Arkisto: Uusia DVD-elokuvia kirjastossa 2008
Takaisin sivulle Uusia DVD-elokuvia kirjastossa
Joulukuu 2008
Joulutarina (2007), ohj. Juha Wuolijoki
Lappalaisen Nikolas-pojan tie joulupukiksi kotimaisessa kansainvälisen tyylin koko perheen jouluelokuvassa. Pääosissa mm. Hannu-Pekka Bjölrkman, Kari Väänänen, Laura Birn, Mikko Leppilampi, Minna Haapkylä ja Mikko Kouki.Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta 2008
(Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull), ohj. Steven Spielberg
Spielberg teki sitten Lucasit ja meni peukaloimaan vanhaa klassikkosarjaa. Indiana Jones-trilogian neljäs osa on käypää viihdettä sinänsä, mutta alkuperäisten elokuvien tasolle ei tällä ole mitään asiaa. Hyvin jaksaa Harrison Ford tosin vielä heilua, eli vikaa on jossakin muualla.
Trailereita: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull (IMDb)A Technicolor Dream (2008)
Dokumenttielokuva Lontoon underground-skenestä vuonna 1967, musiikista vastaavat mm. Pink Floyd ja The Pretty Things.Willie Nelson & Wynton Marsalis: Live from New York City (2008)
CD-levynäkin julkaistu konsertti nyt myös kuvan kera, jazztrumpetin taiturin ja kantrin lainsuojattoman yhteinen matka amerikkalaisen perinnemusiikin ihmeellisessä maailmassa.
Marraskuu 2008
Varastettuja suudelmia 1968
(Baisers volés), ohj. Francois Truffaut
Itsenäinen jatko-osa elokuvalle 400 kepposta, ranskalaisen elokuvan uutta aaltoa ja Truffauta parhaimmillaan.
Lokakuu 2008
Wu-Tang Clan: Live at Montreux 2007 (Eagle Rock Entertainment, 2008)
Koko klaani koolla Montreuxissa Cappadonnalla, Streetlifellä ja DJ Mathematicsilla lisättynä. Hip ja hop!Amos, Tori: Live at Montreux 1991 & 1992 (Eagle Rock Entertainment, 2008)
Livedokumentti Tori Amosin uran alkupuolelta, esiintymiset ennen ja jälkeen Little Earthquakesin ilmestymisen.Rakkautta koleran aikaan 2007
(Love in the Time of Cholera), ohj. Mike Newell
Värikylläinen elokuvasovitus Gabriel Garcia Marquezin samannimisestä romaanista, pääosissa Javier Bardem, Giovanna Mezzogiorno, Benjamin Bratt.
Trailereita: Love in the Time of Cholera (IMDb)
The Les Paul story : chasing sound! (2007), ohj. John Paulson
Sympaattinen henkilökuva miehestä, joka vielä 90-vuotiaanakin esiintyy säännöllisesti nimeään kantavan kitaran kanssa. Dokumentissa Les Paul muistelee miten kaikki alkoi ja suunvuoron saavat myös lukuisat ystävät ja soittajatoverit.Huomenta kaikki lapset 2005
(Godmorgon alla Barn), ohj. Jens Jonsson
Erittäin huolellisesti toteutettu omintakeinen ja alakuloinen mini-komediasarja ruotsalaisen pikkukaupungin koulun Lucia-juhlan valmisteluista ja epätäydellisistä ihmisistä.Tali-Ihantala 1944 (2007), ohj. Åke Lindman, Sakari Kirjavainen
2000-luvun näkemys jatkosodan ratkaisevista puolustustaisteluista oli Suomi 90-juhlavuoden virallinen elokuva.Leijapoika (2008), ohj. Marc Forster
Khaled Hosseinin romaaniin perustuva tunteellinen elokuva kertoo kahden afganistanilaispojan ystävyydestä, jonka luokkaerot ja viimeistään sota katkaisevat.
Kieslowski:
Lyhyt elokuva tappamisesta 1988
(Krótki film o zabijaniu)
Lyhyt elokuva rakkaudesta 1988
(Krótki film o miłości)
Puolalaisen mestarin jatkotutkielmat "Kymmenen käskyn" (Dekalog) 5. ja 6. osasta edustavat tinkimätöntä eurooppalaista vastapainoa Hollywoodin tarjoamalle väkivalta- ja rakkausviihteelle.Punk's not dead (2006), ohj. Susan Dynner
Punk kuollut? Eihän toki, todistelee Dynnerin dokumentti tämän päivän skenestä. Vanha keesi tosin saattaa mutista jotakin kriittistä Green Dayn tai My Chemical Romancen punkmaisuuden asteesta, mutta eihän kapinan tarve ole nykymenosta mihinkään hävinnyt.
Trailereita: Punk's not dead (IMDb)I am legend (2007), ohj. Francis Lawrence
Richard Mathesonin lyhyt tieteisromaani on filmattu jo useammankin kerran, elokuvaa kehuisi mielellään enemmänkin mutta muutamat kriittiset lapsukset harmittavat. Will Smithin eläytymiskyvyssä Manhattanin viimeiseksi ihmiseksi ei ole vikaa, vaikka pakolliset leuanvedot nähdään tälläkin kertaa.
Trailereita: I am legend (IMDb)[Rec] (2007), ohj. Jaume Balaguero, Paco Plaza
Espanjalainen pienen budjetin kauhuelokuva kierrättää Blair Witch Projectin tekniikoita edukseen ja pelottelee katselijoitaan niin maan perusteellisesti.
Trailereita: [Rec] (IMDb)Beethoven, Ludwig van: Symphonies 4 & 7 (Euroarts, 2007)
Berliinin Filharmonikoilta sujuu Beethovenin sinfoniat kuin elokuvissa, siispä konsertti Rooman Accademia Nazionale di Santa Cecilian esityksestä vuonna 2001 kuvalevylle vaan. Mielekkäinä lisäominaisuuksina mukana ovat vaihtoehtoiset kuvakulmat kapellimestari Claudio Abbadosta sekä Abbadon mietteitä Beethovenista. Äänivaihtoehdot ovat luonnollisesti kattavat: PCM Stereo, DD 5.1 tai DTS 5.1.Led Zeppelin: Live at Earl's Court 1975 vol.2 (Masterplan, 2008)
Disclaimer: älkää kysykö missä on vol. 1, emme tiedä. Ihmeellisiä ovat kirjasto-oikeuksien tiet...no joka tapauksessa Zep oli monipuolisessa vedossa toukokuun -75 konsertissaan ja monumentaaliset klassikot kuten Stairway to Heaven, Kashmir, Whole Lotta Love ja Black Dog saavat ansaitsemansa live-esitykset. Kuva on tosin melko tummasävyinen, joten kotiteatterin pimennyksestä kannattaa huolehtia etukäteen.Lamb of God - Walk With Me in Hell 2 dvd(Roadrunner, 2008)
Rockumentin, musiikkivideon ja keikkatallenteen välimuoto amerikkalaiselta metalliorkesteria Lamb of Godilta sisältää kokonaisen keikan Download-festivaaleilta.
Syyskuu 2008
The Astronaut Farmer (2006), ohj. Michael Polish
Billy Bob Thornton, Virginia Madsen ja Bruce Dern pääosissa lämminhenkisessä seikkailuelokuvassa takapihan tee-se-itse-astronautista, joka rakentelee ladossaan ihan oikeaa kantorakettia.
Trailereita: The Astronaut Farmer (IMDb)Candlemass: 20 year anniversary party (2007)
Ruotsalaista doom-metallia vieraiden kera, mikin varressa roikkuivat mm. Tomas Vikström, Mikael Åkerfeldt, Tony Martin ja Robert Lowe.Downhill racer (1969), ohj. Michael Ritchie
Tällä kertaa laskettelun maailmaan sijoittuva versio klassisesta "vaikeuksien kautta voittoon" -tarinasta. Vauhdikkaan pätkän pääosissa nähdään Robert Redford ja Gene Hackman.Jethro Tull: Jack in the green: live in Germany
(2008)
Huima huilumies Ian Anderson kumppaneineen livelavalla. Kooste sisältää esityksiä kuudesta eri konsertista, viideltä eri vuodelta (1971/1972/1982/1986/1993).Aurinkomyrsky 2007, (Solstorm)
ohj. Leif Lindblom
Åsa Larssonin menestyskirjaan perustuva ruotsalainen draamatrilleri sijoittuu kiehtovasti lumiseen Kiirunaan Pohjois-Ruotsissa. Bond-tyttönäkin toiminut Izabella Scorupco ei ole lainkaan hassumpi valinta pääosan esittäjäksi.
Dark floors (2008), ohj. Pete Riski
Oikeaoppinen b-luokan kauhuviihdepläjäys lienee täyttynyt unelma mr. Lordille, elokuvataiteelliset ansiot ovat mitä sattuu mutta tätä fanitetaankin ihan muista lähtökohdista käsin.
Heinä-elokuu 2008
Karaoke!:
Melhome karaoke 6 (Melplay Music 2006)
Queen (Sunfly Karaoke, 2007)
Sing the hits of Johnny Cash & George Jones (Singer's Dream Karaoke, 2005)
Valmiit taustat moneen menoon: kotimaista poppia ja viihdemusiikkia, Queenin klassista rockia ja kantrihittejä.Petty, Tom: Runnin' down a dream 3DVD+CD (2007), ohj. Peter Bogdanovich
Bogdanovichin elokuvaa Tom Pettyn ja Heartbreakersien 30-vuotiselta taipaleelta on ryyditetty juhlakonserttitaltioinnilla Gainsvillessä sekä bonus-soundtracklevyllä. Pitäisi siis riittämän katseltavaa ja kuunneltavaa amerikkalaisen perusrockin ystäville...The Peter Green Story : man of the World (2007), ohj. Steve Graham
Dokumentti kitaravirtuoosista ja Fleetwood Macin perustajasta joka sairastui vaikeaan skitsofreniaan, mukana niin arkiston aarteita Fleetwood Macin ja John Mayall Bluesbreakersien esiintymisistä kuin Peter Greenin haastattelujakin.Huijarit = The grifters (1990),
ohj. Stephen Frears
Yhdeksi 90-luvun parhaista trillereistä sanotussa elokuvassa huijari huijaa huijaria. Perustuu Jim Thompsonin romaaniin, pääosissa John Cusack, Anjelica Huston ja Annette Bening.Varustamo: juhlajulkaisu 1992-2002 (Rederiet)
Ruotsalainen huippusuosittu såpasarja sijoitti Love Boat -teeman Finlandsfärjanille! Nerokasta! Nyt kun kuturisteilijät on käsitelty jo kahteen kertaan, odotamme seuraavaksi saksalaista "Das U-Boot" -sarjaa: romantiikkaa, draamaa ja jännittäviä tilanteita toisen maailmansodan aikaisessa sukellusveneessä.
