Kirjasto

Kuukauden runo

Huhtikuun viimeinen ilta 

Hiljainen ilta. 
Räystäitten itku on vaiennut, 
Ja aurinko sukeltautunut pois. 
Hämärä – sininen, äänetön – 
On upottanut itseensä maisemat. 

Tummasta metsästä, 
Pihkaisen suitsutuksen keskeltä, 
Ylenee kuu 
Kuin suuri, hämmästynyt kukka 
keltaisena ja raikkaana 
Ja jää helottamaan sinistä taivasta vasten. 

Niin kalpeaa ja kuollutta. 
Missä viipyvätkään laulut, 
joissa soi kevätpurojen raivokas hurmio 
ja muuttolintujen kirkuva ikävä? 
Missä viipyykään aika, 
jolloin ruohon liian vihreä veri 
näyttää miltei punaiselta? 

Katri Vala: Kaukainen puutarha, 1924

Löysitkö sivulta etsimäsi tiedon?