Kirjasto
K-60: Rajamäellä kuljetaan Kielen ja Kalevalan kinttupoluilla
Rajamäen kirjastossa kuullaan Rajamäen Ryypin oppaan Petri Lehtosen kertomana Elias Lönnrotin tutkimusmatkoista. Lehtonen tuntee Lönnrotin elämäntyön hyvin: hän toimi 10 vuotta museonhoitajana Sammatissa Paikkarin torpassa, Lönnrotin lapsuudenkodissa.
Vuosien 1828 ja 1845 välillä Elias Lönnrot, Sammatin vaeltaja, teki kaikkiaan 11 muutamasta viikosta aina puoleentoista vuoteen kestänyttä kansanrunoudenkeruu- ja kielentutkimusmatkaa. Jalkapatikalla, veneessä soudettavana ollen tai sitä itse soutaen, suksilla sivakoiden, poroahkiossa, hevosrattailla tai hevosen selässä, laivallakin tehdyt matkat veivät hänet Kuolan niemimaalta Vienan Karjalaan ja Aunuksesta Viroon. Vain kerran hän vaelsi silloisen Venäjän keisarikunnan rajojen ulkopuolelle, Norjan Lappiin.
Lönnrotin tutkimusmatkojen merkitys suomalaisuuden, suomen kielen ja Suomen mielen muotoutumiseen oli ja on käänteentekevä. Matkat tarjosivat Lönnrotille aineistoa Kalevalan ja Kantelettaren sekä sananlasku, arvoitus- ja loitsukokoelmien kokoamiseen, kielitieteellisiin tutkimuksiin, suursanakirjaan ja Suomen kasvistoa käsittelevään julkaisuun. Lönnrotin matkatessaan tekemät muistiinpanot sekä ystävilleen lähettämät kirjeet tarjoavat elävän ja vivahteikkaan kuvan ajattomuuden vyöhykkeeltä historian virtaan astumassa olevasta maasta ja kansasta.
Dokumenttielokuva kotirintaman raskaasta arjesta
Marraskuussa pääkirjaston ja Klaukkalan kirjaston K-60 –tapahtumissa katsotaan yhdessä dokumenttielokuva. Elina Kivihalmeen käsikirjoittama ja ohjaama Tuntematon emäntä kuvaa sodan todellisuutta kotirintamalta käsin.
Sotavuosina lähes kaikki miehet olivat rintamalla. Maa- ja metsätaloustyöt, lapsista, vanhuksista ja evakoista huolehtiminen olivat naisten vastuulla. Miten he pärjäsivät, miten jaksoivat? Elokuva kertoo haastattelujen, dokumenttifilmien ja valokuvien avulla maaseudulla eläneiden naisten kokemuksista ja olosuhteista, joissa he ponnistelivat sotavuosina 1939-45.
Tuntematon emäntä kertoo äitien ja isoäitien vaietusta historiasta. Se oli valmistumisvuotensa 2011 katsotuin dokumenttielokuva elokuvateattereissa, ja se sai Tampereen elokuvajuhlien parhaan elokuvan yleisöpalkinnon.
K-60: Tuntematon emäntä. Elina Kivihalmeen käsikirjoittama ja ohjaama dokumenttielokuva
Ti 5.11. klo 13 Pääkirjasto, Punamullantie 1, Nurmijärvi.
K-60: Kielen ja Kalevalan kinttupoluilla – Elias Lönnrotin 11 tutkimusmatkaa
Ti 12.11. klo 15 Rajamäen kirjasto, Kiljavantie 1, Rajamäki .
K-60: Tuntematon emäntä. Elina Kivihalmeen käsikirjoittama ja ohjaama dokumenttielokuva
Ti 19.11. klo 15 Klaukkalan kirjasto, Kuonomäentie 2, Klaukkala.
Tapahtumiin on vapaa pääsy. Lisätiedot www.nurmijarvi.fi/museo
Kuva: Lönnrot tien päällä. Museovirasto, Linsén A. V. 1847.