Joukkoliikenne, Koronavirus
Nurmijärven joukkoliikenteen poikkeusaikataulut jatkuvat toistaiseksi – asiakasmäärien kehitystä seurataan jatkuvasti
Koronavirusepidemia aiheutti keväällä valtakunnallisesti joukkoliikenteessä huomattavan matkustuksen vähenemisen. Myös Nurmijärvellä siirryttiin huhtikuussa supistettuihin poikkeusaikatauluihin. Kesän kuluessa koronavirusepidemia on kehittynyt myönteiseen suuntaan ja Suomen hallitus on päättänyt suurilta osin purkaa keväällä asetettuja rajoituksia. Myös joukkoliikenteen matkustajamäärät ovat hiljakseltaan lisääntyneet keväisen hiljentymisen jälkeen. Syksyn osalta Nurmijärven kunta sekä Uudenmaan ELY-keskus liikenteen tilaajina ja Nurmijärven Linja Oy liikennöitsijänä ovat yhteisesti päättäneet, että poikkeusaikataulut joukkoliikenteessä jatkuvat toistaiseksi, koska matkustajamäärät ovat vielä vähäisempiä kuin tavallisesti.
Katso Nurmijärven joukkoliikenteen aikataulut liikennöitsijän kotisivuilta.
Tähän tiedotteeseen on koottu tietoa Nurmijärven joukkoliikenteen tulevista näkymistä ja matkustamisen turvallisuudesta.
Asiakasmäärien kehitystä seurataan jatkuvasti
Poikkeusliikenteestä huolimatta joukkoliikenteessä säilyy kattava vuorotarjonta. Ikävä kyllä myös palvelutason heikennyksiä on jouduttu osittain tekemään. Paluu täysin normaaliin liikennöintiin riippuu joukkoliikenteen asiakasmääristä, joiden kehittymistä seurataan jatkuvasti.
Huomioi nämä turvallisuusohjeet matkustaessasi
Matkusta vain, jos olet terve – sairaana ei tule matkustaa joukkoliikenteessä.
Tärkeitä toimenpiteitä turvallisen matkustamisen takaamiseksi ovat myös hyvä käsihygienia sekä mahdollisuuksien mukaan huomaavainen turvavälin noudattaminen. Näiden tärkeydestä myös muistetaan joukkoliikenteen matkustajia linja-autojen näytöillä. Asiakkaille ja kuljettajille on jatkossakin linja-autossa käytettävissään käsidesiä. Kuljettajien osalta työturvallisuutta varmistetaan pitämällä toistaiseksi ensimmäinen penkkirivit poissa käytöstä ja matkustajia suositellaan poistumaan takaoven kautta.
Turvavälin varmistaminen voi olla ajoittain haastavaa
Joukkoliikenne on nimensä mukaisesti joukoille tarkoitettua ja siten turvavälin varmistaminen ei valitettavasti ole linja-autossa aina mahdollista. Jokaisen matkustajan tulee tehdä ratkaisunsa linja-autolla matkustamisen suhteen omista yksilöllisistä lähtökohdistaan käsin.
Ajankohtainen tieto muutoksista Korsisaaren sivuilta
Tilanteen muuttuessa muutokset suosituksiin ja ohjeisiin ovat mahdollisia. Ajantasainen tieto matkustajille kohdistuvista suosituksista löytyy osoitteesta korsisaari.fi/ajankohtaista ja tiedon saa nopeimmin tilaamalla Korsisaaren joukkoliikenteen sähköpostiuutiskirjeen.
Joukkoliikenneterveisin,
Nurmijärven kunta, Uudemaan ELY-keskus ja Korsisaari