 |
Nino Laurenne
Nino Laurenne on epäilemättä yksi merkittävimmistä Nurmijärvellä varttuneista musiikkimiehistä.
Nykyään helsinkiläistä Sonic Pump -studiota isännöivä Laurenne on raskaan musiikin saralla yksi kysytyimmistä studiovelhoistamme, ja hänen ansioluettelostaan löytyykin runsaasti Amorphiksen, Sonata Arctican ja Ari Koivusen kaltaisia korkean profiilin artisteja. Kaupan päälle mies on ansioitunut kitaristi, jonka perustama metallibändi Thunderstone on niittänyt kosolti suosiota.
Puhelimella studiostaan tavoitettu Laurenne ehti kertoa hieman ajoistaan Nurmijärvellä. Klaukkalassa nuoruutensa viettänyt muusikko otti ensiaskeleensa tulevan ammattinsa parissa Antidote-yhtyeessä, joka julkaisi 1990-luvulla kolme levyä. Laurenne muistelee yhtyettä lämmöllä.
- Muutimme Klaukkalaan muistaakseni jouluna 1981. Soittohommat lähtivät käyntiin 1986, kun soittelimme Arnkilin Mikaelin ja Louhion Tuomon kanssa. Siitä se lähti sitten pyörimään. 1990 lähdimme jo Saksaan tekemään ensimmäistä levyä, ja oliko se nyt 1998 kun sitten hajottiin. Olen tosi huono muistamaan mitään vuosia, mutta olin kahdeksantoista kun muutimme pois Klaukkalasta.
Laurenne muistelee Nurmijärven olleen tuolloin otollinen paikka bänditoiminnalle. Monesti maaseudun ajatellaan olevan bänditoiminnan kannalta kaupunkia haastavampi miljöö, mutta toisaalta harvaan asutulla seudulla on enemmän esimerkiksi treenimahdollisuuksia.
- Klaukkala oli aika syrjässä, ja tämä oli sikäli hyvä, että aina löytyi omakotitalon saunarakennuksia ja vastaavia mestoja, missä pystyi soittaa. Saimme treenata kaikkina vuodenaikoina Arnkilien punaisessa saunamökissä, ja sen jälkeen muutimme Tornackien pihan saunarakennukseen. Meillä ei siis ollut ikinä treenikämppäongelmaa. Esiintymäänkin pääsi, kun Klaukkalan Kinolla järjestettiin kaikenlaisia tapahtumia, vaikka siihen aikaan hevimusiikki ei ollut läheskään yhtä suosittua kuin nykyaikana. Nythän se on melkein mainstream-musaa.
- Ei mulla ole mitään sellaisia muistoja, että bänditoiminta olisi ollut ennen vanhaan vaikeampaa. Tietysti silloin ei ollut nettiä ja yleensäkin demot tehtiin c-kasetille, joita lähetettiin tanskalais-saksalaiseen, Xeroxilla painettuun fanzineen. Jos kävi tsägä, niin kahden kuukauden kuluttua lehdessä näkyi demoarvostelu, jossa yleensä sai hyvät pisteet jo siitä hyvästä, että viitsi ylipäätään lähettää niille matskua. Tämä puoli oli siis tietty vaikeampaa, mutta kaiken kaikkiaan minulla on hyvät muistot niistä ajoista, kuten Klaukkalasta yleensäkin, Laurenne tuumaa.
Klaukkalassa asui 1980- ja 1990-lukujen taitteessa muitakin muusikonalkuja, jotka ovat myöhemmin päässeet urallaan pitkälle. Esimerkiksi myöhemmin Stratovarius-yhtyeensä maailmanmaineeseen luotsannut Timo Tolkki oli jo noihin aikoihin näkyvä hahmo Nurmijärven bändikuvioissa.
- Sen kanssahan me tehtiin kaikki demot, Laurenne muistelee.
- Timo ollut sillä tavalla suureksi avuksi, ja auttoi myös Thunderstonea sen alkumetreillä. Myöhemmin olen tutustunut myös Asikaisen Ristoon, joka on siis myöskin nurmijärveläisiä. Kyseisen tuottajan kanssa en ole tosin muuta yhteistyötä tehnyt kuin istunut baarissa, mutta kyllähän sekin on tärkeää!