Cassandra´s dream (2007),
ohj. Woody Allen
Allen on viime vuosina siirtynyt älykkäiden New York -komedioiden sijaan tummasävyisemmille ja vakavammille linjoille. Match Pointin (2005) seuraajassa kaksi veljestä tavoittelee parempaa elämää keinoja kaihtamatta. Yksi ääriteko johtaa kuitenkin syviin henkilökohtaisiin tragedioihin. Pääosissa Evan McGregor ja Colin Farrell.Korn: Live at Montreux (2004)
Aika erikoisia nuo sveitsiläiset... onhan Pori-jazzeillakin yhtä jos toista nähty, mutta että uusmetallia Montreux "Jazz Festivalilla"? No, sikäläisissä jazz-piireissä on ilmeisesti poikkeuksellisen isot ovet ja katto melkomoisen korkealla. Taltioinnissa kuullaan mm. sellaisia ikivehmaita jazz-standardeja kuin A.D.I.D.A.S., Freak on a leash ja Got the life.
Gangster: rakkaus ja kosto (2007), ohj. Steve Aries Alaam
Ruotsalainen kovan luokan gangsteriperhe? Ihihi, hulvatonta! Nej men jästas, farssista ei olekaan kyse, vaan intensiivisestä rikoselokuvasta! Antonio Moron lojaalius joutuu koetukselle, kun tehtäväksi tulee tehdä loppu hyvin läheisestä ihmisestä.The vice - siveyspoliisi (kausi 1) (1999-2000)
Seksikaupan selvittelyyn keskittyneen Lontoon poliisin erikoisryhmän raadollista arkipäivää seuraavaa TV-sarjaa.
Kesäkuu 2008
Komisario Lynley: Kausi 1
(Inspector Lynley Mysteries, Series 1. BBC, 2001-2002)
Luokkaeroja ja murhien selvittelyä peribrittiläisessä rikossarjassa, kiitos maahantuojan hankintamme alkoi nurinkurisesti 2. kaudesta mutta saimme nyt siis vihdoin myös ensimmäiset jaksot kokoelmiimme.
Control (2007), ohj. Anton Corbjin
Rocktähtien valokuvauksesta taidetta tehnyt ja korkeatasoisista musiikkivideoista tunnettu Anton Corbjin on oikea mies tekemään henkilökuvaa Joy Divisionin laulajasta Ian Curtisista, traaginen tarina ja kulttiyhtyeen musiikki saa arvoisensa kuvituksen.
Trailereita: Control (IMDb)Fitzcarraldo (1982), ohj. Werner Herzog
Klaus Kinski omapäisenä oopperanrakentajana Amazonin viidakoissa oli varsin vakuuttava eikä pekkaa pahempi ollut ohjaaja Herzog: höyrylaivaa rahdattiin vuorenrinnettä ihan oikeasti...Dune (1984), ohj. David Lynch
Lynchin tulkinta Frank Herbertin scifiklassikosta on visuaalisesti ehkä hieman liiankin steampunk ja Kyle MacLachlan ei aina vastaa mielikuvia Paul Atreidesista, mutta jotakin kiehtovaa tässä elokuvassa kuitenkin on.
Trailereita: Dune (IMDb)
Jörn Donner Productions esittää:
Asfalttilampaat (1968), ohj. Mikko Niskanen
Käpy selän alla (1966), ohj. Mikko Niskanen
Mustaa valkoisella (1968), ohj. Jörn Donner
40 vuotta sitten Suomi oli melko erilainen paikka, näistä elokuvista voi katsoa/muistella kuinka erilainen. Ajan kuumat näyttelijät olivat Kristiina Halkola, Eero Melasniemi, Kirsti Wallasvaara ja Pekka Autiovuori.Rakastin epätoivoista naista (1999), ohj. Jarmo Lampela
Gallupkyselijä Leo Timonen menettää kihlattunsa toiselle miehelle ja saa tilalle ihmissuhdekarusellin Lampelan kotimaisessa komediassa.Saaret ja virta 1980
(Islands in the Stream), ohj. Franklin J. Schaffner
Karibianmeren maisemissa kuvattu Hemingwayn puolittain omaelämäkerralliseen romaaniin perustuva elokuva kertoo allegorisesti vanhasta erakosta kuvanveistäjästä joka yrittää saada uudelleen yhteyttä poikiinsa.Hard'n'heavy (IMC Music, 2008)
Musiikkivideokokoelma ajalta kun heavy metal oli jotakin muuta kuin vauvasta-vaariin-kansanmusiikkia. Lettiä heiluttavat mm. BTO, Spirit, Ratt, Van Halen, Girlschool, Ted Nugent ja Iron Maiden.
Georg Ots - rakkaani (2008), ohj. Peeter Simm
Suomenlahden molemmin puolin ihaillun ja rakastetun laulajan elämästä ei draamaa puuttunut, elokuva etelänaapurista herättelee henkiin Viron glamouria vuosikymmenten takaa.darkbluealmostblack 2006
(Azuloscurocasinegro), ohj. Daniel Sánchez Arèvalo
Maanmiehensä Almodovarin jalanjäljissä aloittelevan ohjaajan esikoiselokuva kertoo nuoren Jorgen itsenäistymisyrityksistä sairaan isänsä ja ex-tyttöystävänsä vaikutuspiirissä. Kuten nimestäkin voi päätellä, on draamakomedian huumori paikoin aika mustaa.
Trailereita: Azuloscurocasinegro (IMDb)Joy Division (2006), ohj. Grant Gee
Kulttiyhtyeen perinnönjakajat eli lähinnä New Order on vasta nyt avautunut dokumentintekijöille menneisyydestään itsemurhan menestyksen kynnyksellä tehneen Ian Curtisin kanssa. Extrasynkkää uutta aaltoa soittanut Joy Division lienee ajankohtaisempi kuin koskaan?Punk attitude (2005), ohj. Don Letts
3½ tunnin dokumenttielokuva 70- ja 80-luvun musiikki-ilmiöstä ei ole täydellinen (mitä Limp Bizkit tässä elokuvassa tekee?) mutta ajaa asiansa.Doors: The Doors (Isis Productions, 2008)
Classic Albums -sarjassa esitellään The Doorsin ensilevy v. 1967 ja sen syntyhistoria arkistonauhojen, livetallenteiden ja asianomaisten haastattelujen voimin.Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen 2007
(Bury My Heart at Wounded Knee), ohj. Yves Simoneau
Dee Brownin samannimiseen kirjaan perustuva TV-elokuva, pääosissa Aidan Quinn, Adam Beach ja August Schellenberg.Muodollisesti pätevä: 1 3 DVD (1998-2003), ohj. Aleksi Mäkelä
Kesällä vaihdetaan viihteelle, Jonna Järnefeltin ja Outi Mäenpään pirullista ja ajankohtaista TV-huumoria tulee tällä kertaa 18 jaksoa sarjan alusta asti.
Sky Captain and the World Of Tomorrow (2004)
Tietokonelavasteita ja oikeita näyttelijöitä yhdistelevä scifi-montaasi onnistuu yhdistämään sarjakuvamaisen ilmiasun suoraviivaiseen seikkailuelokuvaan. Juonen yksinkertaisuuteen takertuvat kriitikot missaavat koko pointin, eli ällistyttävän upean retrofuturistisen 1940-luvun tieteismaailman loihtimisen valkokankaalle. Vanhanajan kunnon seikkailijoita esittävät mm. Jude Law, Gwyneth Paltrow ja Angelina Jolie.
Trailereita: Sky Captain and the World Of Tomorow (IMDb)
Toukokuu 2008
Venus (2006), ohj. Roger Mitchell
Peter O'Toole esittää kai melkein itseään englantilaisessa sarkastisessa komediassa vanhasta näyttelijästä elämänsä ehtoopuolella, jonka arkeen tulee yllättävää virtaa parhaan ystävän lapsenlapsen Lontoon-vierailun myötä. Muissa pääosissa Jodie Whittaker, Vanessa Redgrave ja Leslie Phillips
Trailereita: Venus (IMDb)Tohtori Zivago 2 dvd 2002
(Doctor Zjivago), ohj. Giacomo Campiotti
Brittiläinen minisarjasovitus Boris Pasternakin romaanista on pätevää työtä eikä ainakaan lavastuskustannuksissa ole säästelty. Alkuperäinen Oscar-magneetti on kuitenkin niin kova vertailukohta, että paremmuusjärjestys Keira Knightleyn, Hans Mathesonin, Julie Christien ja Omar Sharifin kesken on katsojan omassa silmässä.
Trailereita: Doctor Zjivago (IMDb)Interview (2007), ohj. Steve Buscemi
Indiepätkä ja erilainen elokuva siitä miten media muokkaa todellisuutta myyntikuntoon, yksinkertainen täytehaastattelu b-luokan tähtösestä paljastaa molemmista haastattelun osapuolista jotakin, vai paljastaako? Pääosissa Steve Buscemi ja Sienna Miller.
Trailereita: Interview (IMDb)Murtumaton = Fracture (2007), ohj. Gregory Hoblit
Amerikkalainen oikeussalitrilleri pestaa Anthony Hopkinsin jälleen älykkään pahiksen rooliin, tällä kertaa tappaja aikoo selvitä murhasta vaikka poliisi löytää hänet ase ja allekirjoitettu tunnustus kädessään. Vastapuolen syyttäjää näyttelee Ryan Gosling.
