Ajankohtaista

Ikäihmiset, Koronavirus, Liikunta, Sosiaali ja terveys, Terveys

Kunta soittaa ikäihmisille palvelutarpeen arvioimiseksi – myös seurakunta soittaa mahdollisimman monelle

14.4.2020

Nurmijärven kunta kartoittaa kyselyn avulla koronavirusepidemian aikaista palvelutarvetta 80-vuotiailta ja sitä vanhemmilta kuntalaisilta. Tarkoituksena on varmistaa, että ikäihmiset saavat tarvitsemansa avun ja tuen poikkeusolojen aikana.

Kunta ottaa yhteyttä 040 317 -alkuisesta numerosta

Nurmijärven kunta ottaa yhteyttä ja tavoittelee kaikkia 80-vuotiaita ja sitä vanhempia kuntalaisia puhelimitse. Numerot, joista soitot tulevat, ovat kunnan työntekijöiden työpuhelinnumeroita. Kaikki kunnan puhelinnumerot ovat 040 317 -alkuisia. Puhelussa varmistetaan, että soittojen kohderyhmään kuuluva kuntalainen saa poikkeusolojen aikana tarvitsemansa tuen ja avun sekä tiedon avunsaannin mahdollisuuksista. Tietosuojaseloste

Nurmijärven kunta on julkaissut koosteen ikääntyneiden tueksi kootuista palvelunumeroista. Kooste on julkaistu myös Nurmijärven Uutisissa 28.3.2020.

Myös kunnan liikuntapalvelut ja Nurmijärven seurakunta soittavat ikäihmisille

Poikkeusolot ovat lisänneet ymmärrettävästi huolta ikääntyneistä kuntalaisista ja heitä lähestytään usealta eri taholta. Esimerkiksi Nurmijärven kunnan liikuntapalvelut ovat lähestyneet yli 70-vuotiaita asiakkaitaan puhelimitse (040 317 -alkuinen numero) jakaen muun muassa liikuntavinkkejä.

Lisäksi Nurmijärven seurakunta lähestyy yli 70-vuotiaita kuntalaisia muun muassa henkisen tuen ja jaksamisen teemoilla.
”Pyrimme soittamaan mahdollisimman monelle ikäihmiselle Nurmijärvellä ja tarjoamaan henkistä tukea sekä keskustelumahdollisuutta tänä poikkeusaikana”, kirkkoherra Ari Tuhkanen kertoo.

Takaisin listaukseen