Selaa tapahtumia
Elokuu 2017
  MA TI KE TO PE LA SU
31 31 1 2 3 4 5 6
32 7 8 9 10 11 12 13
33 14 15 16 17 18 19 20
34 21 22 23 24 25 26 27
35 28 29 30 31 1 2 3

K-60 Martta Wendelin – kuvittaja ja taidemaalari. Taidehistorioitsija Päivi Ahdeoja.

K-60: Martta Wendelin – kuvittaja ja taidemaalari

Martta Wendelin (1893-1986) tunnetaan suositun kuvitustuotantonsa kautta - idylliset kuvat Kotilieden kansikuvissa, postikorteissa ja nuortenkirjojen kansikuvissa ovat yhä tuttuja monille. Wendelin teki kuvittajan työnsä ohella pitkän uran taidemaalarina, mikä on jäänyt suurelle yleisölle tuntemattomaksi.

Taidehistorioitsija Päivi Ahdeoja kertoo luennolla Martta Wendelinin (1893-1986) monivaiheisesta urasta. Wendelin sai taidekoulutuksensa Helsingin yliopiston piirustussalilla Eero Järnefeltin oppilaana 1910-luvulla ja aloitti kuvittajana vuonna 1919 WSOY:n palveluksessa Porvoossa. Myöhemmin hän teki vapaana taiteilijana kuvituksia eri kustantajille, mutta osallistui myös maalauksillaan taidenäyttelyihin. Viimeisinä vuosinaan Tuusulassa hänestä tuli suosittu muotokuvamaalari.

Martta Wendelin, Tyttö ja poika ihailevat tähtitaivasta, Suomen tuberkuloosin vastustamisyhdistyksen joulukortti, peiteväri 1954. Kuva: Museokuva/ Tuusulan taidemuseo

Alkaa: 16.3.2017 15:00
Paikka: Klaukkalan kirjasto, Kuonomäentie 2, Klaukkala
Järjestäjä: Kirjasto- ja kulttuuripalvelut
Hinta: vapaa pääsy

Tapahtuman järjestäjä vastaa tietojen oikeellisuudesta