Haikeita kuvia lapsuudesta Galleria Toivossa

3.7.2019 14.00

Kuvataiteilija, taidemaalari Mari Isotalon (s. 1973) lapsiaiheisia maalauksia on esillä Galleria Toivossa, Klaukkalan kirjastossa 27.8. asti.

-Lapsen oikeuksien sopimuksesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Kuitenkin saamme lähes päivittäin lukea lehdistä lapsiin kohdistuvasta väkivallasta, kiusaamisesta, syrjimisestä, hyväksikäytöstä ja heitteille jättämisestä. Aihe koskettaa minua niin äitinä kuin taiteilijanakin ja halusin tällä näyttelyllä omalta osaltani muistuttaa lapsen oikeudesta saada kasvaa rauhassa, omana ainutkertaisena, ihanana itsenään, koskemattomana, sanoo Mari Isotalo näyttelystään.

Mari Isotalo asuu ja työskentelee Hämeenlinnassa. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi 2002 Satakunnan Ammattikorkeakoulun Kuvataiteen Kankaanpään yksiköstä (ent. Kankaanpään Taidekoulu). Isotalo on neljän lapsen äiti ja toimii taiteilijuuden ohella käsityöläisenä sekä kuosisuunnittelijana, tuotemerkillä Pyrykääkkä Design.

-Maalaukseni ovat välähdyksiä hetkistä, kun jotain on juuri tapahtunut - tai vasta tapahtumaisillaan. Ne kertovat pieniä tarinoita kohtaamisesta, näkemisestä ja nähdyksi tulemisesta. Johonkin kuulumisesta ja hyväksynnästä, lapsuudesta, kasvamisesta ja viattomuudesta, kertoo Isotalo taiteestaan.

Mari Isotalo on osallistunut useisiin yhteis- ja ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla vuodesta 1999. Hänen teoksiaan on muun muassa Kanta-Hämeen Keskussairaalan ja Keskinäinen vakuutusyhtiö Pohjantähden kokoelmissa. Hän on Taidemaalariliiton, Ars-Häme ry:n, Hämeenlinnan Taiteilijaseura ry:n ja Eurooppalaisen Kulttuuriyhdistyksen jäsen.

Kuva: Anne Kurppa