Kaikki
Mopoilijan paikka Nurmijärven liikenteessä
Nurmijärvellä mopoilu tapahtuu pääsääntöisesti ajoradalla. Jalankulku- ja pyöräilyväylät on tarkoitettu pääosin kävelijöille ja pyöräilijöille. Mopolla tulee ajaa autoliikenteelle tarkoitetun ajoradan oikeassa reunassa, yleensä pientareella. Mopolla ei kuitenkaan saa ajaa moottori- tai moottoriliikennetiellä.
Taajamissa mopolla kuljetaan pääosin ajoradalla. Mikäli mopoilu on sallittu jalankulku- ja pyöräilyväylällä, on liikennemerkin yhteydessä erillinen ”Sallittu mopoille” -lisäkilpi.
Piittaamattomuus jalankulku- ja pyöräilyväyliä koskevista liikennesäännöistä voi aiheuttaa vaaratilanteita ja turvattomuuden tunnetta niille, joilla on oikeus kulkea turvallisesti ja pelkäämättä kävely- ja pyöräteillä. Etenkin pieniä lapsia ja koululaisia voi pelottaa yhtäkkiä vastaan tuleva tai ohi ajava, huomattavasti suurempaa nopeutta kulkeva ajoneuvo turvalliseksi opetetussa paikassa.
”Pidetään jatkossa yhdessä huoli siitä, että me kaikki voimme kulkea rauhallisesti ja turvallisesti kävelyyn ja pyöräilyyn tarkoitetuilla väylillä”, Nurmijärven kunnan liikenneinsinööri Pia Korteniemi toivoo.
Mopoilijat kokevat kiusaamista
Liikenneturvan mukaan nuoret kuljettajat kokevat aikuisten kiusaavan heitä liikenteessä. Liikenneturva muistuttaa, että kiusaaminen tai ”kouluttaminen” eivät kuulu liikenteeseen.
”Meidän autoilijoiden tulee muistaa, että mopoilijalla on oikeus ajaa ajoradalla omaa nopeuttaan. Suhtaudutaan nuoren kuljettajan ajamiseen ymmärtäväisesti ja näytetään mieluummin hyvää esimerkkiä liikenteessä”, Korteniemi sanoo.
Mopoille sallitut jalankulku- ja pyöräilyväylät
- Rajamäentie Urtilantien ja Seppäläntien välillä
- Helsingintie / Siippoontie Heikkiläntien ja Kylmäojantien välillä
- Palojoentie
- Klaukkalantie Lahnuksentieltä etelään
Lisäksi taajama-alueilla on muutamia lyhyitä pyörätieosuuksia, joissa mopoilu on sallittua.
Mopoille sallitut jalankulku- ja pyöräilyväylät on merkitty erillisellä ”Sallittu mopoille” lisäkilvellä.
Mopoilijan muistisäännöt liikenteessä
- Käytä aina kypärää (pakollinen kuljettajalla ja matkustajalla). Käytä myös kunnollisia ajovarusteita.
- Aja pääsääntöisesti ajoradalla tien oikeassa reunassa, yleensä pientareella.
- Mikäli mopoilu on sallittu jalankulku- ja pyöräilyväylällä, on siihen yleensä turvallisuuteen liittyvä syy. Käytä siis jalankulku- ja pyöräilyväylää, jos siellä ajo on sallittu.
- Varo jalankulku- ja pyöräilyväylällä ajaessasi pyöräilijöitä ja jalankulkijoita. Vähennä vauhtia ja huomioi muut liikkujat.
- Muista ennakoiva ajotapa ja noudata liikennesääntöjä.
- Tarkista säännöllisesti mopon kunto.