Opetus ja koulutus
Arki rullaa koulupaloista huolimatta – näin kuntalainen voi auttaa
Nurmijärvellä on saatu arki toimimaan koulupaloista huolimatta. Oppilaille, huoltajille ja henkilökunnalle on järjestetty maanantaista alkaen kriisiapua. Lisäksi oppilaat on sijoitettu loppulukuvuodeksi väistötiloihin, ja kunta on tiedottanut aktiivisesti kuntalaisia muutostilanteessa. Kunta tiedottaa myös, kuinka ulkopuoliset voivat auttaa poikkeustilanteessa.
Nurmijärven Lepsämän koululla syttyi tulipalo lauantaiaamuna 26.10., minkä seurauksena yksi Lepsämän koulun rakennuksista vaurioitui siten, ettei rakennuksessa voida järjestää opetusta. Maanantaiaamuyöstä 28.10. Valkjärven koululla syttyi tulipalo, joka tuhosi toisen Valkjärven koulun rakennuksista.
”Viimepäivien tapahtumat ovat pysäyttäneet koko Nurmijärven ja tunnelmat ovat olleet haikeat. Samalla ilmassa on ollut päättäväisyyttä – meitähän ei lannisteta. Haluankin kiittää kaikkia oppilaita, huoltajia ja kuntalaisia hienosta asenteesta vaikean kriisin keskellä”, kunnanjohtaja Outi Mäkelä sanoo.
Nurmijärven kunnan valmiussuunnittelujohtoryhmä kokoontui lauantaina ja suunnitteli muutamassa tunnissa Lepsämän koulun oppilaiden sijoittamisen, kouluruokailun ja koulukyyditykset. Asioista tiedotettiin kunnan kotisivujen ja oppilashallinto-ohjelma Wilman kautta. Kunta myös osallistui aktiivisesti keskusteluihin Facebookissa ja Twitterissä. Maanantaina kunnan valmiussuunnittelujohtoryhmä kokoontui aamuyöstä heti ensimmäisten hälytysten jälkeen. Jo hyvissä ajoin ennen koulupäivän alkua kunta oli järjestänyt valkjärveläisille esiopetuksen ja koulun oppilaille väistötilat Uotilan koululta, kuljetukset, kriisiavun sekä tiedottanut vanhempia ja kuntalaisia asiasta.
”Tärkeintä meille oli turvata kriisinkin keskellä, että koululaisten arki toimii. Kiitos loistavan tiimin, kaikki tämä onnistui ennätysajassa ja eskarilaisillakin oli maanantaiaamuna lämmin puuro odottamassa. Kouluarki on rullannut haastavasta tilanteesta huolimatta eteenpäin rauhallisesti”, sivistysjohtaja Tiina Hirvonen sanoo.
Haluatko auttaa? Toimi näin
Nurmijärveläiset ovat ilmaisseet tukensa ja huolensa koulupalojen seurauksena. Useat ovat ilmaisseet halunsa auttaa kuntaa tai kanssaihmisiä haastavassa tilanteessa. Näin voit osallistua:
- Tällä hetkellä on erityisen tärkeää, että etenkin lapset saavat tukea. Olisi toivottavaa, että huoltajilla olisi kotona aikaa kuunnella ja keskustella tapahtuneesta. Jos tuntuu, että tilanne vaatii lisäresursseja, huoltajat voivat olla yhteydessä kouluterveydenhoitajaan ja kuraattoriin, jotka osaavat neuvoa lisää henkisen auttamisen kanavista, joita on tarjolla.
- Lepsämän tulipalon yhteydessä tuhoutui iltapäiväkerhon tarvikevarasto ja iltapäiväkerhon lelut. Sosiaalisessa mediassa aloitettiin keräys iltapäiväkerhon tukemiseksi ja kuntakin tiedotti asiasta lauantaina. Tämän jälkeen iltapäiväkerho on saanut lukuisia lahjoituksia. Lautapelejä, pehmoleluja, kirjoja ja puuvärikyniä on kertynytkin jo koko vuoden tarpeisiin. Mikäli haluat tukea iltapäiväkerhon toimintaa, olethan ensin yhteydessä Miia Kalliomäkeen (044 964 3858).
- Valkjärven vanhempainkerho on perustanut omat Facebook-sivut, joilla valkjärveläiset aktiivit kertovat, millaista tukea he kaipaavat. Valkjärven vanhempainkerho toimii aktiivisesti lasten ja henkilökunnan puolesta.
- Sosiaalisessa mediassa on tiedusteltu, korvaavatko vakuutukset tulipalon vauriot kunnalle. Kunnalla on vakuutukset kunnossa ja kunta myös hankkii oppilaille tulipalossa tuhoutuneet koulutarvikkeet. Kunta ei tällä hetkellä tarvitse tavaralahjoituksia toimintansa pyörittämiseen. Mahdollisesta tuesta koululle voi olla yhteydessä Valkjärven koulun rehtoriin.
- Kunta on järjestänyt kunnan kouluille tehovartioinnin ja lisännyt kameravalvontaa. Mikäli haluat auttaa, pidä silmäsi auki ja ole yhteydessä poliisiin, mikäli havaitset rikollista toimintaa.
- Seuraa kunnan viestintää. Kunta tiedottaa ajankohtaisista asioista kunnan kotisivuilla osoitteessa nurmijarvi.fi. Lisäksi esiopetuksen ja koulujen oppilaita ja huoltajia tiedotetaan Päikyn ja Wilman kautta.
- Toivomme, että kuntalaiset tukisivat toisiaan haastavassa tilanteessa.
Lisätiedot:
Tiina Hirvonen, Nurmijärven kunnan sivistysjohtaja, 040 317 4410, tiina.hirvonen@nurmijarvi.fi
Outi Mäkelä, Nurmijärven kunnanjohtaja, 040 317 2100, outi.makela@nurmijarvi.fi