä. Nurmijärvelle on muuttanut alkuvuoden aikana 1 423 henkilöä, mikä on huomattavasti enemmän kuin edellisvuonna (1 273) samaan aikaan. Viime vuoden tapaan myös kuluvana vuonna Nurmijärvellä on syntynyt eniten lapsia KUUMA-seudulla (Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Tuusula ja Vihti). Nurmijärvellä vietetään myös enemmän ristiäisiä kuin hautajaisia, sillä kun tarkastellaan syntyneiden enemmyyttä, Nurmijärvellä luku on KUUMA-seudun korkein. Nettomuuton osalta Nurmijärvi on naapurikuntiinsa nähden suosituin, mutta koko KUUMA-seudulla korkein nettomuutto on Kirkkonummella ja Sipoossa.
Mitä Nurmijärvi-barometristä voidaan päätellä?
”Vaikka koronakevät on herättänyt monissa epävarmuutta, aika ei ole vaikuttanut kehyskuntien vetovoimaan laskevasti – pikemminkin päinvastoin. Nurmijärvellä kasvuluvut ovat suuremmat kuin viime vuonna samaan aikaan. Keväällä esitettiin arvioita siitä, että koronaepidemia vaikuttaisi positiivisesti Nurmijärven ja Nurmijärven kaltaisten suurten kaupunkien liepeillä olevien kuntien väestönkasvuun. Näin näyttää käyneen. On myös arveltu, että muuttopäätöstä pitkäänkin harkinneille koronakevät oli se konkreettinen liikkeelle sysäävä voima”, Nurmijärven kunnan erikoissuunnittelija Katriina Ahokas kertoo.
“Näyttääkin siltä, että Nurmijärvi astelee tästäkin maailman muutoksesta ulos voittajana ja väestökehitys jatkuu vankasti tutulla kasvukäyrällä. Nurmijärvellä menee tästä näkökulmasta todella hyvin. Ja meni jo ennenkin. Ja ennusteiden valossa menee hyvin myös jatkossa. Nurmijärvi kuuluu koko maan tasolla väestökehityksen harvojen voittajien joukkoon”, Ahokas lisää.
Nurmijärvi-barometri rikastuttamaan keskustelua
Nurmijärvi-ilmiö ja ihmisten muuttoliikkeet nousevat mediassa ja somekeskusteluissa esiin viikoittain. Tämän keskustelun tueksi Nurmijärven kunta lanseerasi Nurmijärvi-barometrin.
”Nurmijärvi-barometri tarjoaa yhteiskunnallisen keskustelun tueksi kiinnostavaa tilastotietoa ja asiantuntijanäkemyksiä niin Nurmijärveltä kuin muista Helsingin seudun kunnista”, Nurmijärven kunnan viestintäpäällikkö Teemu Siltanen kertoo. ”Asetimme tavoitteeksemme esittää tiedon niin helpossa ja kiinnostavassa muodossa, että halutessaan olennaisimmat avainluvut voi tarkistaa yhdellä silmäyksellä.”
Tutustu Nurmijärvi-barometriin täällä.