Ajankohtaista

Varhaiskasvatus

Kohtaamispaikka lapsille ja perheille avaa ovensa elokuussa Klaukkalassa

28.1.2022

Nurmijärven sivistyslautakunta päätti torstaina 27.1.2022, että Nurmijärvellä käynnistetään lasten ja perheiden kohtaamispaikkatoiminta. Toiminta aloitetaan elokuussa Klaukkalassa Suopolun päiväkodissa. Kunta on tehnyt kohtaamispaikkatoiminnan suunnittelua yhteistyössä Keusoten kanssa.

Kohtaamispaikkatoiminnan tavoitteena on vahvistaa lasten ja vanhempien osallisuutta, vuorovaikutusta ja voimavaroja sekä tukea perheiden hyvää arkea, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia. Toiminnassa ovat yhteistyössä kunnan kanssa mukana Keusote, seurakunta ja järjestöt. Kunta avaa helmikuun 2022 aikana kyselyn kohtaamispaikkaa koskevista kuntalaisten tarpeista. Kyselystä tiedotetaan kunnan kotisivuilla www.nurmijarvi.fi.

Suopolun päiväkodin tiloihin jää muutoksen jälkeen kaksi varhaiskasvatusryhmää. Näitä tiloja käytetään myös Klaukkalan avoimen varhaiskasvatuksen kerhotiloina ja avoimen varhaiskasvatuksen tiloina. Tällä hetkellä Klaukkalassa ei ole voitu järjestää avoimen toiminnan kerhotoimintaa ja avointa varhaiskasvatustoimintaa tilapuutteesta johtuen. Kohtaamispaikan tiloja voidaan hyödyntää mahdollisuuksien mukaan myös ikäihmisille suunnattuun toimintaan.

Kohtaamispaikkatoiminnan käynnistyessä Suopolun päiväkodin kaksi varhaiskasvatusryhmää siirtyvät muihin yksiköihin. Osa nykyisen päiväkodin henkilökunnasta sijoitetaan kunnan muihin päiväkoteihin.

Varhaiskasvatuksen palveluohjaus keskustelee Suopolun päiväkodin asiakasperheiden kanssa hoitopaikkojen uudelleenjärjestelystä viikon 5 aikana. Päiväkodin hoitopaikkojen uudelleenjärjestely koskee 12 lasta syksyllä 2022 esipetukseen siirtyvien 16 lapsen lisäksi.

Takaisin listaukseen