Kuukauden DVD kirjastossa

Toukokuu 2010

Hääkuvaaja (Bröllöpsfotografen, 2009) ohj. Ulf Malmros

Ruotsalaiset ne vaan osaa. Muuhun lopputulokseen ei voi tulla nähtyään taas yhden loistavankepeän ruotsalaiskomedian vakavista aiheista joista tavallisesti tehdään vain tragedioita tai hölmöjä puskafarsseja. Suomalaisissa käsissä sellutehtaiden sulkemiset ja maaltamuutto olisi varmaan yhdistelmä nimeltä Kahdeksan surmanluodin Pekko Aikamiespoika, mutta lahden takana ohjaaja/käsikirjoittaja Ulf Malmros saa aiheesta irti enemmänkin.

Malmrosin mainiot ja  epäsovinnaiset irrottelut Unelma bändistä (Tjenare Kungen) ja Levoton Sussie (Smala Sussie) ovat uudenkin elokuvan taustalla, mutta tyyli on muuttunut salonkikelpoisempaan ja hienovaraisempaan suuntaan. Luonnonlapsen lailla syyntakeeton aikamiespoika Robin (Björn Starr) lähtee kotoaan Värmlannista luomaan uraa hääkuvaajana, mihin hänellä onkin luontaisia taipumuksia. Maalaispoika pääsee muutaman sattuman kautta uimaan rikkaisiin vanhan rahan seurapiireihin, mutta kestääkö oma identiteetti pääkaupungin humua?

Tukholmalaisen yläluokan höpsötykset eivät saa elokuvassa armoa, mutta tasapuolisuuden nimissä ei Molkomin värmlantilaista elämänmuotoakaan sen enempää kaunistella tai säästellä. Kaupunkilaisneidon ja maalaispojan välille viritellystä romantiikastakin on vaaleanpunaiset unelmat aika kaukana. Luokkaerojen väliin putoavan entisen tv-koomikon surullisen narrin hahmo on kuitenkin elokuvan näyttelijäsuorituksista suvereenein esitys, Kjell Bergkvistin pettämätön ajoitus ja sumeilematon ammattitaito ovat jälleen kerran hienoa nähtävää.

Kesäinen Tukholma ja osin Molkomkin ovat varsin kauniita kuvauspaikkoja, jotka alleviivaavat ohjaajan tyylitajua naurun ja surun yhdistämisessä. Kaiken komiikan taustalla on kuitenkin kipeitäkin asioita, joita ei voi ohittaa noin vain. Elokuvan perusvire muuttuukin vakavammaksi sitä mukaa kun tarina etenee ja loppu on aika yllättävä, mutta looginen.

Kaiken kaikkiaan Hääkuvaajasta jää hyvä maku, elokuva on kepeä olematta kevytmielinen ja hauska olematta naurettava. Kotimaiset ohjaajat hei, eikö meilläkin voisi kohta jo nähdä jotakin tällaista?

Valentin Hintikka

Tammikuu 2010

Kerran vielä, Harvey (Last chance Harvey, 2008) ohj. Joel Hopkins

Veteraaninäyttelijä Dustin Hoffman saanee valita elokuvakäsikirjoitukset varsin vapaasti ja epäilemättä sama koskee Kerran vielä, Harvey -elokuvan vastanäyttelijätärtä Emma Thompsonia. Enää täytyy keskustella vain siitä, kuinka hyvän elokuvan parivaljakko on saanut aikaiseksi.

Dustin Hoffman näyttelee sivuraiteelle elämässään ja urallaan ajautunutta amerikkalaista pianistia Harvey Shineä, joka jazzpianistihaaveiden sijasta säveltää mainosjinglejä leipänsä eteen. Tyttären häät Lontoossa keskeyttävät ison mainosprojektin mutta ei auta, eron jälkeen isä-tytärsuhdekaan ei ole oikein ollut enää entisensä ja tätä juhlaa Harvey ei aio jättää väliin. Perille päästyään Harvey saa kuitenkin huomata, että juhlat sujuisivat todennäköisesti ihan mainiosti ilman häntäkin. Ai niin, kerroinko jo että mainosprojektistakin tuli potkut?

Emma Thompson on Kate Walker, Heathrow'n lentokentän virkailija jolle äiti ja työtoverit etsivät kiivaasti elämänkumppania Katen mielipiteitä sen kummemmin kuulematta. Kate ei ole varsinaisesti ujo, mutta pubiseurueessa hän ajautuu auttamatta sisustuselementin virkaan ehtoisan emännän sijasta. Katen ja Harveyn ensimmäinen kohtaaminen ei suju kovin hyvissä merkeissä eikä toinen tapaaminen vaikuta juuri kohtalon määräämältä jutulta sekään, mutta alkaako tästä sittenkin kehkeytyä jotakin?

Humoristisia elementtejä sisältäväksi romanttiseksi elokuvaksi Kerran vielä, Harvey on melkoisen pidättyväinen ja kypsä, lajityyppinsä sisällä sitä voisi kehua jopa älykkääksi. Realistinen se ei tietenkään ole, uskottava ehkä nipin napin mutta kukapa sellaista elokuvaa haluaisi katsoakaan jos romanttinen viihde on tavoitteena. Elokuvan ilmapiiriä tukevat myös arkisen oloiset ulkoiset puitteet ja lavastus, Lontoo on todellisuudessa ehkä vähän likaisempi ja aavistuksen nuhruisempi kuin mitä elokuva esittää, mutta ei missään nimessä mikään unelmien satukaupunki millainen siitä olisi amerikkalaiseen normaalityyliin helposti tullut.

Hoffman ja Thompson näyttelevät kerrassaan oivallisesti, molemmat ovat niin roolihahmojensa sisällä kuin nyt voi inhimillisesti vaatia ja merkillepantavaa on miten arkisen helpon oloisesti he saavat Harveyn ja Katen elämänvaiheet, tunteet ja ratkaisut välitettyä katsojalle melkein ilman vuorosanojakin. Sama vaivaton helppous koskee koko elokuvaa, kaikki tekninen taitavuus on piilotettu taustalle ja syntyy mielikuva että kahden oikeasti yksinäisen elämää on vain sivusta tallennettu parin vuorokauden ajalta. Elokuvan paras puoli on se miten amerikkalainen pumpulinpehmeä unelmointi ja brittiläinen arki on sovitettu ovelasti yhteen siten, että lopputulos on samaan aikaan sekä romanttinen että elämänmakuinen. Ei paha, Emma ja Dustin!

Valentin Hintikka

Arkisto: Kuukauden DVD kirjastossa 2009 

Arkisto: Kuukauden DVD kirjastossa 2008

Arkisto: Kuukauden DVD kirjastossa 2007 

Arkisto: Kuukauden DVD kirjastossa 2006