- Eklundin Pete on yksi yllättävimmistä Klaukkalan-tutuista, jotka ovat viimeisen vuoden aikana vaikuttaneet meikäläisen hommiin isostikin. Se oli töissä Warner Music -levy-yhtiöllä kahdeksan vuotta, jonka jälkeen siirtyi Sonylle ja antoi mulle ensimmäisen tosi ison projektin. Se oli siis Ari Koivusen eka levy. Se oli tavallaan päänavaus mulle, jota seurasivat muutamat Guitar Hero -projektit ja pian myös Arin toinen levy, joka tuli juuri äsken kauppoihin. Peten kanssa ollaankin naureskeltu, että nyt tehdään yhdessä jotain 70 000 kappaletta myyviä levyä, mitä ei olisi kyllä uskonut silloin, kun oltiin Klaukkalan Kinolla omien bändiemme kanssa. Sehän on siis vanha rumpali, oli mukana muun muassa Amorphiksen ensikokoonpanossa.
2000-luvulla Klaukkalasta ei ole vielä lähtenyt Stratovariuksen, Amorphiksen tai Thunderstonen kaltaisia menestystarinoita, tai ainakaan uudet bändit eivät ole toistaiseksi saaneet vastaavanlaista suosiota. Laurenne ei äkkiseltään muista äänittäneensä kuin yhtä vanhan kotiseutunsa bänditulokasta, ja tästä ainoastakin kerrasta on jo aikaa.
- Kun Sonic Pump oli vielä kellaripaja, mä tein tosi paljon sellaisia pienen budjetin bändejä. Silloin studiossa kävi ainakin Divercia-niminen porukka, joka oli Klaukkalasta. Ne kundit olivat sen verran mua nuorempia, ettei oltu minun Klaukkala-aikoina mitään läheisiä tuttuja, mutta muutaman tyypin niistä kyllä muistin. Saattaa olla, että ne tunnetuimmat bändit ovat jo lähteneet sieltä, Laurenne naurahtaa.
Antidoten miehistö ei ole soittanut hetkeen yhdessä, mutta jäsenet pitävät yhäkin yhteyttä. Suurin osa bändin miehityksestä puuhaa yhä musiikkitouhuja, ja koska Suomi on pieni maa, tuttuihin kasvoihin törmää väkisinkin.
- Itse asiassa meidän vanha basistikin kävi tässä muutama viikko sitten pyörähtämässä. Se aikanaan jätti täällä kaiken ja muutti Lappiin. Nykyään on myös kätevää, kun on messengerit ja skypet sun muut konstit, ja niiden avustuksella tulee sitten välillä vaihdettua kuulumisia. Kavereita siis ollaan yhä, joskaan yhteyttä ei pidetä niin kuin ennen. Mutta niinhän se aina menee, kitaristi tuumaa.
Entä muistaako Laurenne nuoruusvuosistaan jotain tiettyä tapahtumaa, joka sai miehen lopullisesti päättämään ryhtyä musiikin ammattilaiseksi? Kysymyksen kuullessaan Laurenne alkaa muistella vilkkaasti.
- Ainakin oli se Klaukkalan yläasteen vappukeikka, missä vedettiin viisitoistavuotiaina ekan bändin kanssa. Se on varmaan yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista noilta ajoilta. Toinen tapahtuma, missä en tosin itse soittanut, oli kun Stratovarius oli keikalla yläasteen auditoriossa. Olin itse silloin ysillä ja oli hienoa, kun kesken koulupäivän tulikin yhtäkkiä tuplabasariheviä samassa paikassa, missä yleensä istuttiin oppitunnilla. Sitten oli tietysti kaikki legendaariset Klaukkalan Kinon tapahtumat. Nurmijärvellä oli kanssa joku Kino, tai mikä talo se nyt olikaan, ja kaikki niissä pidetyt iltamat olivat aikamoisia.
- Nyt on tullut soitettua heviä parikymmentä vuotta, ja yleensäkin tehtyä kaikenlaista musiikkiin liittyvää, ja nyt tuntuu siltä, että työ alkaa tuottaa tulosta. Kyllä sen huomaa, että ne kaverit, jotka ovat olleet silloin viisitoista vuotta sitten samoissa ympyröissä ja jatkaneet soittamista, niin melkein joka jannu on yhäkin kuvioissa mukana ja soittanut jossain vähän nimekkäämmässä bändissä. Aina se siitä lutviutuu, kun vaan jaksaa painaa eikä mieti turhia.
Saku Schildt