Ajankohtaista

Kirjasto

Hyvää mieltä Klaukkalan kirjaston Joulukalenterista

27.11.2019

Joulutohinoiden keskellä kiiruhtavat kirjaston kävijät voivat tulla rauhoittumaan Klaukkalan kirjaston ohjelmallisiin iltoihin joulukuussa. Kirjastossa esitetään jälleen Joulukalenteri-ohjelmaa kaikkina aukiolopäivinä vuoroin lapsille, aikuisille ja koko perheelle jouluun asti. Tapahtumat ovat maksuttomia.

Tänä vuonna Joulukalenteri-ohjelma on kirjallisuus- ja musiikkipainotteinen. Joulukuun ensimmäisen luukun avaa oman kylän suosikkikirjailija Paula Havaste, joka kertoo uusimmasta romaanistaan ”Vierashuoneet”. Myös kaikkien suomalaisten tuntema kirjailija, Kari Hotakainen, saapuu kirjaston vieraaksi ja haastateltavaksi puhumaan kirjoittamisestaan ja urastaan. Seija Mauro ja Anna-Kaisa Laakso ovat koonneet pinon joistakin klassikkosuosikeistaan ja kertovat lukukokemuksistaan. ”Blogin kummitäti”, Rouva Sana opettaa kirjoittamaan hyvää blogia ja Novellikoukussa voi puikkoja helistellessä kuunnella jouluisia novelleja.

Kirjastossa voi käydä useissa erilaisissa konserteissa, muun muassa Syksy soi! -festivaalin kvartetin tai Cantica-kuoron joulukonserteissa tai tulla laulamaan yhdessä joululauluja Urpo Rauhalan johdolla. Tähtivieraana on jälleen mukana lokakuussa 80-vuotisjuhlakonserttiaan Finlandia-talossa juhlinut säveltäjä Kaj Chydenius laulajansa, Taru Nymanin kanssa.

Lapsille ohjelmassa on Tanja Hietakankaan esittämä nukkemonologi ”Joulun tähti”, Lasten Kino, jouluinen satuhetki ja iloisten porojen askartelua. Lisäksi lastenosastolla voi tehdä päivittäin vaihtuvia pieniä Joulukalenteri-tehtäviä.

Kaikki ohjelmien esittäjät esiintyvät palkkiotta ja haluavat näin toivottaa kirjaston henkilökunnan kanssa yleisölle ja kirjaston asiakkaille iloa ja hyvää joulumieltä.

Takaisin listaukseen