Vastaanoton terveydenhoitajat

Keskitetty ajanvaraus ma-pe klo 13-14

puh. 040 317 3420

Terveydenhoitajan työhön kuuluu valtimotautiriskissä olevien henkilöiden laaja-alainen ohjaus ja seuranta osana moniammatillista yhteistyötä.

Valtimotauteihin kuuluvat mm. verenpainetauti, sepelvaltimotauti, aivoverenkierron häiriöt ja aivohalvaus. Aikuistyypin diabeteksen ennaltaehkäisy on yksi toimintamme painopistealueista. Hoidossa ja sairauksien ehkäisyssä noudatamme Nurmijärven terveyskeskuksessa sovittuja hoitopolkuja.

Terveydenhoitajalle voi varata ajan mm. ruokavalio-ohjaukseen, painonhallintaan ja verenpaineen mittaukseen yksilöllisen tarpeen mukaan. Terveydenhoitajan asiakkaaksi voivat hakeutua 20 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat nurmijärveläiset. Lisäksi 40 vuotta täyttäville miehille tarjotaan mahdollisuus terveystapaamiseen.

Terveydenhoitajan työhön kuuluvat myös aikuisväestön perusrokotukset ja matkailijoiden terveysneuvonta.

Terveydenhoitajat antavat yksilö- ja ryhmäohjausta. Ryhmätoimintaa järjestetään tarpeen mukaan esimerkiksi painonhallintaan ja tupakanvieroitukseen.

Ajokorttitarkastukset

Ajokortin uusintaa varten tarvittavan terveystarkastuksen tekevät terveydenhoitaja ja lääkäri yhteistyössä. Ajan voi varata normaalisti oman tiimin ajanvarauksesta.

Alle 20-vuotiaat nuoret saavat todistuksen koulu- ja opiskelijaterveydenhuollosta tai nuorisoneuvolasta.