Myllykoski
Vantaanjoen Myllykosken kuohut ovat vaikuttava nähtävyys erityisesti keväisin. Myllykoski soveltuu hyvin päiväretkeilyyn ja alueella on tulentekopaikkoja. Myllykoski on myös suosittu kalastuspaikka, jossa voi kalastaa perhokalastusvälineillä.
Koskikara-luontopolku
Ulkoilureitin yhteydessä kiertävän Myllykosken luontopolun opastustaulut kertovat Vantaanjoen ranta-alueiden linnuista. Noin kaksi kilometriä pitkä luontopolku on nimeltään Koskikara. Luontopolun opastusvihkosia on jaossa Nurmijärven kirjastoissa.
Myllykosken historiaa
Myllykosken rantamille liittyy paljon historiaa. Myllykoski oli Nurmijärven parhaita myllypaikkoja ja 1920-luvulla kosken rannalle rakennettiin Nurmijärven ensimmäinen voimalaitos.
Myllykosken rannalla -valokuvanäyttely
Kulkuyhteydet Myllykoskelle
-
Maaniittun liikuntapuistosta voi kävellä ulkoilureitin Myllykoskelle (katso ulkoulureitti alla).
-
Autolla Myllykoskelle pääsee kääntymällä Helsinki-Tampere -moottoritien Nurmijärven liittymästä Siippooseen päin. Parkkipaikka on pian liittymän jälkeen tien vasemmalla puolella Siippoota kohti ajettaessa.
-
Helsingin ja Hämeenlinnan suunnasta tulevat linja-autot pysähtyvät tarvittaessa Nurmijärven th:n pysäkillä, josta on noin 300 metrin matka Myllykoskelle.
Kirkonkylä-Myllykoski -ulkoilureitti
Myllykoskelle kulkee ulkoilureitti Kirkonkylästä Maaniitun liikuntapuistosta Maaniitun ja Ihantolan ulkoiluteitä pitkin Aspiniitun tielle, josta oikealle, Nikkarinmäki, ja heti vasemmalle Nikkarinkujalle.
Varsinainen reitti alkaa Nikkarinkujan päästä ja johtaa Hämeenlinnantien ja Helsinki-Tampere -moottoritien alitse Vantaanjoen rantaan.
Vantaanjoen rantaa pääsee vielä pohjustettua reittipohjaa Pikkukoskelle, missä on polkupyörille parkkipaikka. Tästä eteenpäin reitillä ei voi pyöräillä, eikä se sovellu lastenrattaille. Ulkoilureitti kiertää Vantaajokea seuraillen Myllykoskelle. Reitin kokonaispituus on noin neljä kilometriä.
Hiidenkirnut
Lisäksi ulkoilureitti on mahdollista kiertää pohjoisesta Heinojan kautta. Reitin lähtöpisteet ovat Heinojantien päässä (yleisen tien kääntöpaikka) ja Raalantiellä Nummen hautausmaan kohdalla. Reitillä on viitoitus. Reitti seuraa Raalantietä ja Heinojantietä. Nummen hautausmaan kohdalta lähtee pohjustettu reittipohja länteen kohti hiidenkirnuja (n. 20 m reitiltä sivuun, seuraa viitoitusta).
Hiidenkirnujen jälkeen reitti kulkee maastossa polkuja pitkin
Heinojantien päähän.
Kirkonkylä-Myllykoski -reitin hoidosta vastaa:
|
Hannu Kokkonen
Liikuntapaikkamestari
Puh. 040-317 4002
|