Trailereita: Fracture (IMDb)
Pietà (2007), ohj. Selma Vilhunen
Nuoren ohjaajan Venla-palkittu TV-elokuva lähimmäistensä auttajasta ja jaksamisen rajoista, pääosissa Maria Ylipää, Ville Tiihonen, Eeva-Kirsti Komulainen ja Helsingin yö.Kirjava huntu 2006
(The Painted Veil), ohj. John Curran
Naomi Watts ja Edward Norton esittävät avioparia W. Somerset Maughamin samannimiseen romaaniin perustuvassa, 1920-luvun Kiinaan sijoittuvassa epookkielokuvassa. Kostona uskottomalle vaimolleen Kittylle lääkäri Walter Fane lähtee komennukselle koleraepidemian keskelle, eikä vaimo voi muuta kuin seurata mukana. Uskollisuus alkuperäistekstille on viimeistelty aidoilla kuvauspaikoilla Kiinassa.
Trailereita: The Painted Veil (IMDb)Kimpassa = Ensemble, c'est tout (2007), ohj. Claude Berri
Anna Gavaldan romaaniin perustuva elokuva on periranskalainen romanttinen elokuva pariisilaisen talon asukkaista, jotka huomaavat että heillä on jotakin yhteistä. Pääosissa Audreu Tautou, Guillaume Canet, Laurent Stocker ja Francoise Bertin.
Trailereita: Ensemble, c'est tout (IMDb)American Rhapsody (2001), ohj. Éva Gárdos
Kylmän sodan ilmapiiriin sijoittuva melodraama kertoo nuoren Suzannen kohtaloista kasvatusperheensä Unkarin ja oikeiden vanhempiensa Yhdysvaltojen välissä. Pääosissa Scarlett Johansson, Nastassja Kinski ja Tony Goldwyn. Kotimainen K-18 -ikäraja lienee maahantuojan säästäväisyyttä tai laiskuutta, koskapa Tanskan ja Norjan tarkastamojen mielestä elokuva on heillä sopiva 11 ikävuodesta alkaen.
Trailereita: American Rhapsody (IMDb)Perustuu tositapahtumiin:
Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta 2007
(The Assassination of Jesse James by the coward Robert Ford), ohj. Andrew Dominik
Hallin Janne (1950), ohj. Roland Af Hällström
Roistot ja murhamiehet ovat aina olleet kiitollisia elokuvien aiheita, Hallin Janne kuvittaa 1800-luvun lopun legendan Längelmäen postiryöstöstä ja Jesse Jamesin salamurha käsittelee Villin Lännen Robin Hoodin myyttiä. Pääosissa Brad Pitt, Helge Herala, Casey Affleck ja Eeva-Kaarina Volanen.
Trailereita: The Assassination of Jesse James... (IMDb)The Crying Game (1992), ohj. Neil Jordan
Omintakeinen romanttinen trilleri (?) Pohjois-Irlannin väkivaltaisessa miljöössä tuli kuuluisaksi yllätyksellisistä juonenkäänteistään. Pääosissa Forest Whitaker, Miranda Richardson, Stephen Rea ja Jaye Davidson.Poseidon 2 dvd (2006), ohj. Wolfgang Petersen
Perinteiseen kaavaan rakennettu katastrofielokuva jättimäisestä risteilyaluksesta onnistuu aika mukavasti, turhanaikainen realismi on viskattu nurkkaan ja mahtavien tehosteiden on annettu puhua. Pääosissa Kurt Russell, Josh Lucas ja Richard Dreyfuss.
Trailereita: Poseidon (IMDb)Chapter 27: John Lennonin murha (2006),
ohj. J.P Schaeffer
Traaginen elokuva käsittelee muutamaa päivää ennen John Lennonin murhaa vuonna -80. Lennonia teoksessa ei juuri nähdä, tarina keskittyy kuvaamaan henkisesti häiriintyneen Mark Chapmanin houreisia mielenliikkeitä New Yorkin kaduilla.Maanalainen armeija iskee jälleen: kausi 1 (2DVD, 1984)
Yksi 80-luvun suosituimmista komediasarjoista alkoi aikanaan tästä. Yhteensä neljä tuntia ranskalaisen vastarintaliikkeen ja saksalaisten miehittäjien toilailuja Nouvionin kylässä... Allo Allo!
400 kepposta 1959
(Les Quatre Cents Coups),
ohj. Francois Truffaut
Ranskalaisen uuden aallon pioneerin mestariteos on Truffautin ensimmäinen pitkä elokuva. Nuori Antoine kokee vastoinkäymisiä niin kotona kuin koulussa, päätyen lopulta isänsä toimesta nuorisovankilaan. Elämän tärkein asia tuntuu aina olevan pakeneminen.Paperitähti (1989), ohj. Mika Kaurismäki
Mika Kaurismäen elokuva ei aihepiiriltään ole vanhentunut päivääkään: Paperitähti on tositapahtumiin pohjautuva tarina siitä, mitä julkisuus voi tehdä ihmiselle. Pääroolissa traagisena valokuvamallina nähdään Pirkko Hämäläinen, hänen ympärillään pyörivinä miehinä Kari Väänänen, Hannu Lauri ja Matti Rasila.
Ganes (2007), ohj. JP Siili
Kansakuntaa kohahduttanut rockmuotokuva kansaa kohahduttaneesta legendaarisesta rockyhtye Hurriganesista. Tylsän 1:1 historiankirjoituksen vangiksi ei ole jääty, vaan Eero Milonoff, Jussi Nikkilä ja Olavi Uusivirta tekevät kunniaa esikuvalleen omalla tavallaan.
www.ganes.fiCaasha (2005), ohj. Lotta Kupiainen
Pieni ja sympaattinen tv-elokuva nuoren vartijan ja somalitytön suhteesta, pääosissa Arttu Kapulainen, Anab Egal ja Leea Klemola. Caasha on Lotta Kupiaisen, Piia Nokelaisen ja Harri Ylösen lopputyö Taideteollisesta Korkeakoulusta.Fantastic 4 - Hopeasurffari 2007
(Fantastic 4 - Rise of The Silver Surfer), ohj. Tim Story
Marvelin sarjakuviin perustuvan Ihmenelikkoelokuvan toinen osa esittelee liukkaan hopeasurffarin. Kevyttä erikoistehosteviihdettä ilman sen kummempia ambitioita täyttää tarkoituksensa hyvin.
Trailereita: Rise of The Silver Surfer (IMDb)Leijonan sydän (2005), ohj. Tomi Kuusisto
Harrastelijavoimin toteutettu kotimainen jääkiekkoelokuva kertoo 18-vuotiaasta kiekkoilijanuoresta joka joutuu sovittelemaan elämän palikoita tasapainoon.Yli rajojen 2003
(Beyond Borders), ohj. Martin Campbell
Angelina Jolie ja Nick Callahan YK:n avustustyöntekijöinä draamaelokuvassa, joka pyrkii tuomaan hyvinvoinnin ulkopuolelle jääneet kansainväliseen tietoisuuteen Hollywoodin keinoin.
Trailereita: Beyond Borders (IMDb)Risti ja linkkuveitsi 1969
(Cross and the switchblade), ohj. Don Murray
David Wilkersonin suosittuun kirjaan pohjautuva uskonnollinen elokuva kertoo pastori Wilkersonin ja jengipäällikkö Nicky Cruzin kohtaamisen synnyttämän tositarinan.
Huhtikuu 2008
Näkemiin vaan, muru = Auf Wiedesehen, Pet!: 2. tuotantokausi. (1986) 4 DVD
Düsseldorfin seitsikko palaa yhteen ja päätyy lopuksi Espanjaan remontoimaan Ally Fraserin uima-allasta. 80-luvun parhaimpiin kuuluva brittiläinen komediasarja on hauska mutta realistinen myös 2. tuotantokaudellaan.Zappa, Frank: A token of his extreme... (2004)
KCET-TV:n studiolla elokuussa 1974 nauhoitettu esiintyminen taltioi Zapan täydessä vauhdissa. Yhtyeen kokoonpano on sama kuin aikoinaan Helsingissäkin nähty ja ohjelmisto painottuu "One Size Fits All" -levyn kappaleisiin. Kuvan laatu on lähinnä surkeaa suttua, mutta väliin leikatut vaha-animaatiot ovat hassuja ja musiikki luonnollisesti ensiluokkaista.Ferris Bueller's Day Off (1986), ohj. John Hughes
Kasariteinikomedian pieni klassikko jatkaa Breakfast Clubin, Sixteen Candlesin ja Weird Sciencen linjoilla. Vaihda vapaalle, Ferris! -nimellä Suomessa esitetyn komedian pääosissa esiintyvät Matthew Broderick, Mia Sara ja Alan Ruck. Saako rehtori Rooney Ferrisin kiinni lintsaamisesta, kuinka sujuu kolmikon vapaapäivä Chicagossa isältä salaa lainatulla Ferrarilla?Broken Flowers (2005), ohj. Jim Jarmusch
"Ameriikan Aki Kaurismäen" haikeanhauskassa mestariteoksessa Don Juan -henkisen nuoruuden elänyt Don Johnston (Bill Murray) saa allekirjoittamattoman kirjeen, joka ilmoittaa hänen olevan tietämättään isä. Vastentahtoisesti hän lähtee kiertämään maata, tapaamaan vielä kerran kaikki vanhat lemmittynsä.
Trailereita: Broken Flowers (IMDb)Over The Madness : the story of Paradise Lost 2 DVD (2007), ohj. Diran Noubar
Rockorkesteri Paradise Lostin tyyli on vaihdellut, mutta goottiaineksista ei ole tarvinnut milloinkaan tinkiä. Diran Noubarin dokumenttielokuva on varmuuden vuoksi sekä 53 minuutin että 80 minuutin director's cut -versioina, toinen levy sisältää lähinnä haastatteluja.
