Sirpa KallioSielunkumppanin voi löytää maailmassa mistä tahansa 

 

Sirpa Kallio Klaukkalan käsityökeskuksesta vieraili Klaukkalan kirjastossa 12.12. kertomassa japanilaisesta joulusta.

 

Olet ollut elokuun alusta 2011 Klaukkalan käsityökeskuksen uusi vetäjä. Mistä olet tullut ja mitä teit aikaisemmin?

 

Asun Hyvinkäällä ja koulutukseltani  olen muotoilija ja tekstiilisuunnittelija. Entiseltä ammatiltani olen kirkon nuorisotyönohjaaja ja  se kantaa nykyisessä työssänikin: on ihanaa ohjata erilaisia ihmisiä ja nuoria. Olen myös ryijytaiteilija ja yksityisyrittäjä.

 

Mistä Japani-tietämyksesi juontaa?

 

Perheemme asui 20 vuotta Japanissa ja niistä viimeiset 10 vuotta Kiotossa. Toimimme mieheni kanssa lähetystyöntekijöinä luterilaisen kirkon palveluksessa, minä nuorisotyöntekijänä ja mieheni pappina.

Neljästä lapsestamme kolme on syntynyt Japanissa.

 

Oliko vaikeaa tottua elämään Japanissa? Ilta Kiotossa

 

Lähetystyöntekijät koulutetaan hyvin toimimaan eri kulttuureissa. Suomessa lähetyskurssi antoi hyvät eväät kohdata erilainen kulttuuri. Menomatkalla opiskelimme puoli vuotta myös Michiganissa, USAssa. Henkiset eväät maahanmuuttoon olivat siis kunnossa, ainoastaan kieli tuotti aluksi vaikeuksia. Mutta japanilaiset muistuttavat monella tavalla suomalaisia: luonto on heillekin tärkeä, he rakastavat Sibeliuksen musiikkia, ovat surumielisiä ja koti-ihmisiä kuten mekin. Saimme paljon ystäviä vuosien varrella. Ihminen on  kaikkialla samanlainen, sielunkumppanin voi löytää maailmassa mistä tahansa.

Vuoden asumisen jälkeen ei enää ihmetellyt mitään ja kaikki alkoi sujua. Sen sijaan oli kulttuurishokki  palata Suomeen kahden vuosikymmenen jälkeen; siihen ei ollut pystynyt valmistautumaan mitenkään.

 

Miten Japani liittyy nykyisin elämääsi?

 

Kierrän vapa-aikanani ympäri Suomea kertomassa japanilaisesta kulttuurista ja laulamassa japanilaisia lauluja. Kielitaidollekin on käyttöä: välillä autan jopa geokätkijöiden japanilasten koodien suomentamisessa,  joskus taas käännän teinityttöjen mangasarjakuvia. Kahtakymmentä  vuotta ei noin vain pysty unohtamaan ja heittämään pois. Pidämme yhteyttä japanilaisiin ystäviimme ja Japani säilyy aina rakkaana muistona mielessämme.

Haastattelu Anne Kurppa