Ajankohtaista

Koronavirus, Liikunta, Monikkosali, Tapahtumat

Kunta peruu yleisötilaisuuksia

12.3.2020

Koronavirustilanteeseen liittyen Nurmijärven kunta noudattaa maan hallituksen suositusta, jonka mukaan kaikki 500 henkilön yleisötilaisuudet perutaan tai siirretään mahdollisuuksien mukaan myöhemmäksi ajankohdaksi. Esimerkiksi Monikkosalin 14.3. järjestettävä Maltti ja Valtti ja Helsingin poliisisoittokunta Suuressa Aarrejahdissa -konsertti perutaan.

Kunta suosittelee harkitsemaan myös pienempien tapahtumien tai kokoontumisten järjestämistä ja niihin osallistumista.

Hallituksen linjan mukaisesti kunta suosittelee välttämään lähikontakteja harrastetoiminnassa ja muualla vapaa-ajalla. Kunnan järjestämät vapaa-ajan tilaisuudet, joissa kohderyhmänä on riskiryhmään kuuluvia, perutaan toistaiseksi.

Nurmijärven kunta tiedottaa tarkemmin peruutuksista lähiaikoina. Seuraa tilannetta kunnan kotisivuilla www.nurmijarvi.fi

Takaisin listaukseen