Tontit
Hae tonttia Kylänpään alueelta
Nurmijärven Rajamäellä on tarjolla uusia omakotitontteja. Tontit sijaitsevat vaihtelevassa metsämaastossa Kylänpään alueella Rajamäen keskustassa. Tontit ovat valmiina rakentamista varten.
Omakotialue lähellä palveluita ja harrastusmahdollisuuksia
Rajamäellä kaikki on lähellä. Kylänpään asuinalueella on uusi liikekeskus Lähde. Asuinalueelta parin sadan metrin säteellä löytyvät koulut, joissa voi opiskella esiopetuksesta lukioon. Taajamasta löytyvät myös kirjasto ja apteekki sekä toimivat julkiset yhteydet niin Helsinkiin kuin Hyvinkäälle. Vuoden 2018 Kuntapalvelut -tutkimus paljastaa, että Rajamäellä asuvat Nurmijärven tyytyväisimmät asukkaat.
Rajamäellä luonto on läsnä kaikkialla. Kangasmaisemissa kiertää yhteensä yli kolmekymmentä kilometriä kunnan ylläpitämiä ulkoilureittejä ja valaistuja hiihtolatuja. Lisäksi reilun kymmenen minuutin pyöräilymatkan päässä keskustasta sijaitsee valtakunnanmediassakin mainetta niittänyt kirkasvetinen Sääksjärvi uimarantoineen. Harrastusmahdollisuudet ovat monipuoliset, vuoden 2018 vesiliikuntapaikaksikin palkitussa uimahallissa uinnin lisäksi on ryhmäliikuntaa, kuntosali mahdollisuus, vauva- ja perheuintia. Liikuntapuisto tarjoaa monia liikuntamuotoja tenniksestä shakkiin ja frisbeehin, luettelee Marja Puhakainen. Ihanat lenkkimaastot kutsuvat heti kotioveltasi liikkumaan.
Rakenna turvalliselle Kylänpään alueelle
Kylänpään asuinalue mahdollistaa rauhallisen ja turvallisen asumisen lapsiperheelle. Tarjolla on 15 omakotitonttia alueella, johon rakentuu myös päiväkoti. Pienimmät tontit ovat 1000 m2 ja suurimmat 2500 m2 ja niiden hinnat vaihtelevat 45 045 eurosta 76 830 euroon. Tontit ovat myynnissä tai vuokrattavissa. Arvonta-aika alkaa perjantaina 1.11.2019 klo 9:00 ja loppuu perjantaina 15.11.2019 klo 14:00.
Tutustu Rajamäen Kylänpään tontteihin