Nurmijärven kesä 2019 - kansikuvaKunnanjohtajan blogi

#Nurmijärvenkesä2019

17.5.2019 

Yhtäkkiä tuli kesä - ja yhtäkkiä se on taas ohikin. Joten kiireesti ottamaan siitä kaikki ilo irti.

Mitäs sitä sitten tekisi?

No ihan ensimmäiseksi kannattaa suunnata Ryyppiin - ei siis ryypille, vaan uuden Ryyppi -nimen saaneeseen viinamuseoomme. Tänä kesänä teemana on kieltolaki, sillä 1.6. tulee kuluneeksi 100 vuotta kieltolain voimaanastumisesta. Museo on auki 18.5.-18.8. ke-su 12-18. Juhannuksen aikaan 21.-23.6. museo on suljettu. Museoon voi tutustua opastetuilla kierroksilla ke-to ja la-su. Perjantaisin museoon voi tutustua itsenäisesti. Lisätietoja: www.nurmijarvi.fi/museo.

Toinen, johon kannattaa suunnata vaikka heti lauantaina 18.5. on Aleksis Kiven koti. Lauantai on kansainvälinen museopäivä ja silloin kotiin on vapaa pääsy. Lisätietoja täältä.

Viikonloppuna on myös Pelmutusta, Rallisprinttiä, Tanssiopiston kevätnäytöksiä, Juha Mennan näyttely, Unikudelmia näyttely ja matonpesupaikat aukeavat.

Kesästä 2019 on tulossa kaikkien aikojen tapahtumakesä. On Pikku Papua, Elastista, Seppo Hovia, Rosvoja, Tuhkimoa ja vaikka mitä.

Kunta on koostanut kesän tapahtumista kesäesitteen, johon on voinut lähettää etukäteen ilmoituksia tapahtumista. Esite on jaettu postissa kaikkiin kotitalouksiin ja on löydettävissä myös netistä. Koska esitteestä on varmasti jäänyt vielä joitain tapahtumia uupumaan, tapahtumat kannattaa ilmoittaa kunnan kotisivujen tapahtumakalenteriin lisättäväksi.

Tule mukaan tekemään Nurmijärven kesästä ilmiötä osallistumalla tapahtumiin ja jakamalla fiiliksiä somessa esimerkiksi #Nurmijarvenkesä2019 #Nurmijärvionilmiö #Nurmijärvi

Tänä kesänä kunta työllistää myös kaksi kesäsomettajaa, joita voi seurata Instagramissa: @nurmijarven_kunta ja Facebookissa: @nurmijarvenkunta.

Tapahtumarikasta ja aurinkoista kesää!

Outi

 

Blogin etusivulle