Last Holiday (2006), ohj. Wayne Wang
"Loppuelämäsi ensimmäinen päivä" -tyyppinen romanttissävytteinen lempeä komedia, joka on parempi kuin etukäteen luulisi. Pääosaesittäjät Queen Latifah ja LL Cool J suoriutuvat osistaan mallikkaasti, sivuosassa ranskalaisena kokkina pilkahtelee itse Gérard Depardieu.
Trailereita: Last Holiday (IMDb)Jazz Icons (Reelin' In The Years, 2006):
Armstrong, Louis: Live in '59
Baker, Chet: Live in '64 & '79
Basie, Count: Live in '62
Blakey, Art: Live in '58
Ellington, Duke: Live in '58
Fitzgerald, Ella: Live in '57 & '63
Gillespie, Dizzy: Live in '58 & '70
Jones, Quincy: Live in '60
Monk, Thelonious: Live in '66
Rich, Buddy: Live in '78
Jazz Icons dvd-sarja esittelee konsertti- ja tv-tallenteita amerikkalaisen jazzin suurnimien Euroopan kiertueilta. Monet jazzarit viihtyivät mielellään rapakon tällä puolen, yleisö oli vastaanottavaista ja asiantuntevaa (tai ainakin vaikutti siltä). Vaikka kultakausi saattoi näiden taltiointien aikaan olla jo kääntymässä iltaan päin, ovat dokumentit kuitenkin pätevää tavaraa ja artistit taiteellisesti täysipainoisia. Pohjoismaisista keikkapaikoista Ruotsi, Norja ja Tanska vilahtelevat tämän tästä, Suomeen asti eivät kiertueet valitettavasti tuohon aikaan juuri yltäneet.Negative: In the Eye of the Hurricane 2 DVD (2008)
Negativen keikka Tampereen pakkahuoneella joulukuussa 2006 onnistui sen verran hyvin, että se päätettiin julkaista myös dvd:nä. Toiselta levyltä löytyy musavideoita, haastatteluja ja muuta asiaankuuluvaa sälää. Kansainvälistä meininkiä on muutakin kuin parin tunnin dokumentissa Around The World, suomen kieltä ei ole julkaisussa nähty tarpeelliseksi käyttää lainkaan...Toto: Falling in between live DVD (2008), ohj. Blue Leach
Toto, tuo studiomuusikkojen ammattiylpeyden huippupiste (tai AOR-rockin pahin kirosana), teki kokonaisen kiertueen viimeisimmän studioalbuminsa kunniaksi ja nauhoitti elävää kuvaa hurmioituneesta konsertistaan Le Zenithissä Pariisissa maaliskuussa 2007. Toton yhteissointi livenä on aivan huikea ja se on taltioitu myös DVD-levylle asiaankuuluvalla huolellisuudella. Luetellaan nyt vielä tuon hetken kokoonpano: Steve Lukather (g), Simon Phillips (dr), Bobby Kimball (voc), Greg Phillinganes (kb), Leland Sklar (b), Tony Spinner (g).
Kurjat 2003
(Les Misérables), ohj. Josée Dayan
Victor Hugon klassikkoteoksen monikansallinen suurfilmatisointi on tehty huolella ja hurjalla ammattitaidolla. Gérard Depardieu näyttelee Jean Valjeania, jonka elämään mahtuu monta elämää. Hänen ikuisena kiusanhenkenään poliisimestari Javertina nähdään John Malkovich.The Doors (1991), ohj. Oliver Stone
Kas, dvd-versio on päässyt myös kirjastolevitykseen. Elokuvalla on paitsi ansionsa (Morrisonia esittävä Val Kilmer), myös heikommat puolensa (elokuva keskittyy lähes täysin Morrisoniin, taiteelliset vapaudet historiallisten yksityiskohtien kanssa) mutta olihan The Doors sen kaltainen ilmiö että vaikka ohjaaja olisi Oliver Stone, elokuva kuuluu yleissivistykseen.
Trailereita: The Doors (IMDb)Planet Terror (2007), ohj. Robert Rodriguez
Ohjaajakaverukset Quentin Tarantino ja Robert Rodriguez päättivät tehdä elokuvan suuresti rakastamiensa splatter/eksploitaatio
-pätkien hengessä. Syntyi Grindhouse-niminen kahden elokuvan kokonaisuus: Tarantinon Death Proof ja Rodriguezin Planet Terror. Zombeja, mutantteja, kummallisia sankarittaria... ja tietenkin alle 18-vuotiailta kielletyssä muodossa. Huh. Pääosissa Rose McGowan, Freddy Rodriguez ja Bruce Willis.
Trailereita: Grindhouse (IMDb)Hyvästi Bafana 2007
(Goodbye Bafana), ohj. Bille August
Vuoden 1968 Etelä-Afrikkaan sijoittuva elokuva perustuu Nelson Mandelan vanginvartijan muistelmiin. Valkoinen afrikaani James Gregory saa tehtäväkseen vahtia Nelson Mandelaa Robben Islandin vankilassa. Rasistinen mies yllättyy itsekin huomatessaan hiljalleen ystävystyvänsä Mandelan kanssa. Päärooleissa ovat Joseph Fiennes, Dennis Haysbert ja Diane Kruger.
Trailereita: Goodbye Bafana (IMDb)Minä ja prinssi 2004
(The Prince & Me), ohj. Martha Coolidge
Tanskan prinssi Haml...eikun Edvard lähtee opiskelemaan Yhdysvaltoihin ja sulautuu kampukselle kuin kala veteen. Mutta mitäs sitten tehdään, kun "Eddie" tapaa yliopistolla nuoren Paigen jolla ei ole aavistustakaan Edvardin taustasta ja romanssi syttyy? Moderni prinsessatarina romanttisena komediana löytänee yleisönsä, pääosissa Julia Stiles ja Luke Mably.
Trailereita: The Prince & Me (IMDb)
Me välittäjät 2006 2 dvd
(Mäklarna)
Hulvaton ja absurdi komediasarja kiinteistönvälittäjistä elokuvien "Kopps" ja "Levoton Sussie" käsikirjoittajilta. Vaikka ajan henkeä ja päähenkilöitä pilkataan koko ajan armottomasti, ei katsoja menetä myötätuntoaan heitä kohtaan hetkeksikään. Ruotsalainen sivistys näkyy siinäkin, että piikikäs komedia mm. kaltevalle pinnalle luisuvasta eronneesta keski-ikäisestä, alkoholisoitumassa olevasta asunnottomasta kiinteistönvälittäjästä tuskin naurattaisi kotimaiseen tyyliin tehtynä näin paljon. Pääosissa epäsuhtaisena välittäjäkaksikkona aivan ehdottoman mainiot Cecilia Frode ja Kjell Bergqvist.Suomalainen mies -trilogia (3DVD, 2007),
ohj. Minna Virtanen
Trilogia koostuu kolmesta itsenäisestä minisarjasta: Ihana mies, Kaunis mies ja Rikas mies. Suomalaista mieheyttä ovat esittämässä mm. Esa-Matti Pölhö, Jasper Pääkkönen ja Jukka Puotila.
Irina Palm (2007),
ohj. Sam Garbarski
Kuusikymppinen laulajaikoni Marianne Faithfull näyttelee upeasti yksinelävää lontoolaisrouvaa, joka vakavasti sairasta pojanpoikaansa auttaakseen päätyy käsityöläiseksi pornobaariin. Hän paljastuu luonnonlahjakkuudeksi ja nousee pian kaupungin suosituimmaksi nykijäksi. Vaikka aihe vaikuttaa komedialliselta, on kyseessä koskettava ja sympaattinen draama, ei tosin haudanvakava sellainen.
Trailereita: Irina Palm (IMDb)Veronikan kaksoiselämä 1991
(La double vie de Véronique), ohj. Krzysztof Kieslowski
Puolalainen Veronika ja ranskalainen Veronique ovat oudolla tavalla yhteydessä toisiinsa, vaikka eivät tiedä toistensa olemassaolosta. Eurooppalaisen taide-elokuvan mallikappaleeksikin sopivan mestariteoksen kruunaa Kieslowskin hovisäveltäjä Zbigniew Preisnerin musiikki.
Trailereita: La double vie de Véronique (IMDb)Tuntematon nainen 2006
(La sconosciuta), ohj. Giuseppe Tornatore
Synkkä ja vangitseva trilleri murhenäytelmästä jonka taustalla on itäeurooppalaisilla naisilla käyty ihmiskauppa. Pääosissa Ksenia Rappoport, Michele Placido ja Claudia Gerini.
Trailereita: La sconosciuta (IMDb)Lili Marleen (1981), ohj. Rainer Werner Fassbinder
Toisen maailmansodan aikaisen tunnetun sävelmän fiktiivinen syntytarina Fassbinderin saksalaisella perusteellisuudella kerrottuna ja tulkittuna. Kabareetanssija Willietä esittää Hanna Schygulla ja sveitsinjuutalaista lauluntekijää Robertia Giancarlo Giannini.
Babylon 5:
Ennusmerkkejä -1. tuotantokausi (1994) 1x6 DVD
Varjot tulevat - 2. tuotantokausi (1995) 2x3 DVD
Scifisarja Babylon 5:n suosio perustui aivan johonkin muuhun kuin suureen budjettiin ja nimekkäisiin tähtiin, tuottaja J. Michael Straczynski piti langat tiukasti käsissään, varoi visusti aliarvioimasta yleisöään ja luotti tuotantokausien yli jatkuvan pitkän tarinan vetovoimaan. Loppu onkin historiaa, kuten sanotaan.28 viikkoa myöhemmin 2007 (28 weeks later),
ohj. Juan Carlos Fresnadillo
Ihan hirveä jatko-osa elokuvalle 28 päivää myöhemmin. "Yksi siirtolaisista kantaa hirvittävää salaisuutta, joka uhkaa laukaista kuolemaa kylvävän, verenjanoisen epidemian uudelleen." Iik! Mahan täydeltä nannaa kauhuelokuvan ystäville, siis.
