Koronavirus, Lukio, Opetus ja koulutus
Koulutuspalvelut kiittää kuluneesta lukuvuodesta
Lukuvuoden päättyessä kiitämme kaikkia Nurmijärven oppilaita ja opiskelijoita sekä heidän vanhempiaan ja muita tukijoukkoja yhteistyöstä sekä tuestanne, joka mahdollisti koulutyön ja opiskelun jatkumisen poikkeuksellisena aikana. Haluamme myös kiittää Nurmijärven koulujen ja lukion osaavaa ja sitoutunutta opetus- ja muuta henkilökuntaa sekä rehtoreita ponnisteluistanne opetuksen ja koulutyön järjestämiseksi. Kevät on ollut työn täyteinen. Nyt on ansaitun loman ja levon aika.
Uusi lukuvuosi alkaa 13.8.2020 klo 9. Mikäli lukuvuoden aloitukseen tai koulutyöhön tulee muutoksia, niistä tiedotetaan elokuun alussa.
Mukavaa kesää!
Kati Luostarinen, opetuspäällikkö
Tiina Hirvonen, sivistysjohtaja