Puheterapian jonotilanteeseen etsitään ratkaisuja

4.6.2019 9.00

Puheterapeuttien rekrytointi julkisen terveydenhuollon puolelle on ollut valtakunnallisesti haastavaa. Tämä näkyy myös Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymässä, johon ei ole saatu palkattua riittävästi puheterapeutteja kysyntään nähden. Puheterapiapalvelujen tuottamisen vaikeudet näkyvät eniten Hyvinkään ja Nurmijärven toimipisteissä.

Puute puheterapeuteista on aiheuttanut sen, että jonotusajat ovat pidentyneet ja emme ole valitettavasti pystyneet tarjoamaan puheterapiapalvelua hoitotakuuajan puitteissa.

Tilanteen kohentamiseksi Keusotessa pohditaan erilaisia ratkaisuja, kuten työnantajan houkuttelevuuden parantamista, palkkatason uudelleenarviointia sekä omien toimintatapojen kehittämistä entistä tehokkaammaksi. Lisäksi puheterapiapalveluja pyritään ostamaan yksityisiltä toimijoilta, jotta puheterapiatarpeeseen pystytään vastaamaan.