Nurmijärvi BTOB - verkostoitumisilta 21.9.2016

Villasukat, ideat ja käyntikortit saivat kyytiä kun yrittäjät kohtasivat Perttulan Keudassa

Keväällä aloitettu BTOB - yrittäjien verkostoitumisilta sai jatkoa syyskuun lopussa, kun n. 50 yrittäjää kokoontui Perttulan Keudaan miettimään yhdessä, miten yritysten tunnettuutta voitaisiin lisätä. Illan teemana oli löytää oikeat kanavat tunnettuuden lisäämiseksi. Keväällä mukana olleista yrittäjistä paikalla oli noin puolet, joten kahden BTOB - tapaamisen saldona on nyt vajaat 100 mukana ollutta yrittäjää. Ja jatkoa seuraa keväällä 2017.

Keudan tarjoamien tarjoiltavien sekä esittelyjen ja alustusten jälkeen siirryttiin liikuntasaliin innopajojen ääreen miettimään illan teemaa pienryhmissä. Salissa oli havaittavissa suuren yhdessä tekemisen tuntua, johon lisämaustetta antoivat illan pukukoodissakin mainitut jalkinevaihtoehdot; aamutossut tai villasukat. Ja sen kerran kun yhdessä liikuntasalissa oltiin, viritettiin osallistujat villeimpiin visioihin Liikuntakeskus Balanssin kevyellä jumpalla. Eli rennosti yhteisen tekemisen ja yhteisten haasteiden kimppuun.

Tulostakin syntyi; yhteenvetona ja kiteytettynä ryhmien fläppitauluilta koottuna;

1. Yrittäjien välisten yhteyksien luominen. Keinoja, joilla yrittäjät löytävät yhteistyökumppaneita helpommin.

2. Toimenpiteitä tunnettuuden lisäämiseen kotitalouksien keskuudessa.

Tarvetta yrittäjien välisille tapaamisille todellakin on, koska huolet ja haasteet ovat yhteiset. Jo tietoisuus siitä, että kollega painiskelee saman haasteen kanssa, helpottaa omaa elämää. Illan aikana vaihdettiin aktiivisesti yhteystietoja sekä sovittiin useita palavereja.

Esimerkki tapaamisten tuomista hyödystä:

Eräs yrittäjä kysyi; onkohan paikalle tulossa yritystä, joka voisi tarjota yritykselleni alihankintatyötä? Toinen yrittäjä kysyi; onkohan paikalle tulossa yritystä, joka voisi toimia yritykselleni alihankkijana? Ja koska kyse oli samalla toimialalla toimivista yrityksistä, oli heidän välinen tapaaminen enemmän kuin paikallaan.

Kyse on itse asiassa erittäin yksinkertaisesta ja varsin helposti toteutettavasta asiasta. Saada yrittäjät saman katon alle keskustelemaan omista tarpeistaan. Apua nimittäin löytyy, yllättävänkin läheltä.

Järjestävinä toimivien tahojen tehtävänä on mahdollistaa em. toteutuminen sekä tietenkin toimia aktiivisena esille nousseiden konkreettisten toimenpiteiden toteuttaminen yhteistyössä yrittäjien kanssa.