Ajankohtaista

Koronavirus, Varhaiskasvatus

Kunnan suositukset koronan leviämisen ehkäisemiseksi varhaiskasvatuksessa 15.3.2020

15.3.2020

Tiedote 15.3.2020 klo 14.00

Koronavirus etenee Suomessa nopeaa vauhtia ja siihen sairastuneiden määrä kasvaa päivittäin. Kunta pyrkii monin eri toimenpitein hidastamaan viruksen leviämistä. Seuraavilla toimenpiteillä rajoitetaan koronaviruksen leviämistä Nurmijärven varhaiskasvatuksessa.

Sairaana ei tulla päiväkotiin

On tärkeää, että tartuntojen ennaltaehkäisyn vuoksi lapsi jää kotiin, jos hänellä on vähäisempiäkin flunssan oireita.

Avoin varhaiskasvatus suljetaan ma 16.3. alkaen

Kunta sulkee avoimen varhaiskasvatuksen eli avoimet päiväkodit Rajamäellä ja Klaukkalassa, kerhot ja Maaniitun leikkipuiston maanantaista 16.3.2020 alkaen. Avoimen varhaiskasvatuksen toiminta on tarkoitettu kotihoidossa oleville lapsille ja heidän perheilleen.

Esiopetuksen oppilaat kotiin mahdollisuuksien mukaan

Kunta toivoo myös esiopetuksessa olevien lasten huoltajia harkitsemaan lapsensa ottamista kotiin, vaikka lapsi ei ole sairas tai asetettu karanteeniin. Tällöin huoltajien tulee hakea päiväkodin johtajalta lupa kotiopetukseen siirtymisestä, vaikka lasta ei ole asetettu karanteeniin. Huoltajien ottaessa vapaaehtoisesti esioppilaat kotiopetukseen, vastuu opetuksen järjestämisestä kuuluu vanhemmille. Huoltajat voivat perehtyä esiopetuksen opetussuunnitelman tavoitteisiin kunnan kotisivuilla osoitteessa: https://www.nurmijarvi.fi/kuntalaisen-palvelut/lasten-nuorten-ja-perheiden-palvelut/varhaiskasvatuspalvelut/esiopetus-2/

Varhaiskasvatuksen lapset kotiin mahdollisuuksien mukaan

Kunta toivoo niiden varhaiskasvatuksessa olevien lasten huoltajia, jotka ovat siirtyneet etätöihin tai joilla on muutoin mahdollisuus, harkitsemaan lapsensa ottamista kotihoitoon. Mikäli vanhemmat siirtävät lapsensa kotihoitoon, riittää siitä ilmoitus Päikkyyn. Päikyn lisätietoja-kenttään tulee kirjoittaa perusteluksi ”korona”. Jos olet tehnyt poissaoloilmoituksen ennen tämän ohjeistuksen lukemista, ilmoita asiasta Päikky-viestillä.

Varhaiskasvatuksen hoitomaksut

Mikäli perhe ottaa lapsensa varhaiskasvatuksesta kotihoitoon, he voivat hakea varhaiskasvatuspäälliköltä maksuvapautusta. Tämä käytäntö on voimassa maaliskuun loppuun. Seuraamme valtakunnallisia linjauksia ja tiedotamme huoltajia mahdollisten muutosten osalta.

Kiitämme huoltajia joustavuudesta ja toivotamme jaksamista haastavaan tilanteeseen.

Leena Laine, Nurmijärven kunnan varhaiskasvatuspäällikkö

Tiina Hirvonen, Nurmijärven kunnan sivistysjohtaja

Takaisin listaukseen