Koronavirus
Kiertokapulan toiminta koronavirusepidemian aikana
Kiertokapulan toiminta eli jätehuolto on osa yhteiskunnan perustehtävää, jonka tulee toimia myös poikkeusoloissa. Yhtiö on asettanut varautumisryhmän, joka seuraa ja koordinoi koronavirustilanteeseen varautumista ja määrittelee toimintaohjeet tilanteessa toimimiseen. Seuraamme aktiivisesti terveysviranomaisten ohjeita ja heidän ohjeensa asettavat minimivaatimukset toiminnallemme. Teemme päätökset noudattaen viranomaisten ohjeita ja teemme tarvittaessa myös muita yritystämme ja toimintaamme koskevia lisäohjeistuksia.
Jätteenkeräys kunnissa
Olemme koostaneet listoja ensisijaisesti ympäristön ja terveyden kannalta tärkeiden kohteiden jätehuollon hoitamisesta. Esimerkiksi sairaalat, vanhainkodit ja muut terveydenhuollon kohteet ovat ensisijaisia. Huomioitava on, että kun koulut ovat pääosin kiinni ja päiväkodit vaihtelevasti, jätteen tuotanto siirtyy asuinkiinteistöille.
Jätteiden määrä lisääntynee merkittävästi nimenomaan asuinkiinteistöillä, koska ihmiset ovat normaalia enemmän kodeissaan. Mikäli useita jäteautonkuljettajia sairastuu yhtä aikaa, kiinteistökohtaiseen jätehuoltoon voi tulla poikkeuksia. Kuljetusyritysten kanssa asiasta on keskusteltu ja he raportoivat meille heti, mikäli heillä työntekijäresursseihin tulee olennaisia muutoksia.
Mahdolliseen tilanteen kiristymiseen on valmistauduttu ja viranomaiselle on laitettu pyyntö vapauttaa tai laajentaa tyhjennysaikoja. Pyydämme myös mahdollisuutta siihen, että jätteitä joudutaan keräämään sekaisin. Lisäksi kalustovaatimuksia löysennetään, jotta kaikki tarvittava kalusto on tilanteen mukaan käytössä.
Jokainen asukas voi nyt vaikuttaa jätteen määrään lajittelemalla ne huolellisesti. Pakkausjätteitä ei kannata laittaa sekajätteeseen, vaan pahvi, kartonki, lasi, metalli ja muovi on hyvä kerätä erikseen. Pakkausjätteet voi toimittaa Ringin keräyspisteisiin, ellei kiinteistöllä ole näille jätejakeille omia astioita. Lähimmät jätteiden keräyspisteet löydät www.kierratys.info -sivulta.
Jätehuolto pidetään toiminnassa niin hyvin kuin se on mahdollista ja vasta hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa tyhjennyksiin tulee muutoksia. Kuntia ja kuntalaisia tiedotetaan muutosten yhteydessä nopeasti. Olemme ottamassa käyttöön uutta puhelinjärjestelmää, ja se mahdollistaa mm. massatekstiviestien lähettämisen.
Jätteiden vastaanotto jätteidenkäsittelyalueilla
Kiertokapulassa varaudutaan myös siihen, että vastaanottotoimintojamme joudutaan supistamaan esim. henkilöstömme sairastumisen tai karanteenin vuoksi. Tavoitteena on kuitenkin pitää kaikki alueet auki, joten ensimmäisenä keinona on aukioloaikojen lyhentäminen.
Viiden jätteenkäsittelyalueemme yhteystiedot löytyvät oheisesta linkistä:
Vaikutus keräyskierroksiin
Varmistaaksemme työvoiman riittävyyden vastaanottoalueilla, perumme maalis-huhtikuulta keräyspalvelujamme seuraavasti:
- Vaarallisen jätteen viikkokeräykset perutaan 23.3.2020 alkaen
- Noutopalvelu keskeytetään 23.3.2020 alkaen toistaiseksi
- Huhtikuinen vaarallisten jätteiden ja metalliromun keräystempaus kunnissa siirretään syksyyn, todennäköisesti viikolle 38. Tiedotamme tarkemmasta aikataulusta myöhemmin.
Vaarallista jätettä ja metalliromua otetaan edelleen vastaan maksutta kaikilla jätteidenkäsittelyalueillamme. Mikäli kuntien omat vaarallisten jätteiden keräyspisteet Hausjärvellä, Lopella, Mäntsälässä ja Riihimäellä joudutaan sulkemaan, olettehan yhteydessä Kiertokapulan vastaanottoon (vastaanotto@kiertokapula.fi).
Ympäristökasvatus ja lajitteluneuvonta
Kiertokapulan lakisääteisiin tehtäviin kuuluu kuntalaisten lajitteluneuvonta ja ympäristökasvatus. Viranomaisten ohjeiden mukaisesti rajoitamme osallistumista keväällä järjestettäviin yleisötapahtumiin.
Nelosluokkalaisille suunnattu Jäteselviytyjät -ympäristökasvatuskilpailu on keskeytetty. Haluamme kuitenkin antaa oppilaitoksille mahdollisuuden käyttää Jäteselviytyjät 2020 -oppimateriaaleja osana oppilaiden etäopetusta. Jäteselviytyjät 2020 -materiaalit löytyvät kotisivuiltamme.
Ympäristökouluttajamme tavoitat edelleen puhelimitse, sähköpostitse ja chat-palvelussamme. Neuvontaa voidaan myös järjestää vaihtoehtoisesti verkossa, esim. Teams-kokouksina.
- Neuvonnan yhteystiedot: puh. 075 753 0011 tai neuvonta@kiertokapula.fi
Ohjeita alueilla asiointiin
Toivomme asiakkaidemme ottavan huomioon yleisesti käytössä olevat ohjeet koronaviruksen leviämisen estämiseksi:
- Pidä vähintään metrin väli muihin asiakkaisiin ja työntekijöihin, etenkin vaa’alla asioidessa.
- Suojaa suusi ja nenäsi nenäliinalla tai hihalla aina kuin yskit tai aivastat.
- Maksutilanteessa suosi lähimaksua.
- Harkitse, voitko siirtää asiointiasi myöhempään ajankohtaan. Tärkeintä on turvata niin asiakkaiden kuin henkilökunnankin terveys.
Seuraa tiedotustamme kotisivuilla www.kiertokapula.fi ja Facebookissa [@kiertokapula].
