Sepän mökki
Klaukkalan Vaskomäellä oli 1900-luvun alkupuolella ryhmä käsityöläisten ja maattomien asumuksia. Yksi rakennuksista, seppä Salanderin mökki, siirrettiin Taaborinvuoren museoalueelle. Sepän mökin näyttelyt kertovat naisten käsitöistä ja ruokataloudesta.
Käsityötaito ja tekstiilit kuuluivat olennaisesti naisten elämään. Kapioiden valmistus aloitettiin ennen avioitumista. Vuodevaatteiden ja pyyheliinojen lisäksi kapioihin saattoi kuulua esimerkiksi ryijyjä.
Sohvan päällä oleva ryijy on tehty kapioksi vuonna 1817 syntyneelle nummenpääläiselle Klara Sofia Vikströmille. Klara Sofia avioitui Uotilan Airikkalan talon pojan Juho Juhonpojan kanssa vuonna 1837.
Samaa kuviointimallia käytettiin tuolloin yleisemminkin Nurmijärvellä. Tätä ryijymallia alettiinkin myöhemmin kutsua Nurmijärvi-ryijyksi.
Ruokapöydässä oli arkisin tarjolla vain yhtä ruokalajia. Ruisleivästä ja piimästä, nauriista, perunasta, lantusta, herneistä, suolakalasta tai suolalihasta koottiin päivän ateriat. Arkileipä oli länsisuomalaiseen tapaan kovaa ruisleipää.
Sivusta vastaa: Nurmijärven kunta - Museo
Viimeksi muokattu: 12.1.2009
