Kirjasto
Minna Lindgren vierailee Klaukkalan kirjastossa 28.11. klo 18
Kirjailija, toimittaja Minna Lindgren tulee kertomaan romaaneistaan Klaukkalan kirjastoon torstaina 28.11. klo 18.
Minna Lindgren (s. 1963) on monipuolinen kirjailija ja toimittaja, joka on työskennellyt pitkään muun muassa Yleisradiossa. Lindgren on tehnyt myös juontajan töitä pääasiassa klassisen musiikin tilaisuuksissa. Koulutukseltaan hän on musiikkitieteilijä.
Tänä keväänä ilmestynyt kirja ”Kaukorakkaus” on riemastuttava ja surumielinen kertomus kaipuusta ja menettämisestä. Lindgrenin vuosina 2013–2015 ilmestynyt, palvelutalon elämästä kertova Ehtoolehto-trilogia on ollut suurmenestys niin Suomessa kuin maailmallakin ja sitä on käännetty jo kymmenelle kielelle. Hänen edellinen romaaninsa, ”Vihainen leski”, oli samaten jättimenestys.
Lindgren on ollut vapaa kirjoittaja vuodesta 2008 asti ja on kirjoittanut kuusi romaania, pakinoita ja musiikkiaiheisia tietokirjoja. Lindgren on palkittu Bonnierin suurella Journalistipalkinnolla 2009, Kirkon tiedonvälityspalkinnolla 2007, Eskon puumerkillä 2014.
Kuva: Teos – Heli Sorjonen