Neuvolaan pääsee kesälläkin

12.6.2018 7.00

Neuvolaan pääsee koko kesän. Toiminnassa on kuitenkin muutoksia, esimerkiksi äitiys- ja lastenneuvolapalvelut on keskitetty heinäkuussa Kirkonkylän neuvolaan.

Neuvolaan pääsee koko kesän ajan kunnan toiminnan supistuksista huolimatta. Toiminnassa on kuitenkin joitain muutoksia ja rajoituksia, jotta asiointi tapahtuu asiakkaalle turvallisessa ympäristössä. Asiakkaiden turvallinen asiointi, sekä myös henkilöstön turvattu työskentely talossa, jossa ei ole muuta toimintaa tai vartiointia, on aiheuttanut aiempina vuosina haasteita. Tämän takia olemme keskittäneet neuvolatoimintamme heinäkuussa Kirkonkylälle.

Kunnan kaikki äitiys- ja lastenneuvolapalvelut on keskitetty Kirkonkylän neuvolaan 2. - 27.7. 2018 väliseksi ajaksi. Kirkonkylän neuvolan löydät terveysasemalta, osoitteesta Sairaalantie 2, Nurmijärvi ja neuvolaan kuljetaan A-ovesta (hissi vasemmalla, 3. kerros). Neuvolan puhelinpalvelu, numerossa 040 317 3370, palvelee kaikkia neuvola-asiakkaita koko kesän: ma-pe klo 8-9 ja klo 12-14.

Äitiysneuvolassa ei tehdä kotikäyntejä 2.-27.7. välisenä aikana. Synnyttäjän tulisikin varata aika neuvolaan heti synnytyssairaalasta kotiuduttuaan.

Lastenneuvolassa tehdään 2.-27.7. välisenä aikana terveystarkastuksia vain 0-8 kuukauden ikäisille lapsille. Sähköisessä ajanvarauksessa ei ole aikoja varattavissa heinäkuulle.

Avoneuvola on suljettu 2.7. - 3.8.

Klaukkalan neuvola avautuu jälleen 30.7. ja Rajamäen neuvola 6.8.