Trailereita: 28 weeks later (IMDb)Koivuniemi, Paula: Estradilla: konserttitaltiointi
2007, ohj. Jouko Konttinen
Kuka pelkää Paulaa? YLE:n taltioimassa TV-
konsertissa Lady Koivuniemi esittää taattuun tyyliinsä sikermän lauluja pitkän uransa varrelta, suuren orkesterin säestyksellä.
Riehakas ryöstö 1969
(The Italian Job), ohj. Peter Collinson
Michael Cainen ja Noël Cowardin Minit olivat omaperäinen valinta pakoautoiksi, toimintaelokuvan takaa-ajokohtaukset jäivät syystäkin historiaan.Shirley Temple:
Kultakutri 1936
(Dimples), ohj. William A. Seiter
Isän tyttö 1938
(Just around the corner), ohj. Irving Cummins
Pari edustavaa näytettä lama-ajan Hollywoodin kuuluisimmalta lapsitähdeltä. Elokuvasivistykseen tarvittava määrä Shirley Templen elokuvia ei ehkä näillä täyty, mutta onhan humoristisilla musikaaleilla omat ansionsa muutenkin.Unohtumaton rakkaus 1957
(An Affair to Remember), ohj. Leo McCarey
Cary Grant ja Deborah Kerr rakastavaisina vanhanajan viihde-elokuvassa joka täyttää kirkkaasti kaikki nostalgia- ja silmäkulmankostutusdirektiivit.
Unohdetut 2006
(Bordertown), ohj. Gregory Nava
Jennifer Lopez esittää reportteria, joka alkaa tutkia mitä tapahtui niille 400 naiselle jotka katosivat jäljettömiin pienessä meksikolaisessa rajakaupungissa. Trillerin muotoon puettu pamfletti ihmisoikeuksien puolesta perustuu tositapahtumiin, muissa pääosissa Martin Sheen ja Antonio Banderas.
Trailereita: Bordertown (IMDb)Khartoum (1966), ohj. Basil Dearden
Länsimaisen ja islamilaisen kulttuurin yhteentörmäykset eivät ole mikään uusi asia, kuten 1800-luvun lopun Sudaniin sijoittuva elokuva todistaa. Brittikenraali Gordon (Charlton Heston) kohtaa vastustajansa Mahdin (Laurence Olivier) eeppisissä aavikkoelokuvataisteluissa.
Trailereita: Khartoum (IMDb)Lemmen lähettiläs 1997
(The Matchmaker), ohj. Mark Joffe
"Romanttinen komedia parantumattomille ei-romantikoille" lupaa mainoslause, pitäneekö sitten paikkansa. Irlannista juuriaan etsivä stressaantunut amerikkalainen kampanjasihteerikkö taitaa ainakin onnistua löytämään vihreiltä nummilta jotain muutakin.
Trailereita: The Matchmaker (IMDb)Palaako Pariisi? 1966
(Paris brûle-t-il?), ohj. Réne Clément
Miltäpä kuulostaisi seuraava näyttelijälista yhdessä ja samassa elokuvassa: Jean-Paul Belmondo, Charles Boyer, Leslie Caron, Alain Delon, Kirk Douglas, Glenn Ford, Yves Montand, Anthony Perkins, Simone Signoret ja Orson Welles? Siinä ei taida enää olla merkitystä, onko itse elokuva sodanaikaisesta vastarintaliikkeestä Pariisissa hyvä vai huono...
Maaliskuu 2008
Iron Maiden: Live after death (2DVD, 2008)
"Scream for me Long Beach!" Kesällä jälleen kerran Suomeen saapuvan hevilegendan konserttitaltiointi vuodelta -85. Kakkoslevyltä löytyy mm. History of Iron Maiden -julkaisusarjan toinen osa ja lisää live-
materiaalia.Switch (2007), ohj. Ole Martin Hafsmo
Oslolainen skedeheebo muuttaa pohjoisen pikkukylään ja joutuu silmätikuksi. Pelastus löytyy lajin vaihdosta lumilautailuun, vai löytyykö? Vauhdikkaan norjalaisen lautailuelokuvan pääosissa mm. Peter Stormare, Ida Elise Broch ja Sebastian Stigar.Simpsons The Movie (2007), ohj. David Silverman
Matt Groenigin luoman satiirisen animaatiosarjan elokuvaversio on kuin puolentoista tunnin tiivistelmä Homerin klaanin 19 esityskaudesta.
Trailereita: Simpsons The Movie (IMDb)Ripley Under Ground (2004), ohj. Roger Spottiswoode
Kepeämpi filmatisointi Patricia Highsmithin kuuluisan dekkarin pohjalta, amerikkalainen keräilijä tulee sotkemaan Tom Ripleyn hyvin menestyvää taideväärennösbisnestä Lahjakas herra Ripley -elokuvan jatko-osassa. Pääosissa Barry Pepper, Jacinda Barrett ja Willem Dafoe.Ihana huhtikuu 1992
(Enchanted April), ohj. Mike Newell
Kuukauden loma aurinkoisessa italialaisessa huvilassa tekee ihmeitä lontoolaiselle rouvasnelikolle ja heidän arkipäivän ongelmilleen. 1920-luvulle sijoittuvan epookkielokuvan pääosissa esiintyvät mm. Josie Lawrence, Miranda Richardson ja Joan Plowright.
Silmänkääntäjä 2006
(The Illusionist), ohj. Neil Burger
Suuri illusionisti Eisenheim hurmaa ihmetöillään kansaa Wienissä. Hän saa kuitenkin korkean tason vastustajan, sillä kruununprinssi Leopold ei magiaan usko, eikä erityisemmin pidä siitäkään, että tuleva vaimonsa on kohtuullisen lämpimissä väleissä Eisenheimin kanssa. Tästä kerrassaan merkillisestä sopasta syntyy - zimzalabim, voi ihmettä! - erittäin onnistunut elokuva, joka yhdistelee fantasiaa, jännitystä ja romantiikkaa visuaalisesti kauniissa muodossa. Päärooleissa nähdään Edward Norton, Jessica Biel ja Paul Giamatti.Tähtisumua 2007
(Stardust), ohj. Matthew Vaughn
Onnistunut maaginen satufilmatisointi Neil Gaimanin samannimisestä fantasiaromaanista, pääosissa Claire Danes, Michele Pfeiffer ja Robert De Niro.
Trailereita: Stardust (IMDb)Crazy in love 2005
(Mozart and the Whale), ohj. Peter Naess
Lämmin ja erilainen komedia autistisista rakastavaisista purkaa myyttejä ja perustuu todellisiin henkilöihin, pääosissa Josh Hartnett ja Radha Mitchell.
Trailereita: Mozart and the Whale (IMDb)Paljastavat merkinnät 2006
(Notes on a scandal), ohj. Richard Eyre
Yksinäisyyttä ja petollista ystävyyttä opettajanhuoneessa, salaisuuksia ja kostoa eli vangitseva draamatrilleri ihmisluonteen heikommista piirteistä. Suurin kiitos onnistuneesta elokuvasta kuuluu näyttelijöille: Judi Dench, Cate Blanchett ja Bill Nighy.
Trailereita: Notes on a scandal (IMDb)Kundun (1997), ohj. Martin Scorsese
Scorsesen elokuva pienestä pojasta Lhamosta josta tulee Dalai Laman 14. reinkarnaatio, lipuu kiireettömänä ja visuaalisesti upeana spektaakkelina. Trailereita: Kundun (IMDb)
Kärpänen 1958
The Fly, ohj. Kurt Neumann
Alkuperäinen Kärpänen on tieteiskauhun klassikkoja, tavallinen huonekärpänen sotkee tiedemiehen teleportaatiokokeet peruuttamattomalla ja iljettävällä tavalla. Ei Cronenbergin versiokaan huono ollut, mutta alkuperäistä Kärpästä ei voita mikään.The Great Challenge 2004
(Les fils du vent) ohj. Julien Seri
Yamakasi-elokuvan eräänlainen jatko-osa siirtää varttuneemmat parkouraajat Aasiaan itämaisten taistelulajien maailmaan. Tietokonetehosteet ovat nörteille, nämä stuntit ovat oikeita!
Trailereita: Les fils du vent (IMDb)A Spy who came in from the cold (1965), ohj. Martin Ritt
Tiivistunnelmainen mustavalkotrilleri John Le Carren kirjan pohjalta. Bond-agenttiromantiikka karisee heti alkumetreillä kylmän sodan puristuksessa, pääosissa Richard Burton, Claire Bloom ja Oskar Werner.Fur: an imaginary portrait of Diane Arbus (2006), ohj. Steven Shainberg
Melkoisen muuntautumiskykyinen Nicole Kidman esittää kuulua ja kiisteltyä valokuvataiteilijaa Diane Arbusia uransa alkuvaiheissa. Faktaa ja fiktiota sekoitetaan varsin vapaasti, mutta ainahan hyvä tarina totuuden edelle menee. Mystistä naapuria esittää Robert Downey Jr.
Trailereita: Fur (IMDb)
Star Trek: The Original Series Season 1 (1966-1967/2007) 8 DVD
Vaiheistimet tainnutukselle! Alkuperäisen TV-sarjan ensimmäinen tuotantokausi on täällä. Aikaansa edellä ollut scifisarja teki lähtemättömän vaikutuksen scifi- ja populaarikulttuuriin. "Space - the Final Frontier. These are the voyages of the starship Enterprise. Its five-year mission: To explore strange new worlds. To seek out new life and new civilizations. To boldly go where no man has gone before.
Ocean's Thirteen (2007), ohj. Steven Soderbergh
Kasinohotellin ryöstö Las Vegasissa ties kuinka monetta kertaa, mutta tällä kertaa rosvot ovat hyvällä asialla. Al Pacino, George Clooney, Brad Pitt, Matt Damon sun muut starat viihdyttävät vallan kelvollisesti Soderberghin johdolla.
Trailereita: Ocean's Thirteen (IMDb)Arvoituksia arkussa 2007
(Death at a Funeral), ohj. Frank Oz
Brittinäyttelijöillä kyllästetty musta komedia ei välttämättä sovi kaikille, mutta epäilemättä kyseessä on hauskin hautajaiselokuva pitkään aikaan. Vainajan salaisuuksilla kiristävä kuokkavieras pistää seremoniat mullin mallin, kun omaiset yrittävät pitää tilanteen piilossa muulta saattoväeltä.
