Vuorojen hakeminen  

Koulujen liikuntasaleista vuoroja voivat hakea niin yksityiset kuntalaiset, seurat, yrittäjät ja yhdistykset
kuin ulkopaikkakuntalaisetkin. Vuoron hakijan tulee kuitenkin olla yli 18-vuotias.
Vuoroja haetaan Timmi -varausjärjestelmän kautta, joka edellyttää rekisteröitymisen Timmi 4.1 käyttäjäksi. Maaliskuussa 2016 Timmi-ohjelmisto päivitettiin uudempaan versioon ja kaikki vanhat tunnukset poistuivat käytöstä eli kaikkien ns. vanhojenkin käyttäjien tulee rekisteröityä uudelleen Timmin käyttäjäksi. Rekisteröidy

Liikuntapalvelut myöntää koulujen liikuntasalien vakio- ja yksittäiset vuorot arki-illoille klo 17.00 -21.30 väliselle ajalle, viikonlopuille klo 9-21.30 sekä mahdolliselle kesäajan käytölle kesäkuussa.
Vuorot myönnetään liikuntalautakunnan vahvistamien jakoperusteiden mukaisesti.

 

Toimintakausi on aina koulujen lukuvuosi elokuun puolivälistä toukokuun puoliväliin (kausi 2016-2017 on 10.8.2016-24.5.2017). Koulujen loma-ajat ja arkipyhät vaikuttavat salien aukioloon.
Kesävuoroja myönnetään vain muutamiin saleihin päätaajamittain kesäkuulle kesäharjoittelua varten. Kesävuorot anotaan erikseen Liikuntapalveluilta maaliskuun loppuun mennessä.

Myönnetyn käyttöajan päättymisestä huolimatta saadaan ennakkoon ilmoitettu sarjaottelu sekä tilaisuus, jota ei voida keskeyttää, suorittaa loppuun.   

Vuorohakemuksen tekeminen-ohje

UNOHDITKO SALASANASI – SALASANAN UUSIMISLINKKI INTERNETASIAKKAALLE

Liikuntatilojen suoralinkit

Suoralinkkien kautta pääset suoraan selaamaan valitsemiesi tilojen varaustilannetta ja myös kirjautumaan Timmiin hakemusten tekemistä varten. Suoralinkit Timmi-varauskalenteriin

 

Lisätietoja liikuntapaikoista:

Jäähalli:

 

Salivuorot (vakiovuorot, salivuorojen laskutus):

 

Ulkokenttä- ja tekonurmivuorot:

 

Ulkokenttä- ja tekonurmivuorojen laskutus: