Keusote, Koronavirus, Liikunta, Yhdistykset
Keusote-kunnat muistuttavat: Liikuntatilojen ja kenttien sulku jatkuu edelleen
Valtioneuvoston linjauksen mukaan muun muassa kuntien museot, kirjastot, harrastustilat ja -paikat, uimahallit ja muut urheilutilat, nuorisotilat, kerhotilat sekä järjestöjen kokoontumistilat suljetaan 13.5.2020 saakka. Keusoten lääkäreiden mukaan kunnissa tehdyt koronaepidemiaa hidastavat toimenpiteet ovat osoittautuneet onnistuneiksi ja epidemian leviämistä on hidastettu tavoitteiden mukaisesti.
”On todella tärkeää, että hallitsemme tilanteen ja emme vaaranna kanssaihmisiä. Tästä johtuen joudumme pitämään kuntoportaat ja muut liikuntatilat sekä urheilukentät suljettuina”, sanoo Nurmijärven kunnan liikuntapäällikkö Antero Lempiö. ”Kannustamme kuitenkin kuntalaisia liikkumaan ja huolehtimaan terveydestään, kunhan jaksetaan välttää sosiaalisia kontakteja myös jatkossa. Turvallisia liikuntavinkkejä voi katsoa esimerkiksi Nurmijärven liikuntapalveluiden somekanavista.”
Keusoten jäsenkuntien liikuntapäälliköt vetoavat yhdessä alueen kuntalaisiin, jotta rajoituksia noudatetaan.
”Muistutamme yhdessä, että Nurmijärvellä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Mäntsälässä, Pornaisissa, Riihimäellä ja Tuusulassa noudatetaan annettuja poikkeusolojen rajoituksia ja liikuntatilat sekä kentät pidetään edelleen suljettuina annettuun määräaikaan saakka. Kesä lähestyy ja vaikka ilmat lämpenevät, on maltettava olla nämä viimeisetkin viikot kärsivällisiä ja noudattaa annettuja ohjeita ja rajoituksia.”