Kulttuuri
Helsingin poliisisoittokunta jahtaa aarretta Monikkosalissa Maltin ja Valtin kanssa
Televisiosta tutut liikennepuistokonstaapelit Maltti ja Valtti sekä Helsingin poliisisoittokunta ovat yhdistäneet voimansa ja lähteneet yhdessä konserttikiertueelle. Aarrejahti-teemainen koko perheen konsertti kuullaan Monikkosalissa lauantaina 14.3. kello 15.
Poliisisoittokunnassa ollaan mielissään yhteistyöstä.
– On kiva päästä tekemään yhteistä musiikkinäytelmää Maltin ja Valtin kanssa. Tämä on yksi hauskimmista esityksistä, jossa olen ollut mukana, konsertin kapellimestari Heikki Elo toteaa.
Myös liikennepuistokonstaapelit ovat innoissaan konsertista.
– Minua jännittää, mutta hyvällä tavalla. Olen ihan täpinöissäni tästä konserttikiertueesta, Valtti sanoo.
– Nyt me pääsemme pöljäilemään ihka oikeiden poliisisoittajien kanssa. Tosin en tiedä, ovatko he niin pöljiä kuin me. Tästä tulee hauskaa, Maltti intoilee.
Helsingin poliisisoittokunta on jo vuosikymmeniä nauttinut kestävää kansansuosiota. Soittokunnassa on yhteensä 43 soittajaa, joista osa toimii myös liikennepoliisin tehtävissä.
Poliisisoittokunnan tärkeintä työsarkaa ovat valistuskonsertit eri-ikäisille lapsille ja nuorille osana poliisin ennalta estävää työtä.
– Lapsille ja nuorille järjestettävissä konserteissa on tarjolla paitsi musiikkia myös tärkeää tietoa ajankohtaisista, lapsia ja nuoria koskettavista aiheista. Rikosten ennalta estäminen on yksi poliisin päätehtävistä, ja konsertit ovat hyvä tapa tavoittaa lapsia ja nuoria.
Konsertin kesto noin 1 h 30 min sisältäen väliajan. Konsertti sopii kaiken ikäisille.
La 14.3. klo 15
Maltti ja Valtti sekä Helsingin poliisisoittokunta suuressa aarrejahdissa
Liput 13 € + toimitusmaksu (alk. 1 € www.lippu.fi)
Monikkosali, Kuntotie 7, Klaukkala
Järj. Nurmijärven kulttuuripalvelut
Lisätietoa konsertista: Tapahtumakalenteri