Trailereita: Death at a Funeral (IMDb)Oman elämänsä sankari 1999
(Cider House Rules), ohj. Lasse Hällström
Hällström puhaltaa oikeaa henkeä John Irvingin romaaniin perustuvaan elokuvaan, jonka aiheena on, ei enempää tai vähempää kuin koko ihmisen elämä itse. Apuna oli tosin Irvingin itsensä tekemä käsikirjoitus, joka palkittiin Oscarilla vuonna 2000. Haittaa ei myöskään liene ollut näyttelijöiksi palkatuista Tobey Maguiresta, Charlize Theronista tai Michael Cainesta...
Päätön ratsumies 1999
(Sleepy Hollow), ohj. Tim Burton
Sweeney Todd -huumassa ei kannata unohtaa Burton/Depp -yhteistyön aikaisempaa visuaalista kauhuhelmeä yliluonnolisista ja murhanhimoisista tapahtumista päättömine ratsastajineen. Muissa pääosissa Christina Ricci, Miranda Richardson ja Michael Gambon.
Trailereita: Sleepy Hollow (IMDb)Henning Mankellin Wallander:
Mastermind (2005), ohj. Peter Flinth
Palomuuri 2006
(Brandvägg), ohj. Lisa Siwe
Taas voi valita mieleisensä näyttelijän komisario Kurt Wallanderiksi, Mastermindin Krister Henrikssonin tai Palomuurin Rolf Lassgårdin. Palomuuri perustuu suoraan Mankellin samannimiseen dekkariin, Mastermind taas Mankellin luomaan Wallanderin hahmoon ja Ystadin näköiskaupungin poliisitoimeen yleensä.A good year - mainio vuosi (2006), ohj. Ridley Scott
No nyt on kaikki nähty, Russell Crowe pääosassa Ridley Scottin ohjaamassa romanttisessa komediassa! Eipä liene kenellekään yllätys, että lopputuloksena on upeasti kuvattu, lavastettu ja näytelty elokuva, vaan kuitenkin tuntuu että ihan viimeinen lämpö jää puuttumaan. Peter Maylen tarinassa tai näyttelijöissä kuten Crowe, Marion Cotillard, Albert Finney tai Freddie Highmore ei ole moittimista, Lontoon ja Provencen atmosfääreistä puhumattakaan. Rispektit silti Scottille, aika veto Gladiaattorin tai Black Hawk Downin jälkeen!
Trailereita: A good year (IMDb)I.Q. - Rakkauden yhtälö (1994), ohj. Fred Scheipsi
Pappa-Walther Matthau esittää Albert Einsteiniä valloittavan höperössä romanttisessa hupailussa, jossa kuulu tiedemies joutuu järjestelemään naimakauppoja sukulaistytölleen. Tähtikaartin viimeistelevät Meg Ryan, Stephen Fry ja Tom Robbins.
Vallan piiri 2004
(36 quai des orfevres), ohj. Olivier Marchal
Daniel Auteuil ja Gérard Depardieu palauttavat uskon ranskalaiseen poliisitrilleriin, jossa laki ja esivalta joutuu käyttämään likaisia ja epäsovinnaisia keinoja pariisilaisen rahakuljetuksiin keskittyneen rikollisliigan vangitsemiseksi. Tämä on kuitenkin vain alku tarinalle jossa ei ole voittajia, vain häviäjiä. Ex-poliisi Marchalin kokemus tuo katujen realismia ja nimekkäät näyttelijät hoitavat loput.
Trailereita: 36 quai des orfevres (IMDb)Ilmailukomediaa:
Hei, me lennetään! 1980
(Airplane!), ohj. Zucker-Abrams-Zucker
Riskirajoilla 1999
(Pushing Tin), ohj. Mike Newell
Puupäät puikoissa, eli pari näkemystä humoristisesta ilmailuelokuvasta amerikkalaiseen tyyliin. Hei, me lennetään on ZAZ-kolmikon täysin hillitön irtovitsejä viljelevä kevennys, joka aloitti kokonaisen oman genrensä, Riskirajoilla taas John Cusackin, Billy Bob Thorntonin, Cate Blanchettin ja Angelina Jolien tähdittämä erikoisempi komedia lähes vastuuttomista ja holtittomista lennonjohtajista. Eihän tuolla ilmaliikenteessä oikeasti tuollaisia tyyppejä ole, eihän?
Trailereita:
Airplane (IMDb)
Pushing Tin (IMDb)Sunshine (2007), ohj. Danny Boyle
Aurinko on sammumassa ja jonkun on käytävä sytyttämässä se uudelleen. Kahdeksan astronautin matkasta puristetaan ihan käypää jännitystä, scifitoiminta on vaikea laji mutta Boyle selviää tehtävästään kunnialla. Avaruudessa kukaan ei kuule huutoasi, kuten tavattiin sanoa...
Trailereita: Sunshine (IMDb)
Kahden kerroksen väkeä 1971
1. tuotantokausi
(Upstairs, Downstairs), London Weekend Television, 4 DVD-levyä
Rimakauhua ja rakkautta 1996
Pilotti + 1. ja 2. tuotantokausi
(Cold Feet), Granada Television, 3 DVD-levyä
Brittiläistä elämänmenoa tv-sarjoina 1900-luvun alusta ja lopusta, draamana ja komediana. Paljon on maailma muuttunut välillä, ihmisluonto ei juuri senkään vertaa...Komisario...
Frost: kausi 3 ja 4 (1994-1996), Granada. yht. 9 DVD
Lynley: kausi 2 (2003), BBC, 4 DVD
Morse: kausi 5 (1990-1991), Granada, 5 DVD
Midsomerin murhat: kausi 4 (2000), Bentley, 5 DVD
Poirot: kausi 2 ja 3 (1989), Granada, yht. 4 DVD
Näille rikossarjoille annamme seuraavan takuun: a) kaikissa on aitoja englantilaisia murhia, b) jaksot ovat tv:stä tuttuja ja lyhentämätttömiä, c) kaikissa levyissä on reikä ja d) jos nästä ei sattuisikaan pitämään, ne voi palauttaa, ilman kysymyksiä ja sitoumuksia, 2 viikon sisällä ilmaiseksi!Flyboys (2006), ohj. Tony Bill
Wrightin veljesten ensilennosta ei kauaa ehtinyt kulua, kun lentävät kangaspuut oli valjastettu jo sotakäyttöön. Tositapahtumiin perustuva vauhdikas ja erikoistehosteilla ladattu elokuva kertoo vapaaehtoisista amerikkalaisista I maailmansodan Lafayette-lentueessa, pääosissa mm. James Franco ja Jean Reno.
Trailereita: Flyboys (IMDb)
Harry Potter ja Feeniksin kilta 2007
(Harry Potter and the Order of the Phoenix), ohj. David Yates
Kirjasarjan lukijat ovat päässeet jo kuoleman varjelusten äärelle, kun elokuvapuolella ollaan vasta 5. osassa. Koko Tylypahka on uhattuna kun Taikaministeriön nimittämä professori Pimento tekee tuhojaan, kapinaliikkeen johtajiksi nousee kuin luonnostaan Harry avustajineen. Daniel Radcliffe, Rupert Grint ja Emma Watson ovat kypsyneet Potter-sarjan myötä kelpo näyttelijöiksi, eikä uusin elokuva petä odotuksia.
Trailereita: Harry Potter and the Order of the Phoenix (IMDb)Marnie (1964), ohj. Alfred Hitchcock
Tippi Hedren ja Sean Connery psykologisessa trillerissä häiriintyneestä kleptomaanista ja miehestä joka yrittää parantaa hänet. Vaikka Hitchcockin ura oli jo ehtoopuolella ja parhaimmat elokuvat takanapäin, on Marnie silti ehdottomasti katsomisen arvoista aitoa Hitchcock-jännitystä.Jaettu Berliini 2006
(The Good German), ohj. Steven Soderbergh
Amerikkalainen toimittaja tapaa entisen rakastettunsa ja sekaantuu hämäriin murhatutkimuksiin sodanjälkeisessä Berliinissä, Soderberghin film noir -trillerissä hyvän ja pahan rintamalinjat sekoittuvat kuten alkukielisestä nimestä voi päätellä. Joseph Kanonin rikosromaani on saanut ansaitsemansa tulkit: George Clooney, Kate Blanchett ja Tobey Maguire
Trailereita: The Good German (IMDb)Suden vuosi (2007), ohj. Olli Saarela
Epilepsiaa sairastavan kirjallisuuden opiskelijan ja omissa maailmoissaan viihtyvän kirjallisuustieteen dosentin kielletty romanssi perustuu Virpi Hämeen-Anttilan samannimiseen romaaniin. Pääosissa Krista Kosonen ja Kari Heiskanen.
Trailereita ym.: www.sudenvuosi.comSuden arvoitus (2006), ohj. Raimo O. Niemi
Poika ja ilves -elokuvan jalanjäljissä kulkeva koko perheen luontoelokuva suojelee pieniä sudenpentuja salametsästäjiltä Kuusamon jylhissä maisemissa.
Trailereita ym.: www.sudenarvoitus.fiColorado Avenue (2007), ohj. Claes Olsson
Lars Sundin romaanisarjaan perustuvasta näytelmäkäsikirjoituksesta sovitettu elokuva kertoo Amerikasta Pohjanmaalle palanneen Dollari-Hannan vaiheista kieltolain ja sisällissodan Suomessa. Pääosissa Birthe Wingren, Peter Kanerva, Ylva Ekblad ja Nicke Lignell.
Musta jää (2007),
ohj. Petri Kotwica
Viidellä Jussilla palkittu ja mm. Berliinin elokuvajuhlille päässyt elokuva on psykologista trilleriä muistuttava kolmiodraama, jonka päärooleissa nähdään Outi Mäenpää, Ria Kataja sekä Martti Suosalo. Osa ylitsevuotavista kiitoksista kuuluu luonnollisesti nurmijärveläisille, onhan teosta sentään kuvattu myös Kiljavan sairaalassa!
Nurmijärvellä kuvattuja elokuviaI see you.com (2006), ohj. Eric Steven Stahl
Tositelevisiot ja youtubet lähtevät täysin lapasesta kun amerikkalaisteini verkottaa kotitalonsa. Länsimaisen julkisuusyhteiskunnan kritiikkiä voi näköjään harjoittaa myös farssin ja satiirin keinoin, pääosissa Beau Bridges ja Rosanna Arquette.Mr. Brooks (2007), ohj. Bruce A. Evans
Vastenmielisyyttä hipovan tehokas trilleri psykopaattisesta sarjamurhaajasta menestyvän liikemiehen naamion takana. Tappajaa alter egoineen esittävät Kevin Costner ja William Hurt, tapahtumien kierteeseen ajautuvat myös etsivä Demi Moore ja murhan silminnäkijä Dane Cook. Tässä elokuvassa käsikirjoitus, ohjaus ja näyttelijät tähtäävät vain yhteen asiaan, katsojan täydellisen huomion kiinnittämiseen loppuun asti ja siinä myöskin erinomaisesti onnistuen.
Trailereita: Mr. Brooks (IMDb)Valtikka, 2001
(The Score), ohj. Frank Oz
Etukäteen suurinta huomiota herättävät jännityselokuvan pääosien esittäjät Robert De Niro, Marlon Brando (!) ja Edward Norton, jälkikäteen voi todeta että ihan mukiinmenevä ja viihdyttävä rikoselokuva mestarivarkaan viimeisestä keikasta jos kohta aihe lienee jo hieman kulunut. Mutta se mikä juonessa menetetään, tulee näiden näyttelijöiden karismalla ja tyylikkyydellä korkojen kanssa takaisin
Trailereita: The Score (IMDb)
Maailman laidalla, 2007
(Pirates of the Caribbean: At World's End), ohj. Gore Verbinski
Kapteeni Jack (Johnny Depp) on taas pulassa ja kolmikko Turner (Orlando Bloom), Swann (Keira Knightley) ja Barbossa (Geoffrey Rush) joutuu hommiin. Merirosvotrilogian aikaisempien osien katsominen ei ole välttämätöntä, mutta toki tunnelmaan uppoutuminen käy siten helpommin.
Trailereita: At World's End (IMDb)101 Reykjavik (2000), ohj. Baltasar Kormákur
Hallgrimur Helgasonin omintakeiseen kirjaan perustuva tummahko komedia kolmiodraamasta, jonka kulmina ovat vetelehtijä Hlynur, hänen äitinsä sekä äidin uusi tyttöystävä Lola johon myös Hlynur tuntee vetoa.
Helmikuu 2008
The Covenant (2006), ohj. Renny Harlin
Satoja vuosia vanhat salaisuudet uhkaavat paljastua ja noitasukujen jälkeläiset joutuvat selvittelemään välejään Harlinin uusimmassa pelotteluelokuvassa. Goren ja splatterin sijaan jännitystä kiristetään hienovaraisemmin keinoin, ja senhän Renny kyllä osaa.
Trailereita: The Covenant (IMDb)
Bayside shakedown, 1998
(Odoru daisosasen), ohj. Katsuyuki Motohiro
Murhaaja vaanii netissä japanilaisessa poliisitrillerissä, itämaiseen tapaan nauru ja kauhu eivät ole koskaan kovin kaukana toisistaan. Pääosissa Yuji Oda, Toshiro Yanagiba ja Eri Fukatsu.The Legend of the Evil Lake, 2003
(Cheonnyeon ho), ohj. Lee Kwang-Hoon
Tuhatvuotinen viha pääsee valloilleen korealaisessa mytologisessa miekkailuelokuvassa. Taistelukohtausten koreografiasta vastaa Tak Yuen, pääosissa Jeong Joon-Ho ja Kim Hyo-Jin.Aeon Flux (2005), ohj. Karyn Kusama
Ensin oli animoitu Aeon Flux, nyt sama tehdään uusiksi oikeiden näyttelijöiden kanssa. Mikä merkillisintä, myös uudempi versio toimii eikä vähiten pääosan esittäjän Charlize Theronin ansiosta. Scifitoimintaa, scifitoimintaa...
Trailereita: Aeon Flux (IMDb)The Twins Effect, 2003
(Ching gei bin), ohj. Dante Lam
Vampyyrit uhkaavat maailmaa, ja viimeinen pelastus näyttäisi löytyvän Jackie Chanin potkuista ja taitavista erikoistehosteista. Hongkongilainen taisteluelokuva ei ota itseään liian vakavasti vaan keskittyy olennaiseen.
Trailereita: Ching gei bin (IMDb)
Death Proof (2007), ohj. Quentin Tarantino
Kaikenlaista törkyä sitä kirjastoihin ostetaankin! Tässäkään elokuvassa ei ole ollut varaa edes ehjiin kameroihin, vaan filmi on mennyt poikki tuon tuostakin. Kauheata kaahaamista, murhia ja mitä vielä. Onkohan tässä ollut edes käsikirjoitusta? No vakavasti puhuen, onhan naiset, autot ja väkivalta vaikea yhtälö useimmille elokuvantekijöille. Kysykää vaikka Cronenbergiltä...
Trailereita: Death Proof (IMDb)
United 93 (2006), ohj. Paul Greengrass
Neljännen 9/11 -koneen traaginen tarina reaaliajassa kerrottuna, kunnianosoituksena koneen matkustajille ja miehistölle.
Trailereita: United 93 (IMDb)Napoleon Bonaparte (2002)
Suuren budjetin TV-minisarja marssittaa ruudulle sellaiset tähdet kuin John Malkovich, Isabella Rossellini, Christian Clavier tai Gérard Depardieu. Upeasta visualisoinnista huolimatta myös historialliset yksityiskohdat käyvät yksiin todellisten tapahtumien kanssa.Juokse, Lola, juokse, 1998
(Lola rennt), ohj. Tom Tykwer
Franka Potente on nopeampi käänteissään kuin itse Kiefer Sutherland, Lolalla on Bauerin 24 tunnin sijasta vain 20 minuuttia aikaa selvittää poikaystävä Mannin sadantuhannen D-markan vaje rikollispomolle. Tykwerin ohjaama elokuva käy ylikierroksilla heti alusta lähtien!
Trailereita: Lola rennt (IMDb)
Help! 2 DVD (1965/2007), ohj. Richard Lester
Beatlesien höpsö musiikkihupailu ei aikoinaan kiitosta kerännyt (paitsi tietysti faneilta, joille kelpasi kaikki), mutta historian jälkiviisas tuomio on ollut jo armeliaampi ja myönteisempi. Aikansa kuvastin on nyt julkaistu restauroituna ja lisämaterialisoituna versiona.Ghost Rider = Aaveajaja (2007), ohj. Mark Steven Johnson
Kesäleffoja helmikuussa? Nicholas Cagen ja Eva Mendesin tähdittämä vauhtipätkä tarjoaa sujuvaa viihdettä Marvelin sarjakuvien pohjalta. Liekehtivä pääkallo palavine moottoripyörineen löytää kyllä yleisönsä, vaikka Tohtori Faustuksen tarinan korkeakulturellimmat ystävät saavat hakea suosikkinsa jostakin muualta.
Trailereita: Ghost Rider (IMDb)
Juoksee saksien kanssa, 2006
(Running with scissors), ohj. Ryan Murphy
Augusten Burroughsin muistelmat lapsuudestaan herätti huomiota ensin kirjana ja nyt elokuvasovituksena. Näyttelijöistä ei ainakaan jää homma kiinni: mukana mm. Annette Bening, Alec Baldwin, Gwyneth Paltrow ja Evan Rachel Wood. Näin tärähtänyttä kasvuympäristöä voisi pitää täysin epäuskottavana, ellei se olisi totta.
Trailereita: Running with scissors (IMDb)Android Apocalypse (2006), ohj. Paul Ziller
Matrixmainen tulevaisuus koneiden orjina uhkaa ihmiskuntaa kanadalaisessa tieteis-TV-elokuvassa, pelastajan viittaa sovitellaan viallisen androidin ja tuomitun rikollisen muodostaman kaksikon harteille. Pienestä budjetista ja actionpainotteisuudesta huolimatta lajityyppiään kunnialla edustava elokuva.Marie Antoinette (2006), ohj. Sofia Coppola
Mielenkiintoinen tulkinta "syökööt sitten leivoksia" -kuningattaresta, pääosassa mainio Kirsten Dunst. Räväkkä rock ja uskomattomat puvut tuovat uutta potkua hovijuonittelun ja skandaalien puuterintuoksuiseen vankilaan.
Trailereita: Marie Antoinette (IMDb)Greedy (1994), ohj. Jonathan Lynn
Kirk Douglas ja Michael J. Fox pääosissa piikikkäässä draamakomediassa perinnön odottelusta. Kumpkaan tähdistä ei tainnut olla enää ihan parhaimmassa vireessä, vaan haitanneeko tuo. Viihdyttävä elokuva ahneudesta kaikki tyynni.Convoy (1978), ohj. Sam Peckinpah
Lännen viimeiset desperadot taisivat olla rekkakuskeja, ainakin Peckinpahin mielestä. Kris Kristoffersson vetää satojen rekkojen kapinaletkaa (ja elokuvaa) perässään kelpo vauhtia. Tyylilajia on hankala määritellä, olisiko komediallisia aineksia sisältävä auto- ja kuljetusalan outlaw-western?
Merilinja: 1. kausi, 1971-1972/2007 4 DVD
(The Onedin Line)
Aram Hatsaturjanin Spartacus taustamusiikkina, vellova meri ja murmelin kokoiset pulisongit eli 70-luvun tv-klassikko on täällä taas! 1. esityskaudella kaptetenista laivanvarustajaksi edennyt James Onedin saa huomata että laivan omistaminen ei takaa vielä yhtään mitään.The Invisible Man (1933), ohj. James Whale
H.G. Wellsin romaaniin perustuva kauhuelokuva on klassikko kuten Frankenstein-elokuvien ohjaajalle sopiikin. Kaikki olennaiset elementit ovat mukana: hullu tiedemies keksii näkymättömyysseerumin mutta ei pysty hallitsemaan keksintönsä seurauksia. Tämän elokuvan lumoa ei aikakaan pysty himmentämään.Catch & Release (2007), ohj. Susannah Grant
Jennifer Gaerner, Kevin Smith, Sam Jaeger ja Timothy Olyphant esittävät pääosia romanttisessa draamakomediassa, missä kaikki ei ole niin yksinkertaista mitä päältä näyttää. Tapahtumat alkavat dramaattisesti, sulhanen kuolee juuri ennen häitä ja morsian hakee tukea edesmennen rakkaan parhaista ystävistä.
Trailereita : Catch & Release (IMDb)
Columbo : the complete first season (1968-72) 6 DVD
"Ai niin, vielä yksi asia..." Peter Falk haahuilee ikivanhassa päällystakissaan unohtumattomana rikosetsivä Columbona ja harhauttaa konnat kiikkiin terävän päättelytaitonsa ja pettävän ulkoisen hahmonsa turvin.Casino Royale (2006), ohj. Martin Campbell
Ian Flemingin Casino Royale filmattiin ensiksi Peter Sellersin tähdittämänä komediaversiona, mikä on ollut Broccolin 007-brändin riesana tähän asti. Uusi Bond-versio esittelee Daniel Craigin vastaleivottuna 00-agenttina, eikä sarjan ystävien reaktioista päätellen ollenkaan huonosti.
Trailereita: Casino Royale (IMDb)Star Wreck : In the Pirkinning - Imperial Edition (2005) 2 DVD, ohj. Timo Vuorensola
C.P.P. Potkustart matkalla kohti ääretöntä, ja sen yli vai ohiko meni? Kotimainen tieteisparodia on ollut netissä ilmaiseksi ladattavissa tunnetuin seurauksin, DVD-painoksen valtteja lienevät kuvan laatu, uusitut erikoistehosteet ja lisämateriaali?
Katso lisää: www.starwreck.comLed Zeppelin: The Song Remains the Same = Laulu jää pystyyn (1976/2007) 2 DVD
Paitsi kova livebändi, niin Zep oli myös pompöösin oheistoiminnan kruunaamaton mestari. 70-luvun parodiaa rockbändistä on hankala tehdä, ne tekivät sen itse jo silloin mutta musiikkihan ei ole pahentunut miksikään. Hupaisa yksityiskohta on myös alkuperäisen suomennoksen säilyttäminen, näistä versioista ei ota kohta kukaan enää selvää mutta joku 2 levyn erikoispainos tämä nyt julkaistu on.
Trailereita: The Song Remains the Same (IMDb)
Sid & Nancy (1986), ohj. Alex Cox
Sex Pistols -basisti Sid Viciousin ja elämäntapataiteilija Nancy Spungenin itsetuhoinen rakkaussuhde on yksi rock-historian hellityimmistä legendoista. Vaikka todellisuudessa tästä huumeisesta duo-sekoilusta lienee romanttisuus ollut kaukana, jaksaa tarina kiinnostaa alati uusia sukupolvia. Alex Coxin 80-luvulla ohjaama kulttielokuva onnistuu todellisuuden kaunistelussa todella hyvin, sillä hän muistaa tuoda mukaan myös puistattavan määrän inhorealismia.Death of a president (2006),
ohj. Gabriel Range
Dokumentti käsittelee aikamme järisyttävintä henkirikosta: viime syksynä tapahtunutta presidentti Bushin murhaa. No, muka-dokumentista on siis kyse, mutta erittäin mielenkiintoisesta sellaisesta. Range ei pyri provosoimaan tai lietsomaan Bush-
vastaisuutta, vaan pohtii, mitä tapahtuisi, jos Yhdysvaltain presidentti todella nyt murhattaisiin.
Trailereita: Death of a president (IMDb)
The Mika Kaurismäki collection:
Helsinki-Napoli All Night Long (1987)
Zombie ja kummitusjuna (1991)
"No siinä ekassa on toi Kari
Väänänen niinku taksikuskina ja tokassa sit Silu Seppälä on basisti,
niinku pääosissa. Siluhan on siiis oikeesti basisti, mut Kari ei oo kai taksikuski?"
Tarvitseeko näistä enempää kertoa? Jos et ole vielä nähnyt, katso! Jos olet, katso uudelleen!
Tammikuu 2008
Davis, Miles: Live in Germany 1988 (2005)
Miles Davis sähköisissä tunnelmissa 80-luvun alun comebackin jälkeen. Maestron itsensä lisäksi soolotilaa saavat mm. Kenny Garrett foneineen ja Foley pikkolobassoineen, biisilistan tunnetuimpia täkyjä lienee Human Nature, Tutu tai Heavy Metal. Kuvanlaatu ei suoranaisesti häikäise, mutta onneksi äänipuoli on sentään hoidettu mallikkaasti muutenkin kuin bändin puolesta.Black Lagoon, 2006
(Burakku ragun), ohj. Sunao Katabuchi
Rei Hiroen mangaan perustuva animesarja rymistelee maalla ja merellä kaukoidän maisemissa. Tulitaisteluja ja nykyajan merirosvotoimintaa on ahdettu kokolailla maksimimäärä ikärajaa K-13 ajatellen, mutta ei tämä suinkaan luokattomimmasta päästä anime-massaa ole.Bodomin legenda (2007), ohj. Tapio Piirainen
Helluntaiaamu Bodom-järvellä 1960... tästä surullisen kuuluisasta hetkestä käynnistyy omalaatuinen ja kehuttu TV-elokuva, jonka tapahtumat kietoutuvat murhatutkimusten lisäksi kylmän sodan suurvaltapoliitiikkaan.
Queens - kovat korttelit, 2006
(A guide to recognizing your saints), ohj. Dito Montiel
Karun kaunis kuvaus nuorista, jotka vimmaisesti etsivät omaa tietään sekä Queensin kaduilla että elämässä. Syvyyttä elokuvaan tuo tieto siitä, että se perustuu ohjaaja-käsikirjoittaja Dito Montielin omiin nuoruudenmuistoihin.Jazz Icons (julk. Reelin' In The Years, 2007):
Duke Ellington: Live in '58
Charles Mingus: Live in '64
Sarah Vauhgan: Live in '58 & '64
Dave Brubeck: Live in '64 & '66
Wes Montgomery: Live in '54
Jazz Icons -sarjassa on julkaistu tunnettujen jazzartistien Euroopankiertueiden live-esityksiä 50-luvulta alkaen. Ruotsissa ja Norjassa on taltioitu Charles Mingusin ja Sarah Vaughanin keikat, Duke Ellington, Dave Brubeck ja Wes Montgomery on dokumentoitu Belgiassa, Saksassa, Englannissa ja Hollannissa.
Comedy of Power, 2005
(L'ivresse du pouvoir), ohj. Claude Chabrol
Veteraaniohjaajan elokuva ei ole komedia, vaan tarkkavaistoinen draama ranskalaistuomarista (Isabelle Huppert) valtionyhtiön kavallustutkimuksen myötä itsekin vallankäytöstä humaltuvana ja elämänsä hallinnan menettävänä virkamiehenä. Kovin toiveikasta kuvaa nykyajan politiikasta ja talouselämästä ei Chabrolin pitelemästä peilistä heijastu.Miljoona, Pelle: Pelle Haminast & Polla Rules Live (Mediaympyrä, 2007)
Dokumentti Petri Tiilestä ennen Miljoona-aikaa, mukana myös taltiointi Haminan Hovin keikalta nuoruudenajan soittokavereiden kanssa.Tasavallan Presidentti: Six+ Live! (Akbazar, 2007)
Pressaa livenä, Helsingin Savoyssä ja Tampereen Klubilla 2006 loppuvuoden konserteista taltioituna. Biisilistalta löytyvät mm. Last Night, The Maze ja Don't Ask Why, eikä tarvitse epäillä etteikö herrat Tolonen, Aaltonen, Robson, Virtanen ja Aaltonen vetäisi vaikka Zappaa jos sattuu huvittamaan, kuten King Kong todistaa.Uusi ihminen (2007), ohj. Klaus Härö
Näkymätön Elina ja Äideistä parhain -elokuvilla eturiviin nousseen ohjaajan uusin teos käsittelee vaikeaa ja vaiettua aihetta: 1950-luvun Ruotsiin sijoittuvassa elokuvassa köyhistä oloista tuleva Gertrud sijoitetaan nuorten naisten työkotiin. Tultuaan raskaaksi hänelle selviää, että laitoksesta pois pääsyyn vaaditaan abortti ja pakkosterilointi.
Leaving Las Vegas (1995),
ohj. Mike Figgis
Täysin poikkeuksellisessa Hollywood-rakkauselokuvassa kaksi toivonsa menettänyttä, alkoholisoitunut käsikirjoittaja ja yksinäinen prostituoitu, rakastuvat kasinokaupungissa. Kuin ihmeen kautta suurlevitykseen päässeestä elokuvasta tuli yllättäen jättimenestys. Pääosissa Nicolas Cage ja Elisabeth Shue.Musta Orfeus (1959), ohj. Marcel Camus
Klassikkotuotanto sijoittaa Orfeuksen ja Eurydiken mytologisen rakkaustarinan Rio de Janeiron slummiin. Elokuva teki aikanaan historiaa olemalla ensimmäinen hattutempun tekijä: se sai sekä parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin, Golden Globen että Cannesin Kultaisen palmun.Andrei Rublev (1966), ohj. Andrei Tarkovski
Maailman 10 parhaimman elokuvan joukkoon äänestetty (European Academy of Film and Television) mestariteos kuvaa ikonimaalari, munkki Andrei Rublevin elämää 1400-luvun Venäjällä.
Takaisin sivulle Uusia DVD-elokuvia kirjastossa
Arkisto 2007
Sivusta vastaa: Nurmijärven kunta - Kirjasto- ja kulttuuripalvelut
Viimeksi muokattu: 12.1